yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Ääni on kuvaa tehokkaampi ilmaisukeino

Äänellä voitte tulkita kuvaa ja vaikuttaa katsojan tunteisiin voimakkaasti. Äänellä voitte parantaa jatkuvuuden illuusiota ja tuoda tietoa kuvan ulkopuolelta. Musiikilla voitte lisätä katsojan jännitystä tai rauhoittaa häntä. Elokuvan äänimaailma on yleensä erittäin harkitusti rakennettu. Parhaimmillaan se vaikuttaa yksinkertaiselta ja luontevalta.

A

Ääni vaikuttaa meihin tahtomattamme. Nouseva äänen taajuus, sävelkorkeus tai rytmin kiihtyminen lisäävät jännitystä. Odotamme, että jotain tulee tapahtumaan. Jokin lähestyy, hiipii kohti ja ryntää kimppuun. Myös matalat, jyrisevät ja vyöryvät äänimassat pelottavat, ne ovat vaaran merkki. Toisaalta hiljaisuuskin voi olla pelottavaa. Linnut ovat lakanneet laulamasta.

B

Laskeva äänen taajuus tai sävelkorkeus rauhoittaa. Se jokin, pelottava, etääntyy, menee meistä poispäin. Vaara on ohi. Rauhallinen ja tasainen musiikki rauhoittaa, hidasrytminen, sydämenlyöntiä hitaampi, melkein unettaa. Elokuvantekijänä voit käyttää hyväksesi kaikkia mahdollisia ärsykkeitä, joihin ihminen reagoi luontaisesti. Jos koirille tehtäisiin elokuvia, niiden tehokeinona olisi varmaankin haju.

C

Hiljaisuus on voimakas tehokeino. Hiljaisuuden ilmaisemiseksi tarvitaan kuitenkin ääniä. Tyhjä kohta ääniraidalla ei ole hiljaisuutta, vaan kuoppa. Jos neulan putoaminen tai avaimen kiertyminen lukossa kuuluu hyvin, katsoja päättelee siitä, että on hiljaista. Hiljaisuudesta kertovan äänen ei elokuvassa tarvitse olla voimakkuudeltaan erityisen hiljainen.

D

Ääni pitää yllä läsnäolon tuntua ja muistuttaa tapahtumapaikasta silloinkin, kun kuvissa on vain tiiviitä yksityiskohtia. Yhtenäinen äänitausta ikään kuin liimaa kohtauksen kuvat toisiinsa ja auttaa jatkuvuuden luomisessa. Tv-sarjan poliisiaseman tai teho-osaston todentuntuinen touhukas maailma on luotu taitavasti rakennetulla äänitaustalla. Itse kuvauksissa kuitenkin vain päänäyttelijät saavat vuorollaan pitää ääntä. Taustan sivuhenkilöt sipsuttelevat sukkasillaan.

E

Äänellä voi jopa kertoa tarinaa: ensin kuullaan laskeutuvan lentokoneen ääni, sitten auto jarruttaa, kuullaan auton ovien äänet ja kohta kuvaan ilmestyy kolme miestä. Tuntuu kummalliselta, mutta katsoja hyväksyy tällaisenkin mahdottoman kerrontatavan. Kuunnelkaapa silmät kiinni animaatioelokuvia. Niiden ääni-ilmaisu on usein mainiota ja varmasti kokonaan keinotekoista.

F

Ääni tuo tietoa kuvarajauksen ulkopuolelta. Kaikkea ei tarvitse näyttää. Joskus pelkkä ääni on tehokkaampi kuin asian näyttäminen, sillä ääni antaa mielikuvitukselle voimaa. Joskus voitte ehkä ratkaista kerronnan ongelman sopivan äänitehosteen avulla. Joskus voitte korvata äänellä asian, jonka kuvaaminen olisi vaikeaa tai mahdotonta.

 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää