(Joko nyt sais) tyydytystä

(Joko nyt sais) tyydytystä

10.12.2012 | Toimittaja Veli Kauppinen

Keith vetää säpäkkää eikä pääse sohvalle.Keith vetää säpäkkää eikä pääse sohvalle.Tänä vuonna kuhina The Rolling Stonesin ympärillä on ollut melkoista. Bändin 50-vuotista taivalta on juhlittu monin eri tavoin: on saatu kuvakirjaa, kokoelmalevyä ja dokumenttia. Jopa yhtyeen klassisesta logosta tuunattiin juhlavuoden kunniaksi uusi versio.

Ja kuin kirsikaksi synttärikakun päälle bändi päätti vielä sännätä keikoillekin. Viidestä juhlakonsertissa ensimmäiset soitettiin Lontoossa, keskimmäinen New Yorkissa ja kaksi viimeistä New Jerseyssä.

Yle Livessä nähdään 50 & Counting... -kiertueen keikoista se ihan viimeinen ja vain muutama tunti sen jälkeen, kun Rollareiden soitto on konsertin näyttämönä toimivassa Prudential Centerissä päättynyt!

Vaikka monelle riittäisi jo se, että Keith Richards, Mick Jagger, Ronnie Wood ja Charlie Watts on saatu taas samalle lavalle, vilahtaa keikalla muitakin tuttuja. Bruce Springsteen, Lady Gaga ja The Black Keys ovat varmistuneet kiertueen päätösshow'n erikoisvieraiksi.

Yle Live: The Rolling Stones 2012
TV2 sunnuntaina 16. joulukuuta kello 23.05 ja Yle Teema keskiviikkona 26. joulukuuta kello 21.00.

Konsertilla ei ole Areena-oikeuksia.

Kommentit (1)

Harvemmin tulee Yleä kiiteltyä, mutta nyt kyllä ISO KIITOS näistä Rollari-ohjelmista! Aivan huimia vetoja.

>TH Ti 11.12.2012, klo 14.40

Toimittaja

Toimittaja:

Veli Kauppinen

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä