yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Juoni

XL_juoni

  • Juoni kuljettaa tarinaa eteenpäin
  • Juoni syntyy tapahtumien ketjusta.
  • Juoni on tapa, jolla tarina kerrotaan.

Juonen kaari

Hyvässä tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Juonta voi kuvata vaikkapa viivalla, joka kertoo tapahtumien käänteiden kiinnostavuudesta ja yllätyksellisyydestä tarinan aikana. Juonen kaaren hahmottamista voi aluksi harjoitella kaikille tutuilla saduilla, kuten Kolme pukkia, Punahilkka tai Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Alku

Tarinan alussa esitellään henkilöhahmot. Alussa usein tapahtuu jotakin, joka saa tapahtumat liikkeelle ja toiminta alkaa. Se tempaa lukijan, katsojan tai kuulijan mukaansa ja saa mielenkiinnon heräämään.

Keskikohta

Tarinan keskikohdilla kertomus etenee tapahtumapaikoilla, juonen käänteet seuraavat toisiaan ja henkilöhahmot toimivat luonteensa mukaisesti. Usein ratkotaan alussa esiteltyjä ongelmia tai taistellaan vaikkapa pahaa vastaan.

Huippukohta

Tarinan huippukohdassa tunnelma on katossa ja juonessa tapahtuu yllättäviä asioita.

Loppu

Tarinan lopussa on ratkaisun paikka. Kuinka kaikki päättyy? Miten henkilöhahmoille käy? Ketkä saavat toisensa? Kuka voittaa taistelun?

Loppuratkaisun jälkeen tarinassa tapahtuu usein vielä jotakin selventävää ja kokoavaa.

Juoni ratkaisee sen, jaksaako tarinaa seurata eteenpäin vai ei. Samat kerronnan säännöt pätevät keksityn kuin todenmukaisenkin tarinan rakentamiseen.

Videot

Katso mitä ohjaaja ja käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari sanoo toimivasta elokuvan alusta ja lopusta.

Hyvä alku
Hyvä loppu



 
 

Poimintoja  

opepallo

Varkaat tiedon valtatiellä

Internet on kaikessa laajuudessaan sekä hyödyllisen että myös täysin tarpeettoman tiedon aarreaitta. Tiedon käyttämiseen on jokaisella ... Lue lisää