"Hämärää kuvaa"

"Hämärää kuvaa"

22.08.2012 | Toimittaja Joonas Josefsson

Kuka on kuvan kohteena? 

Pitkän harkinnan jälkeen päädyin Asaan. Johtunee ehkä osittain myös omasta musiikkimaustani, miksi juuri Asa.

Missä kuva on otettu?  

Tämä kuva otettiin Roihuvuoren vesitornin juurella. Pohdittiin Asan kanssa eri vaihtoehtoja paikoille, missä tehtäisiin kuvaus, ja hän halusi tuoda kotiseutuaan kuvaan. Ja mikäs sen näkyvämpää paikkaa voisikaan olla kun vesitorni. Torni on varmasti monelle Itä-Helsingin ihmiselle tuttu näky ja nuoremmalle väelle ilmeisesti myös tuttu paikka.

Milloin kuva on otettu?   

Kuva otettiin rapiat neljä vuotta sitten, eli tammikuun 27. päivä vuonna 2008 suomalaista lumilautailulehti SnowExtremeä varten. Sain soiton lehden silloiselta päätoimittajalta, että kiinnostaisko lähteä ottamaan Asasta muutaman kuvan lehden musiikki artikkelia varten.

Kerro kuvanottohetkestä. Millaisessa tilanteessa kuva on otettu? 

Tilanne on tietenkin täysin lavastettu, koska kuva oli tarkoitus ottaa lehtiartikkelia varten. Kyseisenä talvena tammikuussa ei pahemmin ollut lunta, mutta muistaakseni suhteellisen viileätä kuitenkin. 

Mikä kuvasta tekee mielestäsi onnistuneen? 

Erittäin vaikea sanoa suoraan, mikä tästä tekeen onnistuneen. Ehkä onnistuneinta tässä on kuvan käyttö. Lehtiartikkelin julkaisemisen jälkeen annoin Asalle luvan käyttää kuvia, ja ne levisivätkin mukavasti ympäri Suomea.

Minkälaista tunnelmaa tavoittelit kuvalla? 

Useasti, kun kohteena on artisti tai yksittäinen henkilö, niin keskustelen kuvattavan kanssa mitä lähdemme hakemaan. Onhan kyse kuitenkin kuvattavan kohteen julkisuudesta. Pienen keskustelun jälkeen meillä oli hyvin selkeät sävelet, mitä lähdemme hakemaan. Mielestäni saimme tuotua hyvin esille artistin kotiseutua sekä musiikkityylille sopivaa hieman "hämärää kuvaa".

Tekniset faktat

Kamera

Canon 5D 

Objektiivi

Canon EF 17-40mm f/4L USM

Kuvattu

40mm, f4.5, 1/1 s, ISO 320, 
kuvassa käytetty kahta ulkoista salamaa ilman mitään kummallisempia valon muokkaimia. Salamat lähes suoraan sivuilta, ehkä hieman etupuolella.

"24h photoservice"
Pasi Salminen

Nimi 

Pasi Salminen.

Asuinpaikka 

Klaukkala.

Valokuvaajan mottosi 

24h photoservice.

Ikä 

32.

Kuinka pitkään olet valokuvannut? 

hmmm… yli puolet elämästäni. Taisin ensimmäisen kameran ostaa 90 -luvun alkupuolella.

Miten innostuit valokuvaamisesta? 

Aluksi homman nimi oli ihan selkeesti vain dokumentoida skeittausta ilman sen isompaa ajatusta. Oltiin tehty muutamat skeittivideot ja kelasin, että valokuviakin olisi kiva saada. 

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä