• Televisiovinkki: Hartain toive - lapsi

    Oman lapsen kaipuu ajaa monet epätoivoon. SVT:n kuusiosainen dokumentti Hartain toive: lapsi vuodelta 2011 paneutuu tähän aiheeseen ja ratkaisuihin, joihin lapsettomat ihmiset ja pariskunnat ovat päätyneet.

    2

  • Poisjäännin riemu ja murhe - kertomuksia kuukautisten ympäriltä

    Missä olit, kun kuukautisesi alkoivat? Jokainen nainen muistaa tilanteen jostain yksityiskohdasta tai tunnetilasta: jos siihen ei liittynyt häpeää ja outoutta, liittyi siihen ehkä iloa, ymmärrystä omasta kasvusta.

    5 14

  • Televisiovinkki: Vapaan naisen tunnustuksia

    Yle Teema alkoi muutama viikko sitten esittää vuonna 2006 valmistunutta amerikkalais-tanskalaista dokumenttia Vapaan naisen tunnustuksia. Dokumentti koostuu kuudesta noin tunnin pituisesta osasta, jotka tuolloin 42-vuotias dokumenttiohjaaja Jennifer Fox on kuvannut. Dokumentissa hän kartoittaa nykynaisen elämää 17 maassa samalla kun painii omassa elämässään raskaiden asioiden kanssa.

    23

  • Roihua suhteeseen! Parisuhdeneuvoja perheenäideille

    Rakastumisvaihe kestää korkeintaan kaksi vuotta. Sen jälkeen parisuhteessa alkaa arki ja liiton eteen on alettava tehdä hartiavoimin töitä. Kuulostaako tutulta? Opettaja Suvi Tirkkonen ei suostunut nielemään väitettä vaan pisti tuulemaan.

    134 21

  • Naimisiin vastoin intialaisen perheen tahtoa

    Sanotaan, että rakkaus voittaa esteet. Tiedä sitten kuinka paikkansa pitävä sanonta on, mutta ainakin tässä tapauksessa se on totta: tie naimisissa olevaksi pariskunnaksi ei ollut aivan yksinkertainen, kun suomalainen Ilona ja intialainen Aditya rakastuivat.

    7

  • Haku päällä - kuka on se oikea?

    Vatsanpohjasta kouraisee, kun hän tulee istumaan viereesi. Korvissa suhisee ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Veressä virtaa adrenaliini niin, että tekisi mieli heittää kuperkeikkaa. Kun hän koskettaa kättäsi, hengityksesi salpaantuu niin että melkein hyperventiloit. Tämä ei ole astmaa, eikä paniikkihäiriökohtaus. Olet rakastunut.

    7 2

  • Isänä myös toisen miehen lapsille

    Ensitreffeillä saatetaan puhua kaikenlaista, mutta treffikaverin mahdollisista lapsista tuskin kannattaa heti udella. Useimmat ihmisistä ovat kuitenkin sitä mieltä, että lapsien olemassaolo vaikuttaa tulevaisuuteen. Jotkut eivät innostu yhtäkkiä kasvavasta perheestä, toiset ovat asian kanssa täysin sinut.

    15

  • Haku päällä - kuinka avoimin mielin netissä

    ”Moi mitä kuuluu? Haluaisin tutustua sinuun. Laitas viestiä tulemaan.” Yhteydenottoja satelee, vaikka treffi-ilmoitukseni on ollut vasta viikon verran julkaistuna. On yllättävää, että kuvaton profiilini on saanut niin paljon huomiota osakseen.

    15 5

  • Hempukka menee miehiin - uusperhe (+pentuvideo)

    Naidaan. Erotaan.
    Naidaan toinen. Erotaan.
    Naidaan kolmas. Erotaan uudestaan ja naidaan ensimmäinen.

    3

  • Haku päällä - millainen treffiprofiili nettiin?

    Netti on täynnä erilaisia seuranhaku- ja treffi-ilmoituspalstoja, joiden avulla voi tutustua uusiin ihmisiin ja mahdollisesti löytää itselleen kumppanin. Kaveripiiristäni löytyy useita, jotka ovat pariutuneet netin välityksellä. Kun aiemmin nettitreffailu oli jostain syystä noloa, niin nykyään asia on aivan päinvastoin – netti on täysin luonnollinen tapa luoda kontakteja muihin ihmisiin.

    39 7

  • Haku päällä - ikisinkkuus pelottaa

    Pelko yksinjäämisestä ei katso ikää.

    32 3

  • Seksileluja tarjottimella - syntyykö seksitarvikekaupassa heräteostoja?

    Nauru pidentää ikää – kyllä.
    Lelut ovat hauskoja – joo-o.
    Seksi on luonnollista – juujuu.
    Mutta kuinka paljon seksilelukaupassa syntyy heräteostoksia? Ja mikä saa naiset impulsiiviseksi?

    6 1

  • Polyamoria ei säästä mustasukkaisuudelta

    - Ei seepra voi maalata raitojaan piiloon ja leikkiä hevosta, sanoo polyamorinen Krisse, eikä hän voi muuttua monoamoriseksi.

    4

  • Hempukka menee miehiin - suorituksena vartalo! (+pentuvideo)

    Supermarjo antoi itsensä lihoa vain kahdeksan kiloa raskausaikana ja oli kolme viikkoa synnytyksen jälkeen entisissä mitoissaan. Prinsessa Victoria edusti kuukausi tyttärensä syntymän jälkeen yhtä solakkana kuin ennenkin. Beyónce ja muut tähtöset karistavat raskauskilonsa toinen toistaan nopeammin kuin keskenään kilpaillen.

    50 3

  • Lupa käydä vieraissa!

    ”Rakastan sinua, mutta sängyssä haluan välillä vaihtelua”. Toimiiko parisuhde, jos molemmilla on vapaus tutustua muihin ihmisiin myös punkan puolella? Avoin suhde on vaihtoehto perinteiselle yksiavioiselle mallille.

    19 24

  • Hempukka menee miehiin - Lapsi vai koira? (+synnytysvideo)

    Siinäpä kysymys. Ja kerrassaan kummallinen vastakkainasettelu.

    11 6

  • Kumpi maksaa? Deittikulttuurien erot hämmentävät suhteen alkua

    Mies tapaa naisen, nainen tapaa miehen. Niin rakkaustarina yleensä alkaa. Mutta treffitavoissa ja deittailussa on isoja kulttuurisia eroja. Kun amerikkalainen, espanjalainen ja suomalainen alkavat tapailla, jokaisella on eri käsitys siitä, mitä oikeastaan tapahtuu.

    35 6

  • Hempukka menee miehiin - Julkinen maha

    ”Oi, miten valtava sinun vatsasi on! Milloin sinulla on se laskettu aika?” huudahdin ihastuksissani vauvaa odottavalle kaverilleni, jota en ollut hetkeen nähnyt. En tee samaa virhettä toiste.

    35 4

  • Hempukka menee miehiin - Keskenmeno

    Se sattuu. Vielä vuosienkin päästä. Joku oli, ja kasvoi, ja tuntui, mutta ei enää.

    3

  • Hempukka menee miehiin - Himottaa!

    Kahvia, appelsiineja ja seksiä. Nyt. Heti.

    20 8

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä