YLE
www.yle.fi/mundo
mundonuoliMUNDOmundonuoliMundo-projektimundonuoliMundo-ohjelmamundonuoliOpiskelijatmundonuoliLinkitmundonuoliYhteystiedotmundonuoliPalaute


Mundo 6.11. ke klo 18.30
--------------------------------------------------------------

Tällä kertaa Mundossa nähdään vain yksi lyhytdokumentti. Thu Nga Vu-Liljan ohjaamassa lyhytdokumentissa Kuujuhla päästään ainutlaatuisella tavalla seuraamaan perinteistä vietnamilaista Kuun juhlaa ja sen valmisteluseremonioita.

Täydenkuunjuhlaa on vietetty jo yli 2000 vuotta. Kiinalaisen kalenterin (kuukalenteri) mukaan 15. elokuuta on syksyn taitekohta ja siksi sopiva päiviä juhlia kuuta ja järjestää Kuun juhla.

Vietnamissa se on
yleinen juhlapäivä erityisesti lapsille.
Juhlan aikaan on täysikuu - taivaankappale näkyy pulleana ja kirkkaana syksyisessä illassa. Juhlallisuuksiin valmistetaan koristeellisia ja hauskoja hahmoja hedelmistä, etenkin appelsiineista tehdyt jänikset ovat suosittuja. Maan ja kuun muotoisissa piirakoissa esiintyy jing&jang-kuviointi. Kuun juhla symboloi myös perheen yhdistymistä, sillä kuujuhlan aikana sukulaiset kokoontuvat yhteen.

Juhlan aikana lapset esittävät lohikäärmetansseja ja kantavat mukanaan tähden muotoisia kynttelikköjä. Lohikäärme kulkee talosta taloon ja kerää niistä lapsia pidentämään pyrstöään. Lopulta päädytään juhlapöytään, jossa tarjoillaan makeisia ja hedelmiä lasten laulaessa yhdessä.

Lyhytdokumentin
on tuottanut YLE Asiaohjelmat.


mundonuoli Mundo 28. marraskuuta
mundonuoli Mundo 21. marraskuuta
mundonuoli Mundo 14. marraskuuta
mundonuoli Mundo 7. marraskuuta
mundonuoli Mundo 17. lokakuuta
mundonuoli Mundo 10. lokakuuta
mundonuoli Mundo 3. lokakuuta
mundonuoli Mundo 26. syyskuuta
mundonuoli Mundo 5. syyskuuta
mundonuoli Mundot YLE TV1:ssä kesällä 2007
mundonuoli 2007 kevät
mundonuoli 2006 syksy
mundonuoli 2006 kevät
mundonuoli 2005 syksy
mundonuoli Basaari-ohjelma



YLE Asiaohjelmat | MUNDO | PL 50 | 00024 Yleisradio | www.yle.fi/mundo | mundo@yle.fi