Lähde maailmalle

Pariisin top5-kaupunkikohteet lapsille

ullav — Thu, 11 Feb 2010 16:33:52 +0200

Suomalaissyntyinen Anna muutti Pariisin vuonna 2003 ranskalaisen miehensä vuoksi. Pienen Chloé-tyttären kasvaessa näkevät myös vanhemmat Pariisin uusin silmin. Olotila pyysi Annaa listaamaan Pariisin-suosikkikohteitaan lapsiperheille.

Annan suosikit - must-jutut lapsiperheelle Pariisissa

1. Karusellit.
”Karuselleja on todella paljon, niin keskustassa kuin esikaupunkialueillakin. Yksi hieno on mm. Hôtel de Villen edustalla Pariisin 4. kaupunginosassa.”

2. Jardin d'acclimatisation.
”Huvipuisto pienille lapsille. Eläimiä, leikkipuisto, ravintoloita yms. Os. Avenue du Mahatma Gandhi, 75116 Paris.

3. Jardin de Luxembourg.
”Upea leikkipuisto lapsille. Iso vesiallas, jossa voi ohjata veneitä, lastenteatteri, karuselli, keinuja." Lue lisää Jardin de Luxembourg

4. Eurodisneyland Paris.
”Vakiokohde matkaajille.” Lue lisää Eurodisneyland Paris

5. Cité des enfants.
”Emme ole itse vielä käyneet, mutta monet kehuvat.” Cité des Sciences et de l'Industrie 30 Avenue Corentin Cariou, 75019 Paris.

Lisäksi Anna suosittelee leikkipuistoja. "Tyttäreni ehdoton suosikki on Parc Jean-Paul II Issy les Moulineaux'ssa lähellä kotiamme. Puistossa on mm. suomalaiset Lappset-keinut.”

Missä, missä? Kopioi kohteen osoite Ranskan Google Mapsin hakukenttään.

Annan suosikit - lastenvaatekaupat Pariisissa

1. Jacadi.
”Myydään monessa paikassa Pariisissa. Todella kauniita vaatteita, kylläkin aika hintavia.”
http://www.jacadi.fr/

2. Catimini.
”Myydään monessa paikassa Pariisissa. Nättejä, värikkäitä vaatteita, aika hintavia.”
http://www.catimini.fr/

3. Monoprix.
”Supermarket, jossa teen usein ruokaostokset. Todella kivoja lastenvaatteita sekä tytöille että pojille, suht' edullinen.”
http://www.monoprix.fr/

4. Tout compte fait.
”Kivoja lastenvaatteita.”
http://www.toutcomptefait.com/homepage.php

5. GAP
”Nämäkin ovat tosi kivoja.”
www.gap.com

Lisäksi Anna suosittelee katsastamaan tavaratalojen lastenvaateosastot. Erityisesti alennusmyyntien aikaan tammikuussa ja kesä−heinäkuussa voi tehdä hyviä löytöjä.

Katri Hämäläinen

Tiedätkö kivoja lastenvaatekirpputoreja tai lapsiystävällisiä ravintoloita Pariisissa? Vinkkaa kommenttiosassa.

Pikaknopit ranskalaiseen tuttavuuteen

ullav — Mon, 26 Oct 2009 14:58:37 +0200

Puhekielisyys voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen, siksi ranskassa - kuten muissakin kielissä - sitä kannattaa käyttää harkiten. Seuraavat ilmaukset ovat rentoja mutta eivät kuitenkaan liian slangia.

Salut, comment ça va?
Moi, miten menee?

C’est quoi le bar que tu fréquentes?
Mikä on lempibaarisi täällä?

Tu connais un bon resto près d’ici?
Olisko heittää mitään hyvää ruokapaikkaa tässä lähistöllä?

T’es célib?
Ootko sinkku?

C'est chouette ta coupe!
Sulla on kiva tukka!

T'as de beaux yeux.
Sulla on kauniit silmät.

T’as l’air cool. J’aimerais te connaître mieux.
Näytät kiinnostavalta, ois kiva tutustua.

On prend un café?
Lähdetkö kahville?

T’as un compte FB?
Käytätkö Facebookia?

T’es sur Facebook, toi?
Miten löydän sut Facebookista?

Talo Ranskassa YLE Teemalla 12.3.2010 alkaen

YLE Teeman Ranska keväällä 2010

Lisää Ranskaa ja ranskaa

Opi ranskaa muodin, laulujen ja satujen tahdissa
Ranskaa Areenassa: katso ohjelma Mont-Saint-Michelistä 1.11.2009 asti
Elävän arkiston Ranska herkuttelee muodilla

Hylätyn junaradan uusi elämä New Yorkissa

h_kallio — Tue, 06 Oct 2009 11:06:16 +0300

New Yorkin High Line rakennettiin jo 1930-luvulla. Junarata tehtiin yläilmoihin, jotta vaaralliseksi käynyt rahtiliikenne saatiin pois Manhattanin kaduilta. Nyt kymmeniä vuosia käyttämättömänä ollut rata on kunnostettu yleiseksi puistoksi, joka hämmästyttää ja ilostuttaa uusiokäytöllään.

Kun kaikki radan osat saadaan kuntoon, on Manhattanin yllä puolentoista mailin eli noin 2,5 kilometrin mittainen kävelyreitti, jossa voi nauttia taiteesta, performansseista ja maisemista yli Manhattanin.

Hylätyn newyorkilaisen junaradan tarina jatkui onnellisesti - mutta mitä tapahtuu hylätyssä berliiniläisessä huvipuistossa? Lue Nooran jännittävä tarina!

Ulla Vuorela

Lataa opaskartta New Yorkin High Lineen

New York on Yhdysvaltain turvallisimpia matkakohteita

Suomalainen Hollywood-tähti Taina Elg ja New York v. 1963

Taina Elg ja New Yorkin Central Park v. 1963

Ota taskuun mukaan englannin mp3-kurssi

Galleriassa New Yorkin High Linen nykypäivää ja tulevaisuutta, klikkaa galleriaan:

Jotain muuta! Reissumamma ei tyydy valmislomiin

lapplin — Wed, 15 Jul 2009 14:06:21 +0300

– Olen ollut niin aktiivinen ennen Mioa, että ei mitenkään istu persoonaani, että istuisin vain kotona. Ja pitäähän Mionkin virikkeitä saada, Minna Vähätalo kuittaa ja virnistää peitolla temmeltävälle esikoiselleen.

Ensimmäisen kerran Minna ja Mio pakkasivat kapsekkinsa pari viikkoa synnytyksen jälkeen.

– Vein Mion puoleksitoista kuukaudeksi Ouluun sukulaisia tapaamaan. Mentiin junalla ja tultiin takaisin junalla, noin kahdeksan tuntia suuntaansa. Mio nukkui ihan tyytyväisenä. Seuraavalla kerralla lensimme Ouluun eikä Mio reagoinut lentoihin ollenkaan huonosti.

Mamma ja sen poika maailmalla

Kuukausikaupalla mm. Intiaa ja Kashmiria kolunneelle Minnalle matkalla oleminen on tuttu olotila.

Huhtikuussa 2009 Minna ja 8-kuukautinen Mio lähtivät kiertämään Thaimaata kolmeksi ja puoleksi viikoksi.

Kotiäitiä paikanvaihdos piristi, ja auringonpaiste teki pimeän talvikauden jälkeen hyvää.

– En kokenut lapsenhoitoa yhtään työläämmäksi siellä kuin täälläkään. Ja mielestäni on parasta totuttaa lapsi jo pienenä siihen, että maailmassa on erivärisiä ihmisiä, erilaisia hajuja ja makuja… Pieni lapsi imee itseensä vaikutuksia, ja vaikka hän ei niitä suoraan muistaisikaan, ehkä aistimuistiin kuitenkin jää jotakin.

Omatoimisesti Thaimaahan

– Meillä oli ensimmäinen välilasku Amsterdamissa. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta poika ei olisi millään jaksanut pysyä paikoillaan sylissä. Bangkokin jatkolennolle olin tilannut Miolle vauvapaikan.

Lentokoneessa on yleensä alle 10-kiloisen vauvan kanssa matkustaville tarjolla kaksi–kolme paikkaa, jossa vauvan makuukoppa on mahdollista kiinnittää äidin tai isän istuimen eteen. Palvelu on ilmainen, mutta se kannattaa varata ajoissa.

Thaimaassa matka jatkui Bangkokissa vietettyjen päivien jälkeen Koh Samuin saarella ja sieltä Phangangin saaren paratiisirannoille.

Omatoimisesti suunniteltu matka ja julkiset liikennevälineet ovat Minnan juttu. Ja yksin lapsen kanssa matkustaessa myös rinkka on tarpeen.

– Kyllä sen pitää rinkka olla. Ei yhdellä kädellä voi raahata laukkua ja toisella työntää rattaita. Thaimaa on kuitenkin siitä helppo, että kaikki asiat hoituvat sormia napsauttamalla. Ja kantajia löytyy aina. Oli myös aivan yllättävän helppoa liikkua saarelta toiselle, ja julkinen liikenne toimi hyvin.

Lapsen kannalta Minnalla ei ole Thaimaasta muuta kuin myönteistä kerrottavaa. Ympäristö oli turvallinen ja ystävällinen, ja apua sai lapsia rakastavilta thaimaalaisilta helposti.

– Esimerkiksi aina, kun menimme istumaan johonkin ravintolaan, Mio oli hetkessä kaapattu keittiöön, jossa koko suku ihaili häntä yhdessä. Osittain varmasti kohteliaisuudesta, että sain syödä rauhassa, mutta siellä myös ollaan todella lapsirakkaita. Aina on joku paijaamassa ja halimassa.

Kompastuskiviä kaukomailla

Lapsen kanssa matkustaessa on kuitenkin selviteltävä jo etukäteen asioita, joihin ei muuten kiinnittäisi huomiota. Yksi sellainen on ruoka.

– Itse olin hieman hölmö luottaessani kuulopuheisiin ruuan suhteen. Mio oli juuri alkanut syödä kiinteitä ruokia, mutta Thaimaasta sopivia ruokia oli vaikea löytää. Aikaa kului paljon siihen, että etsin jotakin sopivaa suuhunpantavaa.

Etenkin lämpimissä maissa matkustaessa pitää lapsen nesteyttämisestä pitää jatkuvaa huolta, ja keskipäivän porottavassa auringossa liikkumisesta on turha edes uneksia. Myös vauvoille tarkoitettu aurinkorasva kannattaa pakata mukaan jo kotona.

Kaikelta lasta ei kuitenkaan voi suojata. Mio sai matkalla ripulin, ja Samuin saarelle palatessaan Minna ja Mio vierailivat myös paikallisessa sairaalassa.

Hoidon taso saa Minnalta pelkkää kiitosta.

– Hoitajat pitivät Miosta ihan huvittavissa määrin huolta. Thaimaalaislapset ovat lihavia suomalaisiin verrattuna, ja Miollakin nousi paino monta kiloa, kun hoitajat ylisyöttivät ja -juottivat häntä.

Vastoin yleistä suomalaista käsitystä turisteille tarjottavan terveydenhoidon taso on monissa maissa hyvin korkeatasoista. Ja kun vakuutus on kunnossa, on hoitoon myös helppo hakeutua.

Reissaaja pienestä pitäen

– Kannustan vanhempia rohkeasti lähtemään omatoimimatkoille myös lasten kanssa. Niillä kun kokee ihan jotakin muuta kuin boolit ja biitsit, jotka loppujen lopuksi ovat joka maassa aika samankaltaisia. Lapsi pääsee myös aivan eri tavalla kosketuksiin paikallisten ihmisten kanssa ja ammentaa siitä paljon myönteisiä kokemuksia.

Nyt Minna ja Mio ovat jälleen Suomessa, mutta matkasuunnitelmat ovat jälleen mielessä.

– Monet lapset ryhtyvät jo metrossa rauhattomiksi, mutta Mio on ihan selvästi tottunut matkustamiseen. Kaikki sujuu nykyään tosi lungisti.

Pienen miehen seuraava reissu suuntautuu hieman kotoisemmille seuduille, Ahvenanmaalle ja Ruotsiin, mutta kansainvälisyys Miolla lienee jo geeneisssä – hänellä kun on reissumamma, ja isä, joka on kasvanut Himalajan vuorten juurella.

Kolme väärää myyttiä lapsen kanssa matkustamisesta

Fa-fa-fa-fashion!

noorav — Sun, 05 Jul 2009 21:11:17 +0300

Berliinissä ei voi olla huomaamatta katumuotia ja trendejä. Nuoria aikuisia on paljon ja katumuoti suorastaan hyppii silmille kaikkialla! Pukeutuminen on ennakkoluulotonta, hauskaa ja rentoa. Viime viikolla järjestetyt Berliinin muotiviikot (Fashionweek Berlin 2010) toivat kaupunkiin myös paljon muotitoimittajia ja suuren maailma tähtiä, siellä täällä saattoi törmätä muotinäytökseen tai avajaisiin ja nauttia lasillisen kuohuvaa. Omalta osaltani muotiviikot huipentuivat sunnuntaina järjestettyyn Wedding Dress # 4 - tapahtumaan.

Homma ei liity mitenkään häihin, vaikka nimi ehkä siltä kuulostaa! Tapahtuman nimi tulee yksinkertaisesti kaupunginosasta. Koko päivän kestäneillä muotimarkkinoilla oli esillä paikallista designia, josta löydät paljon kuvia gallerian puolelta.

Sunnuntain ehdoton kohokohta oli katumuotinäytös, johon oli bongattu ihmisiä kadulta. Aivan ketä tahansa ei oltu lavalle hyväksytty, vaan mallit oli rekrytoitu hommaan suosittujen muotibloggereiden toimesta. Berliinin katuja päivittäin seulovat muotibloggerit kuvaavat blogeihinsa omasta mielestään kiinnostavan näköistä sakkia ja kunkin blogin "parhaat" tyypit oli pestattu malleiksi. Mallit olivat luonnollisesti stailianneet itse itsensä, sekä päivä- että iltapuku-näytöksiin. Oli erittäin kiinnostavaa nähdä käyttömuotia, ja entistä kiinnostavamman hommasta teki tietenkin se, että vaatteet ja asusteet olivat loppukäyttäjän, eivätkä mallin päällä. Ihan mahtavaa! Kuvaamissani videoissa tunnelmia daywear-näytöksestä.

[yle-player]

Oma suosikkiasuni oli ehdottomasti nostokuvassakin näkyvä tyttö, jolla oli jalassaan musta-punaiset sukkahousut, ihana asukokonaisuus! Lisää kuvia tapahtumasta löydät tekstin alapuolelta löytyvästä galleriastani. Berliinin katumuotia (sekä fiiliksiä eiliseltä) löydät myös esimerkiksi seuraavista blogeista:

What´s Wrong With the Zoo

Fashionfreax

Alimmaisesta linkistä sen verran, että blogin tuoreiden kuvien joukosta löytyy eräs tuttu... Toinen henkilö kuvassa on nimeltään Sam Shingler, jota saattee kiittää monista hyvistä otoksista kuvagallerioissani.

Tässä olivat 12 syytäni rakastaa Berliiniä! Muoti, kirpputorit, markkinat, luomuruoka, katutaide, kaupungin vehreys, hylätty huvipuisto, eläintarhan saukot ja mangustit, apfelstrudel ja muut herkut, puistot ja aamupalakulttuuri... Ne ovat kaikki hyviä syitä matkustaa Berliiniin ja syitä on toki monta lisääkin! Sanottakoon vielä, että oman blogauksensa olisi voinut tehdä esimerkiksi siitä, kuinka kätevää tässä kaupungissa on liikkua pyörällä: selkeitä pyöräkaistoja löytyy ilahduttavan usein ja fillarointi tuntuu turvalliselta. Autoilijatkin osaavat antaa tietä! Pidän myös kaupungin alakultturien ja vähemmistöjen huomioonottamisesta ja siitä, kuinka esimerkiksi homojen oikeuksista on pidetty huolta.

Ilahdun päivittäin myös siitä, kun ihmiset ulkoiluttavat koiriaan vapaina (vaikka se kiellettyä onkin) ja kun vanhemmat fillaroivat vastaan lapsi pyörän tangoilla tai siten, että lapsi on laitettu hassuun "kabiiniin", jonka saa sijoitettua fillarin eteen. Olisin mielelläni vienyt teidät myös ulkoilmaelokuviin Volkspark Friedrichsheiniin ja maanalaiselle kierrokselle Berliinin uumeniin. Mutta kaikkea ei kuukaudessa ehdi!

Vinkkinä vielä, että olen itse kokenut Matias Möttölän kirjoittaman, Mondon Berliini-oppaan hyvänä opuksena ottaa reissuille mukaan, toki muitakin hyviä oppaita löytyy. Suomeksi kirjoitettua yhtä hyvää kuin Möttölän opus, en kuitenkaan ole löytänyt. Hän toteaa kirjassaan hyvin: "Berliinissä on särmiä, joihin törmää aina odottamatta" se on osauvasti todettu. Jos suunnittelet reissua tähän omaan suosikkikaupunkiini, löydät tietoa Berliinin ajankohtaisista tapahtumista esimerkiksi sivun oikean laidan linkeistäni!

Hyvää kesää toivottaa Noora!

Torstai on luomutoripäivä

noorav — Fri, 03 Jul 2009 19:28:08 +0300

Hyppäänkin usein torstaisin pyörän selkään ja suuntaan luomumarkkinoille. Tule mukaan!

[yle-player]

Pahoittelen heiluvaa kamerakättäni, toivottavasti kellekään ei tullut kovin paha olo... Itseäni huvittaa videon alun kohta, jossa kuvaan hunaja-ständin kylttiä, jota en osannutkaan suomentaa! Mutta Imkerei tarkoittaa siis - juuri niin kuin oletin - mehiläistarhaa.

Joka torstainen Kollwitzplatzin Ökomarkt on Berliinin suurin luomutori. Paikalla on yli 30 tuottajaa, ja kuten videosta kävi ilmi, saa torilta paljon muutakin kuin vain ruokatavaraa. Ostan itse markkinoilta lähinnä vihanneksia, mutta niiden ostamisen lisäksi on melkein yhtä hauskaa jutella myyjien kanssa. Saksani ei ole täydellistä, mutta kyllä sillä pärjää. 10 vuoden opiskelulla sietääkin!

Hui, enää muutama Berliini-blogaus jäljellä, kylläpä aika on mennyt nopeasti!

Olen kuluneen viikon aikana pähkäillyt moneen otteeseen, mistä tekisin toiseksi viimeisen ja viimeisen blogaukseni. Ulkoilmaelokuvissa käyminen, lähistön luomujäätelötehdas, jättimäinen ryhmä-karaoke, maailmankuulu pizzeria ja monta, monta muuta aihetta olisivat kaikki juuri sopivia teille, mutta jäljellä on enää yksi postaus! Onneksi Berliini ei häivy minnekään ja tänne voi aina tulla uudelleen ja ehkä myös moni teistä tulee kokemaan ne omat 12 syytä rakastua tähän ihanaan kaupunkiin.

Aurinkoista viikonloppua kaikille, Berliiniinkin on vihdoin tullut helle ja kesä on parhaimmillaan!

Hylätyn huvipuiston lumoissa

noorav — Tue, 30 Jun 2009 22:50:48 +0300

Enpäs avaakaan aihetta vielä enempää, paina play!

[yle-player]

Vartija oli siis tietenkin kadonnut siinä vaiheessa, kun olin matkalla ruinaamaan sisäänpääsyä. Alueelle meneminen on kielletty, mutta sinne on erittäin helppo livahtaa, aidassa on paikoitellen isoja aukkoja. Minä en kuitenkaan viitsinyt uhmata Berliinin kaupungin sääntöjä, moni kuitenkin tekee niin. Laitapa YouTubeen hakusanoiksi Berlin + Spree-park, niin huomaat, että huvipuisto on melkoisen suosittu "turistikohde".

Miksi puisto sitten on autio? Puiston omistaja, Herra Witte oli pahasti velkaantunut vuonna 2002, jolloin hän keräsi perheensä ja kimpsunsa - jopa osan huvipuistolaitteistaan - ja matkusti Peruun. Siellä hän perusti uuden huvipuiston, jonka tulot eivät kuitenkaan riittäneet Saksassa odottavien velkojen maksuun. Mies päätti maksaa velkansa salakuljettamalla yli 100 kiloa kokaiinia Perusta Saksaan, mutta jäi kiinni Saksan tullissa ja joutui seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Hänen poikansa puolestaan jäi kiinni jo Perussa ja kärsii tuomiotaan yhdessä maailman pahamaineisimmista vankiloista. Huvipuistolla on siis vähemmän huvittava taustakuvio.

On aavemaista, että tällä suljetulla ja metsittyneellä huvipuistolla on yhä nettisivut. Sivujen visuaalinen ilme viestii, että tosiaan on vierähtänyt vuosia siitä, kun joku ne on suunitellut. "Tältä puisto näytti viimeisen sesonkinsa aikaan, vuonna 2001" lukee etusivulla. Jännittävää todellakin nähdä mitä Norbert Witte tekee puistolleen tulevaisuudessa, hän on nimittäin juuri vapautunut vankilasta!

Totesin videolla, että "urbaani legenda kertoo miehen olevan vankilassa huumesotkujen vuoksi" ja se todella piti vielä jokin aika sitten paikkansa, mutta ei pidä enää. Herra Witte on jo vapaa mies ja asuu parhaillaan - uskokaa tai älkää - asuntovaunussa huvipuistoraunionsa keskellä! Eilen aluetta valokuvatessani kuulin puiston uumenista kolinaa, kuin joku olisi korjannut jotakin. Loogiselta tuntuisi ajatella, että herra Witte on aloittanut puiston korjaustyöt, mutta siitä en tietenkään voi olla varma.

Huomasin Spree-parkiin viittaavia linkkejä selatessani uskomattoman sattuman: herra Witten tarinasta on tehty elokuva, jonka ensi-ilta on ylihuomenna! Voit katsoa Achterbahn-trailerin YouTubesta. Viikonloppuna menen siis elokuviin!

Alapuolen galleriasta löytyy taas ottamiani kuvia, mutta netissä on paljon parempiakin fotoja hylätyn huvipuiston uumenista. Esimerkiksi Rebellen.info - blogi on kerännyt eri valokuvaajien ottamia kuvia puistosta sivuilleen (skrollaa sivua alaspäin). Myös YouTubesta löytyy hyvä kuvakollaasi, jonka taustamusiikki tosin on aavistuksen ärsyttävä. Mutta tsekkaa kuvat!

Vielä on kaksi blogausta jäljellä. Pääsette tällä viikolla kanssani ainakin muotinäytökseen... Nyt hyvää yötä, kuullaan pian taas!

Maksu omantunnon mukaan

noorav — Sun, 28 Jun 2009 21:51:59 +0300

Tämä postaus sisältää kaksi kiinnostavaa ravintolavierailua. Käymme sekä tunnelmallisessa viinibaarissa että yhdessä Berliinin parhaista aamiaispaikoista. Ensin baariin!

[yle-player]

Aloitetaan ensin aamupalasta ja palataan sitten baariin.

Morgenrotin aamupalatarjonta näytti herkulliselta, eikö? Muutaman kerran testanneena voin todeta, että aamupala todellakin on aivan uskomaton, etenkin haluan antaa kiitosta paikan kasvistahnoille. Suosittelen testaamaan!

Pidän ravintolan ideologiasta: herkullinen, terveellinen ja monipuolinen aamupala ei ole ainoastaan rikkaille tarkoitettua luksusta, vaan siitä voivat nauttia kaikki ammattiin ja varallisuuteen katsomatta. Vähävaraiset saavat aamiaisen neljällä eurolla ja rikkaat pulittavat kahdeksan. Juomat tulevat aamiaishinnan päälle, kuten yleensä kaikkialla muuallakin Berliinissä. Morgenrotin aamiaistee kustantaa 1,60 ja mukia saa täyttää monta kertaa.

Se, kuka on vähävarainen ja kuka ei, on tietenkin vain asiakkaan itsensä tiedossa. Mutta ravintolan tiedotteen mukaan vasta noin kuuden euron maksusta per asiakas, ravintola pääsee omilleen. Maksoin kahdeksan euroa erittäin mielelläni, aamupala on hieno esimerkki siitä, kuinka kasvisruoka voi olla todellista herkkua! Rasvaisia pekoneita ja munakokkeleita ei todellakaan kaipaa näiden antimien jälkeen.

Kaupungin aamupalakulttuuri olisi kokonaan oma postauksensa, mutta lyhyesti: Berliinissä on tapana syödä, etenkin sunnuntaisin, aamupalaa ulkona, ystävien kanssa ja nauttia Frühstückiä pitkälle iltapäivään. Melkein jokaisen ravintolan ruokalistalta löytyy aamiaisvaihtoehtoja, joiden välillä on toisinaan ihan mahdoton valita! Berliinissä kannattaa siis ehdottomasti nauttia, edes yhtenä aamuna, aamiainen ulkona.

Sitten viinibaariin. Videolla näkynyt Frarosa on yksi Berliinin kolmesta Weinerei-ravintoloista, joissa asiakas päättää juomansa hinnan. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Yhdellä eurolla ei voi kittailla lasikaupalla viiniä, tietenkään.

Kahta euroa vastaan saa siis lasin ja illan mittaan voi juoda viiniä, mehuja ja vettä minkä verran haluaa. Lähteissä baaritiskin lasikulhoon laitetaan sen verran euroja, kuin omasta mielestä on sopivaa, mutta jos euroja laittaa kulhoon selvästi liian vähän, joutuu asiasta keskustelemaan henkilökunnan kanssa. Yleensä kuulemma yhteinen sävel on löytynyt asiakkaan ja ravintolan välillä melko helposti, ongelmia tai väärinkäsityksiä on harvoin.

Itse herkuttelin muutaman viinilasillisen lisäksi suklaaminttu-jälkiruoalla, joka jätti varjoonsa jopa Volksparkin apfelstrudelin! Maksoin lähtiessä 15 euroa, joka ymmärtääkseni oli ihan kohtuullinen hinta. Mutta oli kieltämättä yllättävän vaikea päättää hintaa viinilasillisilleen! Jos vaikkapa haluaa maistella monia viinilaatuja ja ottaa pieniä tilkkasia kerrallaan, mutta useaan otteeseen, voi olla hankala pysyä kuluttamansa viinimäärän perässä. Epävarmassa tilanteessa kannattaa konsultoida rohkeasti henkilökuntaa. He auttavat kyllä, vaikkei selkeitä hintoja olekaan!

Frarosa ei ole ainoastaan viinibaari, ravintola tarjoaa myös päivittäin vaihtuvan, neljän ruokalajin menyn, jonka hinta on 20 euroa. Paikka on niin suosittu, että vain etukäteen pöydän buukkaamalla voi olla varma istumapaikasta.

Näiden viikonlopputunnelmien myötä toivotan kaikille mukavaa alkavaa viikkoa, Suomessa on kuulemma hellekesä parhaimmillaan, nauttikaa ystävät, täällä helteitä vasta odotellaan!

Pilvenpiirtäjien katveessa

noorav — Fri, 26 Jun 2009 12:05:09 +0300

Uusi Star Trek -elokuva veti minut eilen Berliinin Sony Centeriin. Ai miksi menin pienten, indieleffoja pyörittävien elokuvateattereiden sijaan Berliinin suurimpaan leffakompleksiin? Koska en halua katsoa dubattuja elokuvia, en kykene, se on kamalaa! ...Enkä myöskään osaa saksaa tarpeeksi hyvin, joten nautin Star Trekini englanniksi. Matkalla elokuviin nautin kaupungin vilinästä, kuinka monipuolinen Berliini onkaan!

Rakastan miljoonakaupunkini ei puolia. Prenzlauerbergin kotinurkilta Potsdamer Platzille fillaroidessa maisema muuttuu mukulakivikaduista ja lastenrattaita lykkivistä äideistä kiireisen oloisiin pukumiehiin, suurkaupungin sykkeeksi. Näiden kahden ääripään väliin mahtuu myös suuruudenhullua neuvostorakentamista: kaupungin autot eivät riitä täyttämään kaikkia ajokaistoja! Berliini on paljon muutakin kuin luomukauppoja ja söpöjä kahviloita.

[yle-player]

Aika uskomaton paikka, eikö? Hulppeat puitteet jatkuivat ulkotiloista myös sisälle elokuvateatteriin, jossa oli erityisen mukava nauttia leffasta ison jalkatilan vuoksi. Etenkin pitkäraajainen elokuvaseurani kiitteli asiaa useampaan otteeseen.

Kiinnostava yksityiskohta oli myös, että elokuvateatteriin saa viedä alkoholia ja onpa paikassa oma leffabaarikin! Löydät kuvan galleriasta. Mainittakoon vielä myös, että jos Suomessa tuskastuttaa elokuvaa ennen olevien mainosten määrä, on se Sony Centerin leffateatterissa ihan omaa luokkaansa! Elokuva alkoi vasta reilun 20 minuutin mainosryöpyn jälkeen! Eräs olutmainos näytettiin jopa useampaan kertaa ja - tämä on ihan uskomatonta - Ben & Jerry´s jäätelömainoksen jälkeen salin valot syttyivät ja nuori mies huusi yleisölle "Ice cream anybody?" jonka jälkeen salissa kiersi, tietenkin, Ben & Jerry´s jäätelömyyntikoju. Varsinaista tehomainontaa.

Elokuvan loputtua, astuessani ulos pimentyneeseen iltaan tuntui, kuin olisin yhä Enterprisella... Katso gallerian kuvat! Jos Sony Center tuntuu päiväsaikaan hillittömältä, on efekti pimeän tullen vielä tehokkaampi. Paikan arkkitehtuuri on todella futuristista, eikä sähköä säästellä: kattokupolin väri vaihtuu muutaman minuutin välein. Ei siis ekologista, mutta pysäyttävää.

Berliiniä kannattaa kierrellä pimeän tullen muutenkin, yöllinen suurkaupunki on todella kaunis. Pimeästä puheenollen, viikonloppuna pääsette mukanani Berliinin yöelämään!

Psst... Banksy-fanit tietävät, että gallerian viimeinen kuva on varma suurkaupungin merkki...

Saukkofani eläintarhassa

noorav — Wed, 24 Jun 2009 10:34:07 +0300

Olen ihan heikkona saukkoihin. Ne ovat jostain syystä mielestäni mahtavimpia luontokappaleita! Saukot ovat söpöjä ja leikkisiä kuin kissanpennut ja ne telmivät vedessä kuten hylkeet tai delfiinit. Mahtavan luonteen lisäksi niillä on täydellinen rakenne: ne ovat notkeita ja sulavalinjaisia ja kastuessaan ihanan nahkean näköisiä. Ihan parasta on, kun saukko ruokailee! Ne käyttävät käpäliään (vai ovatko ne räpylät, kertokaapa se!) lähes inhimillisen oloisesti, hakatessaan kiven avulla simpukkaa auki.

Menin siis parantamaan tympeää olotilaani Berliinin eläintarhaan. Kuvasin monta saukko-klippiä ja päätin laittaa teille ne kaikki, koska en vaan osannut karsia yhtäkään pois! Ensimmäisen klipin lopussa kuva on sumeahko, pahoittelen. Ixus ei ole täydellinen, mutta muut klipit paikkaavat tilanteen!

[yle-player]

Kökin saukkoaitauksen liepeillä puolisen tuntia, koko päivä olisi mennyt helposti. Halusin kuitenkin nähdä myös muita eläimiä ja kävinkin moikkaamassa muun muassa hylkeitä, pingviinejä, karhuja (Knut lähetti terveisiä), mangusteja ja simpansseja. Menetin sydämeni saukkojen lisäksi simpanssivanhukselle. Kuinka inhimillisiä ja koskettavia ne ovatkaan. Ei kylläkään tuntunut oikealta nähdä simpansseja aitauksessa. Isojen eläinten ja lintujen kohdalla ahdistaa: niille soisi mielummin sen vapauden ja tilan, jossa ne luonnossakin elävät. Tietenkin eläintarhoilla on myös tutkimuksellinen funktio ja ne ovat tärkeässä asemassa lajien ”säilömisessä”, mutta pieniä saukkoja ja mangusteja lukuun ottamatta melkein kaikkia eläimiä käy sääliksi. Onkohan meillä nykyisen kaltaisia eläintarhoja enää 50 vuoden kuluttua?

Katso oheisen gallerian kuvat, löydät sielä paitsi saukkokaverit, myös monia muita hassuja ja suloisia luontokappaleita.

...Sekä yhden Irwin Goodman -hattuisen toimittajankin.

Kirpputori + festivaali = Mauerpark

noorav — Mon, 22 Jun 2009 13:58:37 +0300

Kuten jo tiedätte, rakastan kirpputoreja. Täällä Berliinissä pääsen onnekseni joka sunnuntai tutkimusmatkalle paikkaan, jossa voin tonkia menneitä vuosikymmeniä tuntikaupalla. Mauerparkiin eli Muuripuistoon kerääntyy sunnuntaisin festivaalin verran väkeä paitsi kirpputorin vuoksi, myös tapaamaan toisiaan ja nauttimaan vapaapäivästä.

Mauerpark on Berliinin yhdistymisen jälkeen muurin kupeeseen, Prenzlauerbergiin rakennettu viheralue, joka muuttuu sunnuntaisin isoksi ulkoilmakirpputoriksi. Kirppiksen ympärille on muodostunut joka sunnuntainen festivaali, joka käsittää ruokakojuja, artisteja, musiikkia ja iloista porukkaa. Parasta on, että Mauerparkin iloinen vapaapäivän juhlinta on festivaali ilman känniördääjiä ja vessajonoja! Mukaan kannattaa ottaa viltti ja ystäviä, eväät löytyvät alueen ruokakojuista! Mutta mennäänpäs ennen viltille asettumista kirpputorihulinaan:

[yle-player]

Löydät galleriasta kuvia paitsi kultabaskeristani ja feikki-Hermeksestä, myös kaikenlaista muuta ihanaa, jota bongailin aurinkoisen sunnuntain aikana kierrellessäni Mauerparkia ystäväni Nooran kanssa. On muuten ihanaa saada Suomi-vieraita Berliiniin, Nooralle terveisiä!

Löydän Mauerparkista lähes joka kerta jotain kivaa, mutta aina kannattaa silti muistaa tinkaaminen! Muutama euro tippuu hinnasta helposti, kun vaan muistaa ja kehtaa ehdottaa alempaa hintaa. Käteistä pitää tietenkin olla mukana ja on hyvä osata vähän saksaakin, vanhojen mummojen kanssa on niin kiva jutella, vaikkei ihan täydellisesti osaisikaan!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, kuulin, että Suomessakin paistaa vihdoin aurinko!

Psst... Ingressissä mainitun The Pink Manin löydät kuvagalleriasta. Älkää kysykö, ei hajuakaan. Ihan kreisiä.

Ventovieraan kotiin kuin ystävä

lapplin — Mon, 22 Jun 2009 09:10:00 +0300

Sohvasurffaajia on kaiken kaikkiaan jo yli miljoona ja lähes joka maassa. Viikoittain sohvasurffauksen kautta tapaa noin 20 000 ihmistä ympäri maailman. Ja periaate on varsin yksinkertainen: Nimensä mukaisesti sohvasurffaus on juuri jonkun toisen sohvalle majoittumista. Jokaisella jäsenellä on couchsurfing.org -verkkosivuilla oma esittelysivu, jossa hän kertoo itsestään ja esimerkiksi siitä, kuinka montaa ihmistä hän voi kotonaan majoittaa, ja sitä kautta vierailija löytää itselleen sopivan majoittajan tai jonkun, jonka kanssa käydä vaikka kahvilla.

Kuulostaa hauskalta – juuri sopivalta kaksikymppisille rahattomille reppureissaajille! Mutta sohvasurffaus ei ole vain nuorten tai reppureissaajien juttu: vaikka keski-ikä lienee noin 27 vuotta, yli 50-vuotiaitakin jäseniä löytyy ympäri maailman yli 30 000.

Majoitus on maailmalla aina valmiina

Heli Naskali on 50-vuotias espoolainen. Hän on kiertänyt Latinalaista Amerikkaa sohvalta sohvalle surffaten ja majoittanut vastaavasti vieraita myös omassa kodissaan.

– Sohvasurffaus on tapa mennä ventovieraan ihmisen kotiin kuin ystävä ja olla siellä kuin ystävän luona ollaan ja tutustua maahan sisältäpäin”, Heli tiivistää sohvasurffauksen olemuksen.

Kaikki maailman sohvasurffaajat löytyvät verkosta. Sopivaa majoittajaa voi etsiä esimerkiksi maan, kaupungin tai kielen kautta. Heli kehottaa etsimään ihmistä, jolla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet.

– Etsii sieltä semmoisen, joka tuntuu mukavalta, jonka luo haluaisi mennä, johon haluaisi tutustua. Ottaa yhteyttä etukäteen ja kysyy sopiiko, että mä tulen. Sitten jos sopii, sovitaan yksityiskohdista. Niin se homma toimii.

Omalla sivullaan Heli esimerkiksi on kertonut olevansa kiinnostunut luonnossa liikkumisesta ja musiikista. Sen sijaan Helsingin yön kuumimpiin yökerhoihin kärkkyvien kannattaa etsiä joku toinen.

– Enhän mä edes tietäisi, mihin mä ne veisin!, Heli nauraa.

Vaikka kaikkea voi aina ihmisten kohdatessa sattua, järjestelmä on melko turvallinen – jokainen käyttäjä esimerkiksi tallentaa lyhyen kuvauksen tapaamisestaan toisen surffaajan kanssa. Kaikki sohvasurffaajat myös tietävät, ettei kyse ole deittipalvelusta.

– Tässä ei ole kyse iskemisestä. Eihän sille tietenkään mitään voi, jos tapaa jonkun, josta kiinnostuu. Mutta esimerkiksi naisen on ihan turvallista mennä miehen luokse, ja molemmat tietävät, ettei kyse ole muusta kuin majoittumisesta ja ystävyydestä, Heli täsmentää.

Sohvalta sohvalle surffaten

Heli ystävineen matkusti kolme viikkoa Meksikossa, Costa Ricassa ja Panamassa ja surffasi useammallekin sohvalle.

Erityisesti mieleen jäivät meksikolainen Hector, 25-vuotias lastenlääkäri, joka saapui lentokentälle valtavassa sombrerossa ja tutustutti Helin paikallisiin herkkuruokiin, sekä yhdysvaltalainen pariskunta, joka tylsään elämäänsä kyllästyttyään möi kaiken omaisuutensa ja muutti Panamaan. Heidän viehättävä talonsa oli rakennettu paaluille siten, että öisin Heli saattoi kuulla laineet lattian alla.

Heli on itsekin toiminut majoittajana. Viime kesänä hänen vieraakseen saapui kaksi moldovalaista tyttöä, jotka ottivat osaa suomensukuisten kansojen seminaariin Helsingissä.

– Kun kuulin, että ne on moldovalaisia, mä ajattelin, että ne tulee suoraan jostain jurtasta ja esittää asiansa kurkkulaululla, mikä oli tietenkin hirveän ennakkoluuloinen ajatus. Mutta ne oli mitä sievimpiä ja muodikkaimpia nuoria naisia. Toinen opiskeli ekonomistiksi ja toinen lehtialaa. Niin... Mitä enemmän tapaa erilaisia ihmisiä, sitä vähemmän olettaa tai luulee.

Ja syksyllä Helin sohvalle saapui Jessica, kolmekymppinen jääkiekkofani Saksasta. Ikä- ja kulttuurierosta huolimatta naiset solmivat ystävyyssuhteen, joka on kestänyt. Jessican mukana Heli myös päätyi katsomaan jääkiekko-ottelua LänsiAuto-areenalle – ensimmäistä kertaa elämässään.

Luontaista vieraanvaraisuutta

Helin mukaan sohvasurffaajan ei tarvitse olla ylisosiaalinen ja ylipuhelias maailmanmatkaaja, jolle uusien ihmisten tapaaminen on itseisarvo. Riittää, että haluaa tulla ihmisten kanssa toimeen. Heli viihtyy itse hyvin yksin eikä hän kuvaile itseään erityisen ulospäin suuntautuneeksi, mutta silti hänestä on hauskaa majoittaa eri puolilta maailmaa saapuvia vieraita ja ystävystyä heidän kanssaan. Pohjimmiltaan sohvasurffauksessa on kyse luontaisesta vieraanvaraisuudesta.

Helin mielestä myös matkasta saa enemmän irti paikallisen oppaan avulla. Hänen mielestään vanhemmat ihmiset kammoavat turhaan uusia elämyksiä matkalle lähtiessään – hotelliin pääsee aina, jos haluaa.

Hauskanpidon ja eri kulttuureihin tutustumisen lisäksi sohvasurffauksessa on Helin mielestä kyse suuremmista asioista.

– Kaikkein paras juttu couchsurfingissä on mun mielestä se, että se osoittaa todeksi sen, mitä mä olen aina jollain lailla tiennyt, että joka puolella maailmaa kaikki ihmiset yksilötasolla voivat tulla toimeen. Ja yleensä tulevat.

www.couchsurfing.org

Old School - nautintoja Berliinin tyyliin

noorav — Fri, 19 Jun 2009 23:24:33 +0300

Nautinto on eri ihmisille erilaisia asioita. Yksi rakastaa raakaa kalaa, toinen herkuttelee vaahtokarkeilla, kolmas nauttii death metallista, neljäs keräilee pienoismalleja, joku suuntaa kenkäostoksille ja viides sukeltaa vaahtokylpyyn. Minun suurimmat arkinautintoni liittyvät usein ruokaan ja estetiikkaan. Marjat ovat molempia!

En osaa selittää miksi, mutta marjat saavat minut onnelliseksi. Olenpa missä päin maailmaa tahansa, syön marjoja mielelläni päivittäin, jos se vain on mahdollista. Kävelin eilen kaupasta kotiin marjarasia kädessä ja hymyilin koko matkan. Olin yhtä ylpeä kuin lapsuudenkotini kissa, joka esitteli aamuisin yöllisiä saalitaan mökin rappusilla. Olin ihan yhtä rinta rottingilla marjasaaliistani kuin Nessu-kissa, joka kylläkin taisi pelätä päästäisiä enemmän kuin ne sitä, mutta jollain ihmeellisellä keinolla se sai aina muutaman kiinni ja jopa hengiltä... Eksyin aiheesta! Marjojen fanittamiseni liittyy jotenkin niiden multihyödyllisyyteen. Paitsi hyvän makunsa ja kauniin ulkonäkönsä ansiosta, ovat ne superterveellisiä (esimerkiksi mustikka on superfood) ja huokeita. Niitä voi hakea metsästä jopa ilmaiseksi!

Olen löytänyt täällä Berliinissä tuoreiden mansikoiden, herukoiden ja kirsikoiden rinnalle uuden suosikin: kuuma kirsikkahöystö. Ihanaa etenkin lämpimän vohvelin päällä! Täydellinen sunnuntaiteko onkin nauttia kirskikkavohvelia ja teetä ystävän kanssa omassa lempikahvilassa. Oheisesta galleriasta löydät muutaman kuvan kahvilasta nimeltä Kauf Dich Glücklich - osta itsesi onnelliseksi. Huonostikin alkanut päivä muuttuu hetkessä onnelliseksi, kun suuhunsa saa paikan herkkuja. Onnellisuus on siis ostettavissa! Katso jäätelöannoksia!!! Kahvila sijaitsee Prenzlauerbergissä ja on yksi niistä suloisista kirppishuonekaluilla sisustetuista pikkukuppiloista, joissa saatan piipahtaa aistimassa ihanaa berliinitunnelmaa kirppiskierroksen lomassa.

Vielä arkimukavuuksia... Marjathan ovat jonkinsortin vanhan koulukunnan juttu, eivätkö? Villasukat kuuluvat ehdottomasti saman otsikon alle. Ne kulkevat mukanani joka paikkaan (kätevät etenkin lentokoneessa!), enkä voi elää ilman villasukkia edes kesällä. Ei vaan onnistu. Järkytys olikin suuri, kun huomasin unohtaneeni villikset Suomeen! Ihmeekseni löysin kuitenkin kuvan upeat varrelliset villasukat paikallisesta pikkuputiikista, jonka myyjä ei ehkä ihan ymmärtänyt reaktiotani. Luuli varmaan, että näen sellaiset ensi kertaa elämässäni. Mutta kukapa nyt olettaisi löytävänsä erittäin hienot villasukat berliiniläisestä design-putiikista kesäkuussa? Esteetikko minussa rakastaa etenkin niiden N-kuosia. Mahtavat!

Yksi paratiisi omenapiirakalla, kiitos!

noorav — Wed, 17 Jun 2009 22:06:05 +0300

Berliiinin vanhin puisto, Volkspark Friedrichshein, on kuin paikallinen Central Park. Puisto on ihana! Siellä täällä on piknik-porukoita, alasti kirmaavia pikkulapsia, mummoja syöttämässä lintuja, rakastavaisia, perheitä, koiria...

[yle-player]

Toivottavasti Helsingin puisto-osasto katsoo kolmannen videoklipin! Ja videoon numero kaksi liittyen: mikä lintu videoklipissä onkaan? Tiedätkö sinä? Jos osaat kertoa tälle urbaanille henkilölle, mikä lintu videossa kökkii (linnusta on kuva myös kuvagalleriassani) laitapa palautetta tulemaan tämän lomakkeen kautta! Bongasin kyseisen mysteerilinnun lisäksi myös haikaran! En ehtinyt tosin tallentaa kamerallani, olin liian äimistynyt.

Suurin osa ihmisistä on puistossa rentoutumassa, eivät ihan kaikki kuitenkaan! Jotkut näppäilevät nurmikolla läppäreitäänkin ja bongasinpa myös kuvausryhmän, joka otti puistossa muotikuvia. Volksparkissa voi myös lounastaa tai nauttia makeita herkkuja. Itse testasin puiston keskellä sijaitsevan ravintola Schönbrunnin version klassisesta saksalaisesta omenaherkusta: sain kerrassaan mainiota apfelstrudelia! Se oli juuri oikeaoppisen suuri, lehtevä ja mehukas, rusinainen ja upotettu vaniljakastikkeeseen. Tajusin vaan hiukan liian myöhään, että minun olisi tietenkin pitänyt kuvata iso ja ihana strudel teillekin! Täältä voit kuitenkin katsastaa, mitä tarkalleen ottaen tarkoitan oikeaoppisella...

Hiukan vielä Volkspark Friedrichsheinin historiaakin: puiston leppoisan tunnelman lisäksi puitteet ovat todella uskomattomat. Jylhä, 52 hehtaarin kokoinen puisto on perustettu vuonna 1848, ja juuri sen ikä ja historia tekevät siitä harvinaisen moniulotteisen. Koripallokenttien, skeittiramppien, ulkoilmateatterin ja ravintoloiden rinnalla on koukeroisia ja salaperäisen oloisia mukulakivipolkuja, 1843 vallankumouksessa kaatuneitten hautausmaa sekä muita historiallisia monumentteja. Kaikki tämä historian havina ja puiston salaperäiset sopet tekevät siitä paljon mystisemmän ja jännittävämmän, kuin esimerkiksi alussa mainitsemaniesimerkiksi vertailukohtansa, New Yorkin Central Park.

Kuinka nautinkaan tämän ihanan puiston aurinkoisesta sylistä! Ja se apfelstrudel, se testataan vielä toistamiseen!

Hyvää juhannusta kaikille!

Kirpputorien kirpputori

noorav — Tue, 16 Jun 2009 22:14:44 +0300

Jos kuolisin huomenna ja minulta kysyttäisiin taivaan porteilla, minkälaisen taivaspaikan haluaisin, pyytäisin päästä johonkin kirpputorin kaltaiseen miljööseen, jota voisin tonkia ja tutkia ikuisuuden loppuun saakka. Rakastan kirpputoreja, second hand -putiikkeja, vinttejä ja täyteen ahdettuja kellarikomeroita. Voin unohtua vanhan tavaran sekaan tunneiksi ja arvatkaapa innostuinko tästä:

[yle-player]

Kuvasin teille loppujuonnonkin, mutta kadotin sen kamerastani, olen pahoillani! Tekstillä siis mennään. Kirppistavaratalo Humana Kaufhaus on siis hyväntekeväisyysorganisaatio Humanan suurin toimipiste ja Euroopan suurin sisätilakirpputori. Suomen UFF on Humana-organisaation jäsenyhdistys ja ketjujen konseptit ovatkin samanlaiset: kaupan on pääosin vaatteita, mutta kiinteistön koosta riippuen valikoimissa saattaa olla myös muuta sälää, kaikkea huonekaluista astioihin. Kaufhausissa on pääosin vaatteita, mutta tavaratalon kakkoskerros on omistettu astioille, elektroniikalle, kirjoille, huonekaluille ja leluille. Löysin tavarapaljouden uumenista esimerkiksi mahtavan, vanhan television, katso oheiset kuvat!

Koluttuani viisi kerrosta kirpputoria suhteellisen ripeään tahtiin on todettava, että tavaratalon anti oli hieman pettymys. Tarjolla on paljon perusvaatetta, mutta mitään todellisia aarteita en löytänyt. Oikeastaan vaatevalikoima käsittää merkkejä, joita myydään kaupoissa parhaillaankin: H&M, Esprit, Adidas... Etenkin vintageaarteita hamuavat vetävät Humanassa vesiperän, mutta eipä ketju varsinaisesti vintagea asiakkaille lupailekaan.

Berliinissä Humanoita on siellä täällä ja muutamassa vierailtuani sanoisin, ettei jätti-Humana ole ollenkaan se paras. Löytöjä tekee pienemmistäkin putiikeista ja ehkä se on miellyttävämpääkin, ainakin itselläni oli pää aivan pyörällä viiden kerroksen jälkeen. Jättimäinen valikoima tuntui liian paljolta yhdellä kertaa läpikahlattavaksi.

Saksa on maailman suurimpia tekstiilien tuottajamaita, eikä ole ihme, että jätti-Humana sijaitsee juuri Berliinissä. Kirppis-tavaratalo kohoaa ylväänä Frankfurter Tor -aukion kupeessa. Aukio edustaa massiivista DDR-arkkitehtuuria, joka luo Humanallekin suhteellisen ylvään paikan bulevardilla, jonka leveys on huimat 90 metriä. Koetin etsiä teille tietoa kiinnostavan oloisesta rakennuksesta, jossa Humana sijaitsee, mutta sepä osoittautui yllättävän vaikeaksi! Frankfurter Torista sen sijaan on paljon informaatiota, klikkaa itsesi aluksi vaikka tänne.

Vielä kirppisvinkkinä: ehdottomasti parhaat kirppislöydöt olen itse tehnyt esimerkiksi sunnuntaisin järjestettävältä Mauerparkin kirpputorialueelta. Löydät Mauerpark-linkin sivun oikeasta laidasta, Nooran vinkit -osiosta!

Löytäjä saa pitää

noorav — Mon, 15 Jun 2009 22:26:18 +0300

Löysin eilen kadulta sohvan! Se nökötti siististi jalkakäytävän sivussa ja siihen oli kiinnitetty lappu, joka kehotti ottamaan mukaansa. Sohva oli kai jäänyt joltakin ylimääräiseksi ja vanha omistaja halusi antaa siistille sohvalle vielä uuden kodin. Jollekin se on kelvannut, sillä tänään sohvaa ei enää näkynyt.

Berliinissä on kymmenittäin (ehkä jopa sadoittain) esimerkiksi kahviloita ja baareja, jotka on sisustettu vanhoilla huonekaluilla. Käytettyä tavaraa on paljon tarjolla ja näköjään huonekaluja ei kummemmin tarvitse edes etsiä, kun ne kävelevät jopa vastaan! Berliinissä on aivan uskomattomia käytetyn tavaran aarreaittoja ja markkinoita! Mutta missä? Tämän aiheen pariin palaan pian videon kera...

Katutaiteen kaupunki

noorav — Sun, 14 Jun 2009 22:14:35 +0300

Berliinissä on lähes mahdotonta liikkua törmäämättä graffiteihin tai seinämaalauksiin. Siellä täällä kaupunkikuvassa näkyvät värikkäät kuvat ja tekstit ovat luonteeltaan hyvin erilaisia: osa on nopeita, laittomia tuhruja ja osa koko seinän pinta-alalle levittyviä tilaustöitä.

Katutaiteeseen täällä panostetaan selkeästi, mutta laittomien graffitien tekemistä ei luonnollisestikaan tueta eikä siihen rohkaista. Tämän kokoisessa kaupungissa graffitien hallitseminen on kuitenkin mahdoton tehtävä. Niiden poistattaminen puolestaan olisi kallista ja turhaa, uusi ilmestyy poistetun tilalle muutaman päivän tai viikon kuluessa. Niinpä graffiteja on paljon, niin hienoja kuin vaatimattomampiakin, mutta kaikki viestivät samaa: kaupunki on meidän!

En välitä suttuisista tageista, mutta laittomat graffitityöt voivat olla myös todella hienoja ja piristää katunäkymää paljonkin. Rakastan Berliinin rosoista kauenutta, graffiteilla on siinä tärkeä rooli.

Graffitien lisäksi kaupungin rakennusten seinustat loistavat värikkäinä muutekin: kerrostalojen kylkiin on maalattu isoja gekkoja, koulun sisäänkäynti on maalattu graffitein ihan tarkoituksella ja päiväkotirakennuksen sivua koristavat eläinhahmot. Kaupunkilaiset rakastavat värejä (ainakin täällä Berliinin itäpuolella) eikä maaleja ole säästelty!

Kiinnostavin seinämaalauksille ja graffiteille varattu laillinen seinä on nimeltään East Side Gallery. Se on pisin Berliinin muurista jäljellä oleva pätkä, 1,3 kilometrin mittainen ja yllättävän matala! Hämmentävää, että Berliinin itä- ja länsipuoli oli erotettu toisistaan asialla, joka tuntuu näin... Vaatimattomalta.

Huomaa, että olen liittänyt juttuun kolme eri videoklippiä, voit katsoa niitä yksi kerrallaan.

[yle-player]

Tosiaan, kakkosvideossa kuvaamani tunnelma muurin pätkän tuntumassa on leppoisa: paljon iloisia ihmisiä, rantabaarin huoleton biitsifiilis, musiikkia ja drinkkejä. Kuinka paljon maailma voikaan muuttua 20-vuodessa? Berliinin muuri sortui nimittäin tasan 20 vuotta sitten, tosin vasta loppuvuodesta, marraskuussa 1989. Ei kuitenkaan tällä kertaa uppouduta tämän enempää kaupungin ja muurin historiaan, mutta jos haluat aiheesta lisätietoa, klikkaa itsesi tänne.

Tämänkertaisen blogaukseni aihe on sen verran visuaalinen, että nyt puhukoot kuvat puolestaan!

Psst... Omat Berliini-huomioni keskittyvät luonnollisesti niinin alueisiin, joilla liikun. Juttusarjani painottuu kaupungin itäpuoleen!

Peukalokyydillä maailmalle

lapplin — Thu, 11 Jun 2009 14:03:31 +0300

Heidi Kähkönen, 33, palasi Saksasta takaisin Suomeen vuosi sitten, ja nyt hän opettaa työkseen lukiossa saksan kieltä. Siististi pukeutuvaa vaaleaa naista ei heti tunnistaisi himoliftaajaksi. Ulkonäkö kuitenkin pettää, sillä peukalokyydillä hankittuja kilometrejä Heidillä on alla tuhansia.

Ensimmäisen kerran Heidi liftasi jo teini-ikäisenä Suonenjoen mansikkamailta Kuopioon ja takaisin. Varsinainen liftauskipinä sai kuitenkin alkunsa vasta Saksassa, jonne Heidi lähti lukion jälkeen au pairiksi ja kieliä opiskelemaan. Heidin ystävä oli kokenut liftaaja, ja yhteisellä matkalla Bonnista Rotterdamiin Heidikin pääsi jyvälle peukalolla matkustamisesta.

Esimerkiksi Saksassa liftaaminen monikaistaisine teineen ja liittymineen on aivan oma taiteenlajinsa – jos seisoo väärässä paikassa, kyytiä ei saa, ja jos hyppää väärästä liittymästä auton kyytiin, voi päätyä kauas määränpäästään.

Vuosien aikana Heidi on liftannut Saksan lisäksi useita kertoja mm. Hollannissa ja Sveitsissä. Viime tammikuussa Heidi ajoi peukalokyydillä Tallinnasta Vilnaan. Pisimmän liftausmatkansa Heidi on tehnyt Australiassa ja Uudessa-Seelannissa joulukuusta 2007 kesäkuuhun 2008.

Liftaamassa sarjamurhaajan mailla

Asenteet liftausta kohtaan vaihtelevat paljon. Moni pitää sitä edelleen vaarallisena sekä kyydin pyytäjälle että antajalle, ja yksittäiset onnettomat tapahtumat saavat aika ajoin mediassa paljon huomiota. Heidin mielestä liftaaminen on kuitenkin melko turvallista, jos käyttää päätään.

– En tietenkään mene kaikkien kyytiin, jos siltä tuntuu. Luotan intuitioon, ja parista kyydistä olen kieltäytynyt. Saksassa esimerkiksi on helppo sanoa 'ei' liittymien vuoksi, muille usein sanon yrittäväni saada kyydin pidemmälle. Joskus olen myös laittanut rekkarinumeron ylös ja tekstannut sen paikallisille kavereille.

Australian itärannikolla Queenslandin alueella liftaus kiellettiin aikoinaan kokonaan, kun alueella liikkui peukalokyytiläisiä surmaava sarjamurhaaja. Syyllinen istuu nyt lukkojen takana, mutta kielto on edelleen voimassa. Sitä ei vain noudateta.

– Liftasin kyllä sielläkin. Ja kyydin sai todella helposti. Eivät poliisit sillä tavalla välitä. Jos sattuu seisomaan huonolla paikalla, he saattavat kehottaa siirtymään.”

Heidin mielestä oma asenne ratkaisee paljon:

– No, kaikkialla voi tapahtua. Olen kuitenkin itse isokokoinen ja esiinnyn itsevarmasti. Liftatessa se auttaa. Jos säteilet epävarmuutta, olet todennäköisesti enemmän vaarassa.

Lisäksi Heidi on harrastanut karatea, joten ihan avuttomimmat päälle karkaajat saavat häneltä kylmää kyytiä.

Pahin onnettomuus Heidin matkoilla onkin ollut joutua tylsän kuskin kyytiin. Etenkin Australiassa matkat ovat pitkiä.

Kuskin kanssa kaljalle

Liftauksen perusasioihin kuuluu ennalta arvaamattomuus niin kyytiin ottavien kuskien kuin ajan kulumisenkin kannalta. Liian tiukkoja suunnitelmia on peukalomatkalaisen turha tehdä. Matka-ajaksi voi laskea suurin piirtein saman, mikä matkaan kuluisi autolla suoraan ajaen ja lisätä lisäksi yksi neljäsosan matka-ajasta päälle.

Rekkakuskeilla saattaa olla Suomessa hieman karski maine, mutta Keski-Euroopan kuskit saavat Heidiltä pelkkää kiitosta. Usein rekkakuskit saattavat soittaa tien päällä olevalle kaverilleen ja järjestää liftarille jatkokyydinkin. Yhden kerran Heidi on myös nukkunut rekan hytissä.

Eron liftauskulttuurissa Euroopan ja Australian välillä huomaa silti Heidin mielestä selvästi: – Kun olin Australiassa yksin, niin ei tarvinnut kyytiä kymmentä minuuttia odottaa! Ja silloinkin kun oli kaksi, jouduimme harvoin edes syrjäseuduilla odottamaan puolta tuntia. Ne on niin paljon rennompia… Muutenkin olen usein päätynyt oluelle tai kiertokäynnille kuskin kanssa tai joku on heittänyt perille asti omasta määränpäästä huolimatta. Esimerkiksi 30 kilometriä ei ole etäisyys eikä mikään Australiassa. Yleensä Euroopassa voi joutua odottamaan kyytiä tunnin tai kaksikin.

Eräs vanha australialaispariskunta vei Heidin ja hänen ystävänsä kyydin lisäksi pienelle kiertoajelulle, toinen pariskunta kuskasi Heidin ystävineen lentokentältä kaupunkiin keskellä yötä ja tarjosi vielä lisäksi majapaikkaa. Koomisimpiin kokemuksiinsa Heidi puolestaan listaa matkan lava-auton kyydissä vihamielisen koiran kyljessä.

– Koira istui välissämme, ja kuski sanoi minulle, että "älä koske siihen, se ei tykkää vieraista!" Siinä se koira sitten mulkoili minua, ja kuski joi olutta körötellessään, Heidi nauraa.

Se ainoa oikea tuli vastaan maantiellä

Liftatessaan Noosasta Gold Coastille Heidi tapasi Brookin, insinöörimiehen ja kuskin, joka oli viedä Heidin sydämen. Brook noukki Heidin kyytiinsä Brisbanen pohjoispuolelta, ja alkoi vuodattaa tarinaansa hankalista ihmissuhteista. Pian Brook tarjosi Heidille kyytiä perille asti, sillä hänen vanhempansa asuivat rannikolla, ja Heidi huomasi viihtyvänsä Brookin seurassa yhä paremmin.

Vaiheikkaan matkan varrella mahtui pikainen vaatteiden pakkausoperaatio, yksi vihainen ex-tyttöystävä, kadonnut luottokortti ja kesken matkan loppuneet bensarahat.

Perillä Cold Coastilla Heidi tapasi Brookin vanhemmat, jotka ihastuivat Heidiin ensi silmäyksellä ja alkoivat varovasti udella kiinnostaisiko häntä ehkä muuttaa asumaan Australiaan. Loppupäivän Heidi käveli Brookin kanssa rannalla.

Heidi ei olisi tahtonut laskea miestä menemään, mutta yhteinen matka oli päättynyt – Brookin täytyi ajaa takaisin kotiin, ja Heidin oli määrä lähteä kohti Byron Bayta. Pian lähdön jälkeen Heidin kännykkään ilmestyi viesti: "Tää saattaa kuulostaa ihan hullulta, mutta en olisi halunnut päästää sua menemään”. Tunne oli molemminpuolinen, mutta Heidi ja Brook eivät koskaan kohdanneet toista kertaa.

– Pidimme pitkään yhteyttä. Muutama kuukausi myöhemmin palasin uudelleen Noosan seuduille, mutta Brook oli silloin työmatkalla. Pidämme yhä harvakseen yhteyttä, mutta nyt minä olen täällä Suomessa. Ei siinä ole enää järkeä…, Heidi järkeilee, vaikka äänessä on yhä ripaus haikeutta ja silmät katsovat unelmoivina jonnekin kaukaisuuteen, ja jatkaa: – Mutta hän olisi voinut olla se oikea.

Ympäri mennään, yhteen tullaan

Muihin matkustamistapoihin verrattuna liftaaminen on myös huomattavasti edullisempaa, sillä liftarin ei tarvitse maksaa kyydistä. Heidille liftaaminen on tapa pidentää lomaa.

– On vain pakko päästä matkustamaan. Nyt esimerkiksi kun kesällä lähden, ei olisi ollut varaa mennä ilman liftausta, vaan olisin jäänyt töihin tänne. Liftaus mahdollistaa sen, että on vähemmän töissä ja enemmän lomalla.

Heidin mielestä tapoihin myös kuuluu maksaa saamansa hyvä takaisin, sillä liftaamisessa on perimmältään kyse vieraanvaraisuudesta. Siksi Heidi ottaa aina autolla matkustaessaan itse liftareita kyytiin: – Kun toiset ovat olleet itselle niin ystävällisiä, on hyvä laitettava kiertämään.

Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa Heidi osti auton kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi ja kyydissä ehti istua useampikin peukalokyytiläinen.

Jälleen tien päälle

Kesäkuussa Heidi lähtee jälleen peukalon varassa matkaan. Hänen on tarkoitus mennä tapaamaan couchsurfing-ystäviään Itävaltaan. Tie vie ensin Baltian ja Puolan läpi Wieniin, ja sieltä eteenpäin sinne, minne nenä näyttää.

Perimmäinen syy siihen, miksi Heidi liftaa, on tietenkin selvä: – Se on aivan sairaan hauskaa! Ei tietenkään aina, mutta monesti. Etenkin Ausseissa se on hillittömän hauskaa!

Raitiovaunu heinikossa ja muita vihreitä ihmeitä

noorav — Thu, 11 Jun 2009 11:38:46 +0300

En ole koskaan käynyt miljoonakaupungissa, jossa on luontoa ja vehreyttä kuten Berliinissä. Joka puolella vihertää! Sen lisäksi, että kaupungin talous on sen verran tiukilla, että osa heinikoista rehottaa ihan vaan puutarhatyöntekijöiden puutteen vuoksi, istuttavat kaupungin asukkaat itse kasveja ja puita jopa pienimmälle parvekkeelle, luoden oman viherkeitaansa. Niin pientä parveketta ei olekaan, jolle ei mahtuisi seinää pitkin kiemurtelevia köynnöskasveja. Bongasin jopa kattohuoneiston parvekkeelle kukkaruukkuun istutetun koivun!

[yle-player]

Haluan oman taloyhtiöni seinään köynnöksiä ja tuuletusparvekkeille ruukkukasveja! Ja talojen julkisivut: eikö olisikin paljon viihtyisämpää nähdä kukkivia seiniä, jotka sitäpaitsi tuoksuvat ihanalle ja raikastavat hengitysilmaakin? Ja voisivatko julkiset puistot olla hiukan vähemmän trimmattuja, edes sieltä täältä? Asuntoni läheisyydessä sijaitseva Volkspark Friedrichshein on loistava esimerkki puistosta, jota pidetään siistinä, mutta jossa on ihania pieniä rehottavia pensaita ja luonnollisesti rönsyäviä kasveja, jotka luovat huolettomuudellaan ohikulkijalle fiiliksen maalaisniitystä miljoonakapupungin keskuspuiston sijaan. Samanlaista toteutusta näin itseasiassa Lontoon Hyde Parkissakin.

Julkiset paikat vihertävät Saksassa toki muuallakin: hypätessäni Rostockissa Berliinin junaan huomasin, kuinka rautatiekiskojen välien sorapeitteen päälle laitettiin jonkinlaista mattoa, jonka päälle puolestaan laitettiin kasvamaan ruohoa, heinää ja niittykasveja. Osa kiskojen välien niittyprojektista oli jo valmis: juna posottaa käytännössä ruohikon seassa tullessaan asemalle! Ja niin tekee Berliinin raitiovaunukin. MAHTAVAA! Kuvitelkaapa kuinka kauniilta näyttäisi Helsingin rautatieaseman edusta, jossa raitiovaunukouru olisikin ruohomattoa!

Vaikka Suomessa onkin paljon luontoa ja metsää, ei mikään estä meitä tuomasta luontoa myös kaupunkien keskustoihin. Haastan kaikki kaupunkien asukit edesauttamaan oman kadun ja taloyhtiön vihertymistä. Ideoita ja esimerkkejä löydät tekstin oheen laittamistani kuvista.

Kuullaan pian taas, nyt kameran kanssa kohti uusia seikkailuja!

Psst... Ja kyllä minä oikeasti tiedän, kuinka ne köynnökset siellä seinässä pysyvät! Kysymys on retorinen!

Nooran 12 syytä rakastua Berliiniin

koivhar — Tue, 09 Jun 2009 15:27:50 +0300

Luomukeidas!

noorav — Tue, 09 Jun 2009 10:37:44 +0300

Berliinin LPG Biomarktiin ensimmäistä kertaa saapuva ei välttämättä tajua olevansa luomumarketissa: Euroopan suurin luomuruokakauppa näyttää tavalliselta marketilta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että kyseessä todellakin on ekologisuuden, luomun ja paikallisuuden ainutlaatuinen keidas.

Mikä parasta, kyse ei ole ainoastaan kaurahiutaleista ja vihanneksista, vaan kaupan valikoimissa on kaikkea kosmetiikasta vauvanruokaan ja säilykkeistä luomulihaan. Kaikki tavallisen marketin tuoteryhmät ovat edustettuina, jopa lemmikkieläinruokaosasto löytyy!

Erityisesti luomumaitotuotevalikoima vakuuttaa: se peittoaa oman lähi-Alepani valikoimat mennen tullen ja onpa teelaatujakin tarjolla melko ruhtinaallinen määrä. Eikä valikoima ollut tässä... Katsopa Biomarktin viini- ja juustovalikoimaa!

[yle-player]

Hinta ja laatu eivät korreloi keskenään ja halvalla voi todellakin saada erittäin hyvän luomuviinin. Huokea hinta innostaa kokeilemaan rohkeasti sen sijaan, että aina pysyisi siinä samassa, hyväksi havaitussa vaihtoehdossa. Sama pätee luomujuustoihin, joiden valikoimaa voi vaan ihmetellä! Erityisesti vuohenjuustojen määrä ilahduttaa, Suomessa niiden valikoima kun on melko suppea.

Luomuvalikoima ei ole luksusta vain tässä yhdessä berliiniläismarketissa. Luomutuotteiden myynti Saksassa on maailman huipputasoa. Öko on täällä yhtä kovassa huudossa kuin meillä Suomessa kotimaisuus. Suomessa luomutuotteiden myynti on vain prosentin luokkaa, Saksassa vastaava luku on 10%.

Rakastan Berliiniä monesta syystä, mutta luomuelintarvikkeiden tarjonta ja hinta ovat melkein se isoin juttu tässä kaupungissa - ainakin minulle! Siinä missä Suomessa luomuruokaan joutuu investoimaan, on se täällä monelle itsestäänselvyys. Luomutuotteet ovat myös hyvin esillä: tavallisessa ruokakaupassakin luomutuotteet on sinne tänne rippottelun sijaan usein kerätty yhteen paikkaan. Luomua haluava löytää kaiken maidosta suklaaseen kerralla.

Muistutuksena kuitenkin, että luomu ei automaattisesti ole sama kuin eko, mutta täällä Saksassa paikallista luomutuotantoa on kuitenkin paljon ja yllättävän moni Biomarktin tuotteista on lähellä tuotettu. Melkein jokainen tuoteryhmä sisältää lähivaihtoehdon, joten Biomarktissa luomu on myös usein ekologinen vaihtoehto.

Vielä viinistä: se halvin luomuviini ei muuten ollut videossa mainitsemani reilu kolme euroa vaan 2,60!

Psst... Lisätietoa janoaville: luomun valitseminen on viiniostoksillakin perusteltua, sillä tavanomaisissa viineissä voi olla torjunta-ainejäämiä huimiakin määriä. Lue Ruotsin Luonnonsuojeluliiton teettämä kiinnostava tutkimus Cancerframkallande ämnen i vin.

Lue myös aikaisempi juttuni Olotilasta: Terveys ja ekologisuus ovat eri asioita

...Ja antakaa anteeksi heiluva videokuva ja hieman hiomaton kielenkäyttöni, korrektimpaa suomen kieltä ja vakaampi kamerakäsi seuraavassa klipissä!