yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Ikärajat

XL K18

Ikärajat on tehty lasten suojelemiseksi

Elokuvien ikärajat ovat lakiin perustuvia. Niiden tarkoitus on suojella lasta hänen ikätasoonsa nähden liian rankoilta kokemuksilta. Ikärajoja asetetaan elokuville, jotka esim. väkivaltaisuuden, seksuaalisen sisällön tai kauhuelementtien vuoksi voivat vaikuttaa haitallisesti lapsen kehitykseen. Myös esimerkiksi elokuvissa esiintyvä huumeidenkäyttö tai itsemurha voivat olla aiheita, joiden takia ikäraja katsotaan tarpeelliseksi.


Elokuvien ikärajat

Ikärajapäätökset tehdään Valtion elokuvatarkastamossa. Sen elokuvatarkastajat ovat kuvalliseen viestintään ja lasten psykologiseen kehitykseen perehtyneitä asiantuntijoita. Elokuvateattereissa ikärajojen noudattamista valvovat lipunmyyjät ja ovimiehet. Videoliikkeissä vastuu on videon myyjällä tai vuokraajalla.


Kielletyt houkutukset

Kielletyt elokuvat ja tv-ohjelmat houkuttavat lapsia, varsinkin kouluikäisiä. Vaikka kotona ei kiellettyjä elokuvia olisikaan, niitä saatetaan katsoa kaveripiirissä ilman vanhempien valvontaa. Vanhempien olisi hyvä keskustella ikärajoista esim. vanhempainilloissa, sillä kotien erilaiset käytännöt saattavat rikkoa jopa ystävyyssuhteita. Lasten kanssa voi yhdessä miettiä, mitä hyötyä on pelottavien ohjelmien katselusta.

Videot

Humoristinen väkivalta vaarallisinta
Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo kertoo, että humoristinen väkivalta on lapsikatsojan kannalta hankala asia.


Elokuvateattereilta palautetta
Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo kertoo, että joskus vanhemmatkin haluavat viedä lapsensa elokuviin, joiden ikäraja on korkeampi kuin lapsen ikä.


Lapsi muodostaa tarinan mielikuvituksensa varassa
Psykoterapeutti Riitta Martsola painottaa, että tekstiä lukiessa lapsi muodostaa tarinan oman mielikuvituksensa rajoissa.


Miksi lapsi katsoo pelottavia ohjelmia?
Psykologi ja psykoterapeutti Riitta Martsola kertoo, että lapset hämmästyivät, kun heiltä kysyttiin mitä kiellettyjen elokuvien katsominen heille antaa.


 
 

Poimintoja  

opepallo

Varkaat tiedon valtatiellä

Internet on kaikessa laajuudessaan sekä hyödyllisen että myös täysin tarpeettoman tiedon aarreaitta. Tiedon käyttämiseen on jokaisella ... Lue lisää