 |
 |
 |
Mundo 26.9. ke klo 18.30
--------------------------------------------------------------

Tällä kertaa Mundossa nähdään kaikkein parhaimmaksi Mundoksi valittu Juliana Elon ohjaama Ennakkoluulo ja Tiina Madissonin Aminan valinta.
Mundo-projektin Case Closed? -päätöstapahtumassa elokuva-alan ammattilaisista koottu raati valitsi kaikista parhaimman Mundo-lyhytdokumentin. Jokainen ohjaaja sai valita kilpailuun omasta mielestään parhaan työnsä. Tiukan taistelun parhaan Mundon tittelistä voitti kilpailun ainoa animaatio Ennakkoluulo.
Helsingissä kiertävään 3B-raitiovaunuun sijoittuva animaatio kertoo hauskasti ja oivaltavasti siitä, millaiseksi ulkomaalainen nainen kokee hetken, jota hän ei ymmärrä. Kaksikymmentäkahdeksanvuotias brasilialaisohjaaja ja animaationtekijä on asunut Suomessa vuodesta 2003.
Tiina Madissonin ohjaama Aminan valinta kertoo 21-vuotiaasta somaliäidistä, Aminasta, joka on juuri synnyttänyt esikoisensa. Hän joutuu kasvattamaan lasta yksin, sillä aviopuoliso, lapsen isä, asuu Englannissa ja aikoo jäädä sinne. Mies toivoo myös Aminan muuttavan Englantiin, mutta Amina viihtyy suomessa ja kokee elämän turvalliseksi juuri täällä. Suomessa ovat hänen ystävänsä, isoäiti ja neuvola. Mutta Koraanin mukaan nainen pääsee taivaaseen kunnioittamalla ja seuraamalla omaa miestään. Minkälaisen valinnan Amina tekee?
Lyhytdokumentit on tuottanut YLE Asiaohjelmat.
|
 |
|
 |

|
 |