yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Fanius

Fanius liittyy läheisesti julkisuuteen. Se tarkoittaa kohteen – julkisuuden henkilön – ihailua, jopa palvontaa ja tämän elämän ja tekemisten tiivistä seuraamista. Siihen kuuluu myös kohteeseen liittyvän materiaalin keräämistä ja kierrättämistä.

Fanius ei aina liity henkilöön tai henkilöryhmään. Se voi yhdistyä myös esimerkiksi tv-sarjaan, musiikkityyliin tai johonkin elokuvagenreen.

Faniutta voi tarkastella tuotannon ja markkinoinnin näkökulmasta, jolloin siihen yhdistyy ajatus otollisesta kohderyhmästä, jolle voidaan suunnata esimerkiksi oheistuotteita. Fanien omasta näkökulmasta fanius taas mielellään koetaan kaupallisista tahoista tai tavoitteista riippumattomaksi, fanilähtöiseksi toiminnaksi.

Internet on tarjonnut faneille uuden toiminta-areenan. Fanien perustamilla palstoilla keskustellaan ja ”fanitetaan” yhdessä kohdetta. Palstoilla voidaan vaihtaa faniuteen liittyviä ajatuksia ja kerätä yhteen samasta kohteesta kiinnostuneita. Fanit voivat muodostaa oman tiiviin yhteisönsä. Yhteisöllisyyden kokemus onkin faniudessa usein yhtä keskeistä kuin faniuden kohde.

Pop-yhtye Dingo herätti Suomessa ennennäkemätöntä fanihysteriaa 1980-luvulla. Katso Elävästä arkistosta, millaista oli Dingomania.

Video

Nuoret fanit vahvoilla mediatuotannon, aikuiset arvomaailman arvioinnissa.
Katso video

 
 

Poimintoja  

ylpallo

Julkisuuden tähden

Mediajulkisuus on nykyajan valuuttaa. Julkisuuden myötävaikutuksella tullaan valituksi eduskuntaan, hankitaan mandaatti päätöksille, myyd... Lue lisää