Hae YLEstä:
   

 

MÖKKILÄISET
TV1 tiistaisin alkaen 30.5. klo 19.30
Uusinta keskiviikkoisin klo 17.10

Mökkiläiset on TV1:n kesäsarja tuoreista mökkiläisistä. Kesän aikana seurataan yhden perheen mökin etsintää, hankintaa, suunnitelmia ja ensimmäistä kesää omalla mökillä. Tuleeko haaveista totta? Entä mitä tapahtuu, kun unelmat ja todellinen arki kohtaavat?

9-osaisen sarjan pääosassa ovat mökki ja sen omistajat, Mökkiläisten perhe. Perheeseen kuuluvat nelikymppiset Jami ja Tiina sekä heidän 8- ja 5-vuotiaat poikansa Joona ja Leevi.
Mökillä vietetään puuhakasta lasten vauhdittamaa elämää, rakennetaan uutta ja kunnostetaan vanhaa. Mökkiläisten kesä on niin lapsiperheen arkea kuin lomaakin - tunteita, toiveita ja suomalaisuutta.
   

30.05.
Osa 1/9

Jami ja Tiina ovat etsineet mökkiä jo jonkin aikaa. Mökkiläiset-ohjelmasarjan ensimmäisessä osassa Jami ja Tiina kertovat mökkihaaveistaan. Seuraamme mökin etsintää ja lopulta tunnelmia siitä, kun mökki löytyy. Pääsemme myös mukaan kevätpuuhiin uudella mökillä.


06.06.
Osa 2/9

Toukokuun lopussa on uudella mökillä paljon puuhaa. Mökkiläiset Tiina ja Jami pitävät talkoot. Seuraamme talkoopäivän touhuja, ja kuulemme niin Mökkiläisten kuin ystävienkin mökkeilyyn liittyviä ajatuksia.

13.06.
Osa 3/9

Kesäkuun loppupuolella Mökkiläisillä riittää aurinkoa ja touhua. Tiina, Jami ja pojat tutustuvat paikalliseen toriin ja käyvät kesäteatterissa. Poikien suuren haaveen - majan - rakennustyöt etenevät lupaavasti.

20.06.
Osa 4/9

Heinäkuun puolivälissä seuraamme Tiinan, Jamin, Joonan ja Leevin arkipuuhia ja taidekeskus Salmelassa vierailua. Kesän "suurprojekti" vessa saa oven. Poikien majassa vietetään makoisat tupaantuliaiset.

27.06.
Osa 5/9

Mökkiläisten perhe viettää hehkeintä Suomen suvea - askartelee yhdessä, käy poimimassa mansikoita ja hankkii kalaluvat. Tiina ja Jami järjestävät itselleen iltaloman ja lähtevät tansseihin.

04.07.
Osa 6/9

Elokuun alussa Mökkiläisten perheessä vierailee nuohooja. Vadelmatkin ovat kypsyneet ja koko perhe käy marjastamassa. Vessaa rakennetaan yhä…

11.07.
Osa 7/9

Mökkiläiset lähtevät veneretkelle saareen koko perheen voimalla. Kalastamisessa riittää puuhaa ja tunnetta. Jamin vessanrakennusurakka jatkuu ja jatkuu…

18.07.
Osa 8/9

Mökillä eletään jo syystunnelmissa elokuun loppupuolella. Mökkiläisten perhe lähtee sieniretkelle. Pimenevät illat kaipaavat ulkovalojen laittoa ja Jamin suuri ylpeys - vessa - on viimein valmis.

25.07.
Osa 9/9

On syyskuu ja Mökkiläiset elävät syystunnelmissa. On aika jättää jäähyväiset mökkikesälle. Vietetään syysjuhlia, laitetaan rosvopaistia ja tunnelmoidaan kynttilän valossa. Pian mökki jää lumen syliin.