"Musiikki pääsee suoraan käsiksi tunteisiimme"

"Musiikki pääsee suoraan käsiksi tunteisiimme"

11.10.2012 | Toimittaja Joonas Josefsson

Kuka on kuvassa?

Kuvassa on performanssitaiteilija Essi Kausalainen.

Missä kuva on otettu?

Kuva on otettu Kuopion lähellä järven jäällä.  En kyllä muista minkä järven.

Milloin kuva on otettu?

Helmikuun kuudennen päivän aamuna vuonna 2009.

“Halusin löytää valokuvan, joka ei vain kuvaisi musiikin kuuntelemista, esittämistä tai muusikkoa, vaan muistuttaisi musiikin kuuntelemisen tapahtumaa.”

Kerro kuvanottohetkestä. Millaisessa tilanteessa kuva on otettu?

Toimin still-kuvaajana ja autokuskina, kun ystäväni Essi kuvasi Kuopiossa videolle teostaan Winter Garden.

Pakkasta oli kymmenisen astetta. Lisäksi kuvaukset tehtiin keskellä järveä, jolla talvisin kulkee jäätie, ja avaralla paikalla tuuli oli täysin armoton.
Aamulla aikaisin olimme hakeneet kukat. Jo mennessä vähän arvelutti. Maisema ympärillä oli valkoinen ja säälimätön, minäkin palelin toppavaatteissani.

Kylmyydessä vaatteettoman ihmisen toimintakyky lakkaa hyvin nopeasti. Essi käveli videokameran editse muutaman kerran ja alkoi sitten täristä holtittomasti. Jouduimme lopettamaan aika lyhyeen, mutta video saatiin kuvattua. Jäällä ulkoilevat ihmiset pysähtyivät tuijottamaan kukkiin verhoutunutta naista.

Halusin löytää valokuvan, joka ei vain kuvaisi musiikin kuuntelemista, esittämistä tai muusikkoa, vaan muistuttaisi musiikin kuuntelemisen tapahtumaa.  Valokuva on vahvasti sidoksissa normaaliin arkipäiväiseen tapaamme havainnoida, sillä se esittää enimmäkseen näkyjä entuudestaan tutusta visuaalisesta ympäristöstämme. Musiikki toimii toisella tavalla – se ikään kuin ohittaa kielen ja rationaalisen ajattelun ja pääsee suoraan käsiksi tunteisiimme.

Etsin valokuvaa, jonka pinta rikkoisi hierarkkisen maailmarakenteen, mutta abstraktit valokuvat ovat minusta sittenkin vähän tylsiä. Sitten löysin sattumalta tämän kuvan, joka toimii ainakin itselleni kuin musiikki: ilman ajattelua, suoraan tunteisiin.

Minkälaista tunnelmaa tavoittelit kuvalla?

Koska kyse on toisen taiteilijan teoksesta, tunnelmakin on hänen luomansa. Valitsemassani kuvassa on silti minulle tai valokuvaajuudelleni tyypillisiä piirteitä: keskeinen sommittelu ja henkilön kohtisuora asento kameraan nähden. Valitsin kuvan, jossa Essin silmät ovat kiinni, vaikka videoteoksessa sellaista ei ole. Suljetut silmät lisäävät oudon kukkaishahmon irrallisuutta ympäristöstään ja tekevät samaan aikaan hauraasta ja raa´asta tunnelmasta vielä moniselitteisemmän. 

Tekniset faktat

Kamera

Canon EOS 5D

Objektiivi

Canon EF24-70 mm f/2.8L USM

Kuvattu

f/11, 1/250 s

"Kauneutta ja kliseitä ei tarvitse pelätä"
Wilma Hurskainen

Nimi 

Wilma Hurskainen.

Asuinpaikka

Helsinki.

Valokuvaajan mottosi

Kauneutta ja kliseitä ei tarvitse pelätä.

Ikä

33.

Kuinka pitkään olet valokuvannut?  

Sain ensimmäisen kamerani 11-vuotiaana joululahjaksi. Aloin aattoiltana kuvata kolmea pikkusiskoani ja olen oikeastaan jatkanut samalla tiellä siitä asti.

Miten innostuit valokuvaamisesta?  

Joskus 15-vuotiaana aloin kuvata paljon. Se tuntui hyvältä mahdollisuudelta luoda tarinoita, käsitellä asioita ja päästä tilanteissa taustalle.

Mikä toimii inspiraation lähteenä?  

Mikä milloinkin: kirjat, lauseet, valo, eläimet, ihmisten perhekuvat. Ehkä inspiroivinta on silti joutilaisuus ja tylsyys. Niitä vain on saatavilla aika harvoin.

Mikä on oman tyylisi vahvuus/erottava tekijä?

Mielestäni teen tilaustöitä vaihtelevalla tyylillä, mutta omissa projekteissani ja taiteena esittämissäni kuvissa on varmaan jokin tunnistettavuus. Ehkä kyseessä on ainakin keskeinen, staattinen sommittelu ja tietty vähän pysähtynyt tunnelma. Pyrin siihen, että kuvissani olisi myös huumoria. Ainakin niissä on paljon Hurskaisen siskoksia. 

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä