yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Vaha-animaatio

Vaha-animaation hahmot muovaillaan vahasta tai savesta. Lavastus voidaan rakentaa esimerkiksi pahvilaatikkoon. Hahmojen ei tarvitse olla monimutkaisia, vaan animaation toiminta voi olla hyvinkin yksinkertaista: esimerkiksi pallo muuttaa muotoaan. Parhaimmillaan vaha-animaatio onkin muodonmuutoksissa. Esimerkiksi Wallace ja Gromit on vaha-animaatio.

Vaha-animaation tekoon tarvitaan videokamera, jolla otetaan 1-2 kuvaa kerrallaan tietokoneen kovalevylle. Kun kuvat yhdistetään videonopeudella (25 kuvaa/sekunnissa), saadaan aikaan yksittäiskuvista muodostuva liike. Ohjeiden avulla tehdään noin 30 sekunnin mittainen animaatio.

PDF

Videot

 
 

Poimintoja  

opepallo

Varkaat tiedon valtatiellä

Internet on kaikessa laajuudessaan sekä hyödyllisen että myös täysin tarpeettoman tiedon aarreaitta. Tiedon käyttämiseen on jokaisella ... Lue lisää