Se kaunein sana

Se kaunein sana

04.04.2013 | Toimittaja Veli Kauppinen

 

Manchesterin lähistöllä 90-luvulla perustettu Elbow on saanut kertoa nimensä syntytarinan useaan otteeseen. Kerrottakoon se kuitenkin vielä kerran.

 

Toistaiseksi ainoan Suomen-keikkansa vuoden 2011 Ruisrockissa soittanut viisikko otti nimensä brittiläisen Dennis Potterin käsikirjoittamasta tv-sarjasta The Singing Detective. Tarinan päähenkilö Philip E. Marlow'n mukaan elbow on englannin kielen kaunein sana.

 

The Singing Detective esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1986 BBC:n toimesta. Suomessa sarja nähtiin nimellä Laulava salapoliisi.

 

Tv-sarjan käsikirjoitus on julkaistu myös kirjana. Romaanin suomennoksesta vastaava Mika Tiirinen ratkaisi elbow-sanan (suomeksi kyynärpää) kääntämisen  nerokkaasti: Marlow'n mielestä soinniltaan kaunein sana on suomeksi polvilumpio.

 

Jos siis harkitset suomenkielisen Elbow-coverbändin perustamista on yhtyeesi nimi jo päätetty.

 

Yle Livessä nähty Elbow-keikka taltioitiin syyskuussa 2012 Lontoon Camdenissa.

Kommentit (0)

Toimittaja

Toimittaja:

Veli Kauppinen

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä