yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Elokuvan tekeminen on tarkkaa työtä

Kaikenlaista voi tapahtua. On hyvä, jos virheet huomataan jo kuvatessa, sillä palaaminen kuvauspaikalle voi olla myöhemmin mahdotonta. Hyvän äänen tekeminen vaatii yhtä paljon huomiota kuin hyvän kuvan tekeminen. Häiriöt äänessä voivat tehdä kuvasta käyttökelvottoman.

A

Käyttäkää ulkoista, erillistä mikrofonia aina kun voitte ja ujuttakaa se mahdollisimman lähelle äänilähdettä. Kuunnelkaa ääntä aina kuulokkeilla. Umpinaiset kuulokkeet auttavat kuulemaan ääntä hyvin. Kameran oma mikrofoni tallentaa usein häiritsevästi kameran sirisevän käyntiäänen. Jos tallennettava ääni on riittävän voimakas, sirinää ei kuule. Liian voimakas ääni taasen aiheuttaa äänen katkeilua.

B

Hiljentäkää kuvauspaikka niin hyvin kuin voitte. Sammuttakaa radio ja kääntäkää television ääni pois. Ja kuunnelkaa: loisteputkivalaisimet sirisevät. Jääkaappi pitää pahaa ääntä. Ilmastointi humisee. Hissin äänet kuuluvat koko rakennukseen. Kupit kilisevät. Mopo pärisee Sipoossa. Ääniä voi lisätä leikkauksessa, harvoin poistaa.

C

Kuvan sommittelun perussääntöjä on viisasta noudattaa. Elokuvan kuvissa on tapana rajata tyhjä tila pois pään yläpuolelta. Keskustelijoiden vastakuvat pyritään tekemään samanlaisiksi. Horisontti pyritään pitämään suorassa. Mutta toisaalta sommittelu voi olla minkälaista vain. Riippuu kohteesta ja vaikutelmasta, johon pyritään.

D

Kuvaaja tarvitsee koko ajan kahdenlaista silmää: toisella hän katsoo, mitä kuvauskohteessa tapahtuu, ja toisella silmällä hän katsoo, miten asiat sijoittuvat suorakulmaiseen kuvakehykseen. Kameran käydessä voi joutua tekemään pieniä korjailuja. Kuvaajan pitää katsoa kuvaa koko ajan.

E

Jokaisen kuvatun otoksen jälkeen ohjaajan tulisi nopeasti pystyä arvioimaan onnistumista. Hänen pitää hoksata, mitä uusintaotossa tehdään eri tavalla, mikä oli ongelma ja miten se ratkaistaan. Ohjeistuksen on hyvä olla käytännöllinen ja selkeä. Kuvaajan ja äänittäjän on myös heti kerrottava, jos he huomaavat vastuualueellaan jonkin puutteen.

 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää