”Tango Suomessa 100 vuotta”

”Tango Suomessa 100 vuotta”

Tangomarkkinat - Ma 14.1.2013, klo 18.27 - Toimittaja: lauri_l

Tangomarkkinat 2013Tangomarkkinat 2013

Tulevana kesänä Seinäjoen Tangomarkkinat järjestetään 29. kerran. Argentiinasta ja Uruguaysta maailmanvalloitukseen lähtenyt tango rantautui Suomeen vuonna 1913. Seinäjoen Tangomarkkinoiden 2013 teemana on "Tango Suomessa 100 vuotta", joka juhlistaa tangon rikasta historiaa maassamme.  Näin ollen tangolaulukilpailussakin kuullaan uusia, vanhoja, moderneja, klassisia, tuoreita sekä ikivihreitä ja -muistoisia tangoja. Teema on vahvasti esillä Seinäjoella perjantaina 12.7. "Tango 100 vuotta Suomessa" -suurkonsertissa, jossa nähdään tangon kirjoa monilta eri vuosikymmeniltä ja konsertin esiintyjiksi on valittu ainoastaan Seinäjoella kruunattuja tangokuninkaallisia. Yle TV1 ja Radio Suomi taltioivat konsertin, joka lähetetään myöhemmin juhlakautena.

Tämän vuoden tapahtumalogon on maalannut taiteilija Johanna Oras. Teoksen nimi on "Kahden tango" ja se kuvaa kahta kallaa tunteikkaan tangon pyörteissä. Yhteistyö jatkuu myös itse festivaaleilla, jossa hänen maalaamiaan tauluja suomalaisesta tangosta ja kappaleista tullaan näkemään.

Kommentit (447)

Hups..Tangomarkkinoiden virallisella sivulta ei nyt ole Konsertin tietoja,ainoastaan naisten ja miesten finaalin lipun myynti !?

>Anonyymi To 11.7.2013, klo 09.07

23.55 Kiitos hauskasta kommentista. Makeat naurut tuli heti aamutuimiin. :))

>Anonyymi To 11.7.2013, klo 06.55

Kannattaa kopauttaa Saloraa kylkeen tai hommata tehokkaammat pullonpohjat. Paikan päällä kuteet ja mies näyttävät yleensä hyvältä ;D ;D Ja kun niihin kullanruskeisiin silmiin katsoo, unohtuu loputkin takakireydet...

>Anonyymi Ke 10.7.2013, klo 22.55

ei näytä konsertti väkeä vetävän.miesten finaali kylläkin ;D

>Anonyymi Ke 10.7.2013, klo 22.30

Kyllä nuorikin vois katsoo peiliin miltä kokonaisuus näyttää, no ainakin naiset innostuu...

>Anonyymi Ke 10.7.2013, klo 22.09

Kuulkaas nyt vanhukset! Te ette tiedä yhtään mitään nyky muodista! Se,mitä se teidän vanha papparainen pukee päälleen on ihan eri,mitä nuori mies pukee päälleen. Onneksi!
Jättäkää te pukeutumisesta puhuminen kokonaan. Ei ole selvästi teidän ala.

>Anonyymi Ke 10.7.2013, klo 06.28

kannattais panostaa enemmän lavatyöskentelyyn ( kevätkonsertti Tampere) mutta tiukat byxorit ainakin oli :)))

>Anonyymi Ma 8.7.2013, klo 23.24

Su 7.7.2013, klo 22.29: Jestas, mitä juttuja täällä suolletaan! :D Amadeus on niin komea ja ystävällinen mies, että on ihan sama, mitä hänellä on yllään. Kelpaa kuunnella ja katsella joka tapauksessa :P

>Anonyymi Ma 8.7.2013, klo 18.23

Toivottavasti Amadeus on ny satsannut pukeutumiseen - kirppislook ei riitä.

>Anonyymi Su 7.7.2013, klo 21.29

klo 08.22 Ei se rakkaus ole hiipumassa,mutta Ampun vihaaminen menee Markon rakastamisen edelle. Näin se on aina ollut.
Sitten toisaalta sanotaan,että viha ja rakkaus kulkee käsi kädessä.
Voihan se olla että tässä vaiheessa hän vihaa Markoa ja rakastaa Amppua. :) Ken tietää!! Muistaakohan hän itsekään enää miten päin nämä asiat menee...

>Anonyymi Su 16.6.2013, klo 09.29

Ettekö vielä tunne tuota kommentoijaa,joka lyttää kaikki konsertit,jossa esiintyy iki-ihana ruskeasilmä Hurmuri-Kunkku Amadeus.
KT-muistokonsertti kiertuekin oli samasta syystä
täysin ala-arvoinen,surukseen kaikki esitykset oli loppuunmyyty,niin taitaa käydä tässä Tangokonsertissakin.
Ei näytä edes suosikkinsa juontopesti parantavan tilannetta,olisko ihastus hiipumassa??

>Anonyymi Su 16.6.2013, klo 07.22

to.23.27 En tiedä mikä juttu tuo kommenttisi on,mutta aika tasoissa nuo lipumyynnit näyttää olevan noiden tapahtumien kesken.
Mitä sulla tuota Konserttia vastaan on??kun pitää moneen kertaan mainostaa ettei liput mene kaupaksi,hyvin ovat menneet Tangotoimiston tietojen mukaan.
Sitävastoin Soidinmäki/Klas, Tangon Huumaa konserttiin on vielä runsaasti lippuja,pieneen Seinäjoki saliin,sitä ihmettelin.

>Anonyymi La 15.6.2013, klo 22.00

klo 23.27 Ihanaa kun täällä on näin positiivisia ihmisiä! Ilo otetaan mistä se saadaan! Mahtavaa!

>Anonyymi La 15.6.2013, klo 06.56

klo 23.27 Eiks ole ihanaa!!! :D:D:D Skoolataas sille asialle! Kippis!
NYT on kaikki hyvin! Jessss!

>Anonyymi Pe 14.6.2013, klo 05.53

eipä näytä konsertin liput kovin hyvin kaupaksi mennä,miesten finaali menee ohi myynnissä ;D

>Anonyymi To 13.6.2013, klo 22.27

Se on kustannuskysymys monellekkin,näyttää kuitenkin että finaalit vetää väkeä.

>Anonyymi Ti 28.5.2013, klo 22.55

Eiköhän väkeä riitä kaikkiin tapahtumiin,ainakin viimevuonna oli konsertissa paikat täynnä.Kuningatar kilpaan runsaasti tilaa vielä.

>Anonyymi Ti 28.5.2013, klo 15.37

Enemmän väkeä kiinnostaa miesten ja naisten finaalit kuin 100v konsertti..!

>Anonyymi Ma 27.5.2013, klo 22.34

Hyvin näyttää lippuja olevan kaikkiin tapahtumiin.

>Anonyymi La 18.5.2013, klo 09.36

Äitienpäivän kunniaksi lippuja alennuksella !

>Anonyymi Ti 7.5.2013, klo 10.57

11.16,Marita on alusta pitäen mainittu esiintyjien joukossa.
Esiintyjät:

Amadeus Lundberg
Jari Sillanpää
Mika Pohjonen
Arja Koriseva
Marita Taavitsainen
Johanna Pakonen.

>Anonyymi To 2.5.2013, klo 13.16

Konserttiin lisätty Taavitsainen.

>Anonyymi To 2.5.2013, klo 10.16

klo 12.07 Besame mucho, taipuu moneksi. Löytyy myös Beatles-tulkintana:
http://youtu.be/LzfUDt_5L-s

>Anonyymi Ma 22.4.2013, klo 11.51

Vielä yksi lisäys Ampun lauluihin.

”Suutelen, suutelen hiljaa, elämän mennessäs viet jos viet rakkauden pois…jne..”
<3<3<3

tämä kappale on niin valtavan ihana vaan onkos tämä tango :-O
minä kyllä menisin tätä tangona parketilla.:):):)

>A. Ma 22.4.2013, klo 11.07

Ihana nyt laululistoja sepustaan.:)
Minun ehotukset Amadeukselle.:)
Tango Maria
Itämaista Rakkautta
Musta Ruusu
Punaiset lehdet

>A. Su 21.4.2013, klo 22.24

Voi kun näitä makuja on yhtä monta kuin kommentoijiakin.
Kaikki mainitut ovat hyviä minusta. Ja sitten on vielä muutama lisää.
Ja olen vain yksi kommentoija. :)
Näistä asioista ei koskaan päästä sopuun.

>Anonyymi Su 21.4.2013, klo 22.02

Sateinen ilta tangon pystyy nykylaulajista esittämään Jari Sillanpää ja Suvi Karjula. Parhaista parhaat.

>Anonyymi Su 21.4.2013, klo 19.19

Tänään iskelmäradiossa soitettiin tango Sateinen ilta,esittäjänä Kalevi Korpi,hienosti lauloi.
Paras tulkinta tuosta on Olan esitys vuodelta 64,se on päätä huimaava tulkinta.
Kari Tapio,kuten moni muukin asiantuntija on sanonut tuota tangoa vaikeaksi laulettavaksi,eikä sitä pitäisi yrittääkkään esittää sellaisen joka ei omaa todellisia laulunlahjoja.
Mielestäni meillä on nyt yksi sellainen joka osaa ja hän on Amadeus Lundberg.
Toivottavasti hän saa esittää tuossa Tango 100 vuotta Suomessa konsertissa todellisia laatu-tangoja,koska osaa tulkita tunteella,taidolla ja onhan hänellä oikea miehen äänikin.
Toivottavasti juuri tuo Sateinen Ilta kajahtaa Amadeuksen äänellä ja tunteikkaalla taitavalla esiintymisellä.
Noita tangoja joita haluaa kuulla juuri hänen esityksinään on niin valtavasti,mahtava laulaja on kyseessä.

>Anonyymi Su 21.4.2013, klo 09.45

Esiintyjinä ne parhaat! Tietävät keitä tullaan kuulemaan. :)

>Anonyymi Su 21.4.2013, klo 08.45

Todella hienoa, tangon taivutus jatkuu syksyllä, Seinäjoen konsertin teema ”Tango Suomessa 100 vuotta” jatkuu syksyllä Sinitaivaan merkeissä ja mitä ihaninta konsertissa puolet esiintyjistä on mukana Sinitaivaassa, kiitos.:):):)
Seinäjoelle ei päästä, tavataan Sinitaivaassa, sitä ennen nautitaan pitkästä kuumasta kesästä.:):):)

>A. Pe 19.4.2013, klo 09.54

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä