Kaarina Määttä on kasvatuspsykologian professori ja dekaani Lapin yliopistosta. Väiteltyään opettajien ammatillisesta kehittymisestä vuonna 1989 Kaarina ryhtyi tutkimaan naisen ja miehen välisen rakkauden aihepiiriä. Rakastumisen lumousta, parisuhdetta ja avioeroa käsittelevät tutkimukset pohjautuvat satojen suomalaisten kokemuksiin, haastatteluihin ja elämäkertoihin. Kaarinan seuraava tutkimus käsittelee seniorirakkautta. Tutkimustensa ja suosittujen luentojensa johdosta Kaarina onkin saanut rakkausprofessorin epävirallisen arvonimen.
Millä kriteereillä ihminen valitsee seurustelukumppanin? Mikä toisessa
kiehtoo?
Eri henkilöissä kiehtovat eri asiat. Joku viehättyy toisen sanoihin ja ajatuksiin, joku taas toisen ulkoiseen olemukseen tai asemaan. Toisen tapa puhutella, katsoa tai koskea, kävelytyyli, ryhti, ilmeet, äänensävyt tai tuoksu voivat vetää puoleensa. Jos toinen ilmaisee aidosti ihailua, se toimii kuin taikapeilinä oman itsetunnon kohottamiseksi. Ihminen viehättyy itsensä kaltaiseen tai vastakohtaansa, ihanneminäänsä, parempaan puoliskoonsa tai kenties isänsä tai äitinsä kaltaiseen henkilöön. Ehkä häntä kiehtoo se huomio ja julkisuus, minkä kumppanin seurassa oleminen saa aikaan muissa. Rakastettu onkin tällöin väline oman itsearvostuksen pönkittämiseen. Kiinnostuksen voi myös herättää evoluution kannalta edullinen kumppani, jolla on sopivat geenit ja perintötekijät. Ihmisessä ihastuttaa monenlaisten ominaisuuksien yhdistelmä.
Ovatko pitkäaikaiset parisuhteet tulossa vai menossa?
Pitkäaikaisten tunneperäisten ihmissuhteiden vaaliminen ei ole helppoa. Erityisesti tämä aika asettaa meille
erityisiä vaatimuksia. Kuten runossa sanotaan "tuskin kellään on mieli
huoleton", ei yksinelävillä sen enempää kuin parisuhteessa elävillä, ei lapsettomilla eikä monilapsisilla perheillä. Kodin ulkopuoliset työtehtävät ovat käyneet niin vaativiksi, että niiden vastapainona läheisiin ihmissuhteisiin kohdistetaan suuria odotuksia; ihmissuhteiden toivotaan sijoittuvan elämän lepoalueelle. Parisuhteen ja perheen tulisi antaa parastaan, sen tulisi olla lepopaikka, piilopaikka, kasvualusta, tarjota turvaa, seikkailuja ja virkistystä. Mitä suuremmat ovat odotukset, toiveet ja vaatimukset, sitä suuremmat ovat myös pettymykset. Ulkoiset pidikkeet eivät enää pidä parisuhteita koossa. Rakkaus on vapaan päätöksenteon pelikenttä, jonka säännöt täytyy jokaisen parin itse luoda. Kaikki perustuu keskinäiseen luottamukseen, rakkauteen, yrittämiseen ja vaivannäköön. Ovatko onnelliset ja kestävät parisuhteet tulossa vai menossa? Varmasti sekä että. Tämänkin vuosituhannen ihmisten toiveena ja unelmana on kestävä rakkaus ja perhe. Tästä osoituksena ovat korkeat avioitumisluvut. Toisaalta myös avioeroluvut ovat huikeat. Ihmiset toivovat voivansa elää pitkäaikaisessa parisuhteessa. Kuitenkin tämä aika saa ihmiset elämään ihan eri tavalla kuin aiemmin. Sukupuoliroolit ovat murtuneet ja niiden varaan rakennettu ydinperhe on vaikeuksissa. Toisaalta ihmissuhteet ovat kuin uskonto: rakkaus nähdään ikään kuin vastauksena kaikkiin ongelmiin. Toisaalta irrottelu ja hauskuus asettuvat keskiöön, toisaalta perinteiset äänet kuuluvat aika ajoin
voimakkaastikin.
Miksi parisuhde pitäisi saada kestämään?
Pohjaan ajatukseni tutkimukseeni, jossa aineiston hankinta tapahtui siten, että Yhteishyvä-lehti julkaisi lukijoilleen kirjoituskilpailun. Se ohje kuului seuraavasti: "Kymmenen vuotta naimisissa ja vielä yhdessä? Kerro meille, mikä on juuri teidän avioliittonne keston ja onnen salaisuus ja sen pahimmat karikot. Voit voittaa VIP-viikonlopun kahdelle, uuden häämatkan." Tällä ilmoitukselle sain 342 värikästä selviytymistarinaa analysoitavakseni. Niiden pohjalta kirjoitin kirjani Kestävä parisuhde (WSOY, 3. painos 2002).
Halusin selvittää pitkän parisuhteen salaisuutta sen vuoksi, että suomalaiset unelmoivat yhä kestävästä parisuhteesta. Yksinäisyys sekä läheisten ihmissuhteiden ja luotettavien keskustelukumppaneiden puuttuminen ovat terveysriski. Tyydyttävä parisuhde ja hyvä ihmissuhdeverkosto ovat maailman paras terveysvakuutus sekä energian ja seesteisyyden antaja. Parisuhteeseensa ja perheeseensä tyytyväiset elävät sekä terveempinä että pidempään. Tyydyttävät ihmissuhteet näyttävät myös toimivan tehokkaana stressimuurina. Sydämen keventäminen on hyväksi terveydelle, tietää suomalainen sananlasku.
Lisäksi hyvä parisuhde on merkittävä vanhemmuuden edellytys. Vanhempien parisuhdetta on tärkeä tukea, koska se heijastuu lasten hyvinvointiin, turvallisuuteen ja tasapainoiseen kehitykseen. Vanhempien hyvä rakkaussuhde on lapsen paras syli.
Toisaalta on hyvä muistaa, että perheessä lapsilla on oma ja vanhemmilla oma paikkansa. Jotta äiti ja isä pystyvät pitämään huolta lapsistaan, heidän on pidettävä huolta myös itsestään. Kun aikuinen on tyytyväinen omaan elämäänsä, hänen on helpompi suhtautua lasten asioihin myötätuntoisesti eikä lasten tarvitse kantaa huolta aikuisen elämän onnesta. Parhaimmillaan lapset lisäävät perheen ja puolisoiden keskinäistä yhteenkuuluvuutta, tuovat siihen iloa ja merkitystä. Vanhempien keskinäistä suhdetta ei kuitenkaan tule uhrata pelkästään vanhemmuudelle. eivätkä lapset saa kompensoida vanhempien keskinäisiä läheisyyden, rakkauden ja mielenkiinnon kohteita.
Elämä pienten lasten kansa on yhtä aikojen sovittamista. Vanhemmat joutuvat näkemään vaivaa löytääkseen toisilleen yhteisiä hetkiä. Mutta puolisoiden keskinäisiä omia hetkiä kannattaa tietoisesti etsiä, sillä ne ovat rakkauden ravintoa. Näiden hetkien myötä lapsiperheessä äidin ja isän roolin lisäksi puolisot voivat tuntea ja toteuttaa itsessään myös naisena ja miehenä olemisen parhaita puolia.
Ihmissuhteet ovat kaventuneet ja supistuneet. Tästäkin syystä perheen merkitys on suuri läheisyyden ja oman yksityisyyden tukijana modernin elämän monimutkaisuuden vastapainoksi. Juuri perheessä ja läheisissä ihmissuhteissa ihminen voi paljastaa oman itsensä haurainta ja syvintä puolta kaikkine tunteineen - ilman suojamuuria tai ulkoisten paineiden selviämiseksi rakennettua rooliminää. Tehokas työnteko vaatii vastapainokseen läheisiä ihmissuhteita, jotka tyydyttävät meidän läheisyyden, hellyyden, rakkauden ja yksityisyyden tarpeitamme. Näin tämä tehokas ja kiireinen työelämä voimistaa parisuhteen ja läheisten ihmissuhteiden arvoa ja vetovoimaa.
Vaikka avioerot ovat yleisiä ja vaikka lähtemisen kynnys on madaltunut, eroavien ihmisten kokemukset ja tunteet tuskin ovat vuosikymmenten saatossa lientyneet. Kärsimysten määrä ei ole vähentynyt. Tutkiessani kirjassani Avioeron tuska ja helpotus (Tammi, 2002) suomalaisten avioerokokemuksia 74 henkilön selviytymistarinan valossa, saatoin todeta, että vain harvalla eroon päätyvällä on tukenaan sellainen ennakkokuva, joka auttaa ymmärtämään avioeroprosessia. Moni totesi, ettei kyennyt kuvittelemaan sitä menestysten sarjaa, mitä eroa harkitessa, eron aikana ja sen jälkeen joutuu kohtaamaan. Ero ei inhimillisesti ottaen ole muuttunut kevyemmäksi. Avioeron yleisyys ei ole tehnyt siitä entistä helpompaa kokemusta, vaikka sen poltinmerkki on menettänytkin merkitystään.Toisaalta ero ei tee perheestä huonompaa tai parempaa kuin yleensä. Vaikka avioero on kokemuksena raskas, se on joskus ainoa oikea ja järkevä ratkaisu.
Miten parisuhteen saa kestämään?
"Olemme alusta saakka nauttineet arkisesta elämästä, rakentamatta pilvilinnaa tai odottamatta sen kummempaa." Suomalaisten "selviytymistarinat" eivät kerro pelkästään avioliiton ihanuudesta ja kepeydestä. Yhteistä parisuhteessaan onnistuneille on se, että puolisot voivat tulla hyväksytyiksi ja arvostetuiksi yhteiselämässään. Se on olennaista, sillä kukaan ei ole ilkeilylle immuuni: jatkuva kritisointi, halveksunta ja väheksyminen ovat asioita, joita ei voi loputtomiin kestää.
Saatuani kirjeet pitkässä avioliitossa eläneiltä luin niitä yhä uudelleen ja uudelleen, ryhmittelin niitä pinoihin ja siirtelin toisiin. Sillä tavalla kestävän parisuhteen ainekset alkoivat hahmottua. Yhtä ainutta reseptiä onnistuneeseen parisuhteeseen en löytänyt. Päädyin kahdeksaan ratkaisumalliin, jotka parhaiten selittävät suomalaisen parisuhteen säilymistä.
1. Tärkeää ja vaikeaa on hyväksyä toisen muuttuminen ja erilaisuus, kuten eräs pari kirjoittaa: "Siinä on kova koulu koko iäksi. Ihmisellä kun on alituinen halu saada toinen muuttumaan mieleensä suuntaan".
2. "Elämä on tässä ja nyt - kokonaisena ja uunituoreena". Arkipäivän aarremaa on jokaisen lähettyvillä, mutta sen löytäminen ei ole helppoa, jos hamuaa elämäänsä vain suuria elämyksiä ja upeita nautintoja. Ilman arkea ei ole juhlaa, tietävät ne pariskunnat, jotka osaavat nauttia arjen pienistä asioista. Juuri arjessa, työn uuvuttamina ja väsyneitä, rakkaus lienee meille arvokkainta. Tarvitsemme rakkautta erityisesti silloin, kun emme ansaitse sitä.
3. "Näe, huomaa ja kuule toinen, älä sivuuta". Tapoja, joilla pariskunnat voivat ilahduttaa toisiaan ja jotka ravitsevat rakkautta, on yhtä monta kuin parejakin. "On kummallista havaita, miten vähän elämämme riippuu suurista ratkaisuista ja miten paljon pienistä asioista, joita joudumme tekemään runsaasti". Ilman tekoja suurinkin rakkaus kuolee.
4. Parisuhteessa sitoutuminen on tärkeää. Silloin puolisot tekevät selkeän päätöksen suhteensa vaalimisesta ja säilyttämisestä. Sen myötä uskalletaan myös rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Puolisot voivat luottaa toistensa lupauksiin pysyä yhdessä ja tämä luottamus tuo muodostuu voimavaraksi.
5. Toisensa ja itsen arvostaminen näkyy kestävässä parisuhteessa vaikkapa seuraavalla tavalla: "Vaimoni innostaa minua eniten silloin, kun hän on tyytyväinen itseensä. Kun hän on onnellinen ja nauttii elämästään, minäkin nautin hänestä eniten." Puolison rakkaus on voimavara silloin, kun ihminen tuntee olonsa hyväksi juuri omana itsenään. Hän saa tukea ja vahvistusta omille toiveilleen ja itsensä kehittämiselle. Eheässä rakkaussuhteessa voimavaraksi puolisoille muodostuu luottavainen tunne siitä, että he seisovat toinen toisensa rinnalla vakaina kuin peruskallio ja saavat tuntemaan toisensa varmoiksi ja merkityksellisiksi vahvistaen näin toistensa kykyä hallita omaa elämäänsä.
Myös 6. puhumisen taidoista, 7. ristiriitojen selvittämistavoista sekä 8. lasten, sukulaisten ja työelämän nivomisesta osaksi tyydyttävää parisuhdetta on suomalaisilla kosolti esimerkkejä. Jotkut kertovat puhumisen tai vaikkapa saunanlauteilla käytyjen palaverien arvosta, toiset taas pitävät asioiden vatvovista turhana. Jotkut selvittelevät aktiivisesti ristiriitojaan, toiset taas lakaisevat asiat kylmän rauhallisesti maton alle ja antavat arjen kulua.
Usein onnistuminen ei riipu siitä, kuinka paljon kumppanit rakastavat toisiaan tai kuinka paljon heillä on ongelmia ja vaikeuksia, vaan siitä, miten he kykenevät ratkaisemaan ristiriidat. Vaikeudet joko yhdistävät tai erottavat sen mukaan, miten vaikeudet selvitetään. Eikä tämäkään vielä kerro kaikkea. Yhtä tärkeää kuin on kyetä käsittelemään erimielisyyksiä, on taito luoda tilanteita, jotka ilahduttavat. Parisuhteen säilymisen kannalta ehkä merkittävämmäksi kuin riitojen selvittely näyttää nousevan sovussa ja sovinnossa vietettyjen miellyttävien yhdessäolohetkien määrä. Niiden avulla karttuu parisuhteen emotionaalinen pankkitili, johon on helppo tukeutua vaikeinakin aikoina.
Jokainen esittämäni menetelmä on siis suomalaisten käytännössä testaama resepti parisuhteen onnistumiseksi. Kuvatessani niitä uskon niiden antavan kokeilemisen arvoisia oivalluksia ja ideoita sekä alkavan että kauan kestäneen parisuhteen kehittämiseksi ja onnellisuuden lisäämiseksi.
On tärkeää antaa pareille tietoja ja vertailukohteita, mutta parisuhdeneuvoja vain säästeliäästi. Neuvoja on tuotettu niin Suomessa kuin muuallakin kautta aikojen, mutta eroamisluvut eivät ole näyttäneet vähentymisen merkkejä. Neuvot voivat pahimmillaan olla vain myyttejä, harhaluuloja tai perusteettomia yleistyksiä. Omalla tavallaan onnelliset ihmiset voivat neuvoja kuunnellessaan päätyä eroon ainoastaan siksi, ettei heidän tapansa elää mahdu normeihin. He voivat pitää suhdettaan toivottomana, koska heidän
menettelytapansa ovat ohjeista poikkeavat. Mikä tahansa tapa olla yhdessä voi olla oikea.
Mistä avioerot johtuvat?
"Kaikki onnelliset perheet ovat periaatteessa samankaltaisia, mutta onnettomat kukin omalla tavallaan onnettomia." Tolstoi on osuvasti lausunut. Kaikissa avioliitoissa on ristiriitoja eivätkä ne vielä merkitse suhteen loppua. Miten sitten kestävät suhteet ja eroon päättyvät suhteet eroavat toisistaan? Eroa ei niinkään selitä ongelmien määrä tai laatu, vaan se, miten puolisot suhtautuvat ristiriitoihin.
Neljä yleisintä eroon päätyvää parisuhdetyyppiä:
1. Suhde on alusta saakka tuomittu epäonnistumaan, koska puolisoiden arvot tai persoonallisuudet eroavat toisistaan suuresti. Usein nämä liitot on solmittu hyvin nuorena joko vanhempien painostuksesta tai mielenosoituksellisesti, vanhempien vastustuksesta huolimatta.
2. Avioliitto hajoaa, koska sitä ei hoideta. Keskinäinen vuorovaikutus ei toimi, tasa-arvo ontuu, perinteisten roolimallien mukainen elämäntapa ei tyydytä naista, joka joutuu kodin ulkopuolisen työn ohella vastaaman myös kodinhoidosta ja lapsista ilman miehen apua tai suhteen tunnesisältö kuihtuu.
3. Puolisot muuttuvat ja kehittyvät eri tahtiin ja eroon toisistaan. He suhtautuvat erilaisiin elämässä eteen tuleviin haasteisiin tavalla, joka saa heidät loittonemaan toisistaan. Toinen voi joutua työttömäksi toisen edetessä uralla menestyksekkäästi. Jos puoliso kokee itsensä toteuttamisen uhatuksi tai jos hän on jatkuvan halveksunnan, kritiikin ja mitätöinnin kohde, parisuhde todennäköisesti päätyy eroon.
4) Suhde katkeaa äkillisesti, kun puolisosta paljastuu jotain, mitä on mahdoton hyväksyä. Esimerkiksi toisen uskottomuus tai rikos voivat romahduttaa avioliiton nopeasti. Äkillinen ero voi olla seuraus ulkopuolisten mielestä hyvin mitättömältä tuntuvasta asiasta.
Avioerolle voidaan etsiä lukuisia erilaisia yhteiskunnallisia ja psykologisia syitä eivätkä ne kuitenkaan riitä selittämään sitä, miksi ihmiset eroavat. Mitään yleispätevää selitystä ei voida antaa. Eivät kaikki eronneista perheistä tulevat varattomat, uusavioliiton solmineet eroa. Syitä, joiden vuoksi ihmissuhteet joutuvat vaikeuksiin on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin.
Päätös siitä, milloin vaikean avioliiton tulisi päättyä, vaihtelee pareittain. Ei ole sääntöjä sille, milloin suhdetta kannattaa jatkaa ja milloin siitä on syytä luopua. Rakkauden tai sen puuttumisen tunteen voivat määritellä vain puolisot itse. Rakkaus ja avioliitto ovat demokratian radikaalein muoto kahdelle, puhtaimmillaan henkilökohtaiseen vastuuseen nojautuva ilmiö. Siihen sisältyy myös vastuuttomuuden mahdollisuus, ja liiton osapuolet voivat päätellä rakkautensa sammuneen myös yksipuolisesti: toinen äänestää toisen ulos siitä ainoasta syystä, että tunteet ovat muuttuneet.
Avioliitto on epäonnistunut silloin, kun on liian tuskallista jatkaa entiseen tapaan tai kun suhteen hoitamiseen kuluu niin paljon energiaa, että kaikki muu elämässä tuntuu toissijaiselta tai muuttuu ylivoimaiseksi. Silloin on vaikea olla oma itsensä ja ajatella selvästi, työskennellä tehokkaasti, innostua mistään tai olla avulias, ystävällinen tai huolehtiva. Jos se maailma, joka yhdessä rakennettiin yhteiseksi ilon, lämmön ja läheisyyden jakamista varten, onkin muuttunut pelon, mielivallan tai eripuran läpitunkemaksi, edellytykset yhdessä elämiseen näyttävät huonoilta. Kriittinen erohalun piste ei kuitenkaan ole kaikilla sama, eikä ero ei ole koskaan helppo eikä yksinkertainen.
