Elävä arkisto esittää: Emma-rohmut

Elävä arkisto esittää: Emma-rohmut

18.02.2013

"Suomea taitamattoman" Mr. Lordin puolesta kiitospuheet hoiti levyfirman edustaja Kimmo Valtanen."Suomea taitamattoman" Mr. Lordin puolesta kiitospuheet hoiti levyfirman edustaja Kimmo Valtanen.

 

1990-luvun ensimmäinen kolmen Emman ennätyksen tekijä oli Kaija Koo, joka palkittiin mm. vuoden albumin esittäjänä. Kolmella Emmalla huomioitiin 1990-luvulla muidenkin, esim. Jonna Tervomaan ja Don Huonojen saavutukset. Varsinaisten suursaaliiden aika alkoi kuitenkin 2000-luvun alussa palkintosarjojen määrän lisääntymisen myötä. 2000-luvulla jättipotteja keräsivät mm. Bomfunk MC's, Darude, The Rasmus, Anssi Kela, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Pikku-G. Nightwish ja Lordi lunastivat vuorollaan kumpainenkin 5 pystiä. Artisteilta saattavat jäädä kiitokset kurkkuun, mutta levy-yhtiöväki tuottaa tekstiä senkin edestä.

Katso Elävän arkiston kooste: Emma-rohmut.

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä