yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Tarina kolmella kortilla

Harjoitukseen tarvitaan

Tarvitaan paljon erilaisia kuvia, esimerkiksi postikortteja ja taulu, jolle mahtuu kolme kuvaa jonoon

Harjoituksen tavoite

Tavoitteena on tarinankertomistaidon harjoittelu. Elokuvallinen tarina kerrotaan sarjalla kuvia. Pienessäkin tarinassa on alku, keskikohta ja loppu.

Tehtävä

Jokainen ryhmästä valitsee kolme kuvakorttia kertoakseen niiden avulla tarinan. Tarina voi olla tosipohjainen tai kokonaan keksitty.

Yksi ryhmästä asettaa kortit muiden nähtäväksi ja muut saavat yrittää arvata tarinan juonen. Joskus kortit voi asettaa esille yksi kerrallaan – aivan kuin elokuvassa.

Lopuksi kortit asettanut kertoo, mitä hän oli ajatellut kuvakortit valitessaan.

Arvausten aikana syntyneitä tarinoita kannattaa kuunnella tarkkaan ja kokeilla esimerkiksi niiden pohjalta toista järjestystä kuvakorteille. Järjestyksen vaihto usein muuttaa tarinan juonen – näinhän tapahtuu myös leikkausvaiheessa.

Videot

Katso videoista miten Käpylän ala-asteen kuvakoululaiset keksivät tarinoita kolmen kuvakortin pohjalta

Tarina 1

Tarina 2

Tarina 3

Tarina 4

Tarina 5


 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää