Eino Leinon päivä 6.7.

Heinäkuun 6. päivä vietetään Eino Leinon ja runon ja suven päivää. Se on myös vakiintunut liputuspäivä. Runoilija Leinoa on kutsuttu mm. ”lyriikkamme alkuvoimaiseksi neroksi” ja ”titaanimaiseksi taiteilijaksi”.

Kirjallinen kuopus

Eino Leino, oikealta nimeltään Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm, syntyi Paltamossa, Kainuun kunnassa, lähellä Kajaania 6.7.1878. Hänen isänsä oli Hövelön talon isäntä ja maanmittari Anders Lönnbohm. Äiti Emilia hoiti suurta taloutta ja kotitalon karjaa. Eino oli kymmenlapsisen perheen kuopus.

Kerrotaan että Eino oppi lukemaan jo kolmevuotiaana. Koira Toverin lisäksi kirjoista tulikin myöhemmin hänen parhaita ystäviään. Myös perhe ja koti merkitsivät Einolle paljon. Kotona kannustettiin lapsia kirjallisuuden pariin. Äiti Emilia mm. luki Einon kanssa Runebergin teoksia. Lönnbohmin kodissa oli tarjolla korkeatasoista kirjallisuutta ja useita sanomalehtiä, mikä ei tuona aikana ja tuolla seudulla ollut ihan tavallista. Rahojen niukkuudesta huolimatta haluttiin huolehtia lasten koulutuksesta.

Luonto ja kotiseutu olivat Einolle tärkeitä. Hän samoili paljon metsissä ja purjehti Oulujärvellä veljiltänsä perimällään purrella. Lapsuudenkodin ympäristön ihmisiltä hän kuuli värikkäitä ja jännittäviä tarinoita.


Koulu kaukana – kirjoittaminen sydäntä lähellä

Eino Leino -talo, joka on rakennettu vuonna 1978 runoilijan syntymäkodin, Hövelön, mallin mukaisesti.

1800-luvulla lasten lähettäminen kouluun pois kotoa ei ollut Kainuussa tavallista, koska lapsia tarvittiin työvoimaksi talon töihin. Koulussa saatettiin käydä myös vain silloin, kun talon töiltä ehdittiin. Eino kuitenkin lähetettiin opintielle 9-vuotiaana Kajaaniin. Sen jälkeen hän jatkoi koulunkäyntiään Oulussa ja myöhemmin Hämeenlinnassa, jossa hänestä ja muista koulua käyvistä sisaruksista huolehti äidin sisar Olga. Kotona päästiin käymään korkeintaan kesällä ja jouluna.

Eino kaipasi koulukaupungissaan äitiään ja kirjoitti tälle liikuttavia ja vakavia kirjeitä. Runojen kirjoittaminen oli tärkeä ilmaisukeino 10-vuotiaana isättömäksi jääneelle Einolle. Hän kirjoitti mm. luonnosta, perheestään, tunteistaan ja runoilijan kutsumuksesta. Kun Eino oli 12-vuotias, hänen runonsa Kajaanin linna julkaistiin Antti-veljensä toimittamassa Hämeen Sanomissa. Veli Kasimir oli ehdottanut taiteilijanimeä Eino Leino käytettyään itse Leino-nimeä omassa runokokoelmassaan. Itse asiassa Leino-nimeä oli alkuaan ajateltu Einolle etunimeksikin.

Einolla oli hämmästyttävän hyvä muisti ja hän menestyi koulutyössä ilman suuria ponnisteluja. Intohimoinen lukuharrastus kehitti hänen mielikuvitustaan ja kielentajuaan. Eino oppi ruotsia, saksaa ja ranskaa helposti. Oulun kouluaikana hänellä oli pieni kirjallinen kerho ja oma joka viikko ilmestyvä sanomalehti.

Kun Eino Leino kävi koulua Hämeenlinnan Lyseossa, hän osallistui aktiivisesti monenlaiseen koululaistoimintaan. Hänet valittiin mm. heti ensimmäisenä syksynä Toveruus-seuran puheenjohtajaksi. Hän julkaisi ahkerasti omia runojaan koulun lehdissä. Myös kirjojen suomentaminen kiinnosti Leinoa jo lukioaikoina.


”Ei minusta kanditaattia tullut. Täytyy koettaa tulla toimeen ilman.”

Leino kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin. Ylioppilasaineensa hän kirjoitti suomalaisesta kansanrunoudesta. Hän tunsikin hyvin Kalevalan.

Leino muutti Helsinkiin ja aloitti opinnot yliopistossa. Rahoittaakseen opintojaan hän joutui tekemään käännöstöitä ja lehtikirjoituksia. 18-vuotiaan Leinon ensimmäinen runokokoelma Maaliskuun lauluja julkaistiin vuonna 1896.

Aatteellinen toiminta ja seuraelämä kulttuuripiireissä merkkihenkilöiden parissa vei mennessään. Leino epäonnistui tärkeässä tentissä, jonka suorittaminen olisi taannut hänelle apurahan opiskelua varten. Pettymys oli syvä, opinnot keskeytyivät ja Leino otti kokopäivätyön Nykyaika-lehdessä.


Kulttuuripiireissä, arvostusta ja arvostelua

Leinon kirjallisia esikuvia olivat Aleksis Kivi ja Elias Lönnrot. Hän ihaili myös Runebergin ja Topeliuksen runoutta. Hän kirjoitti ja julkaisi runokokoelmia, näytelmiä ja lehtijuttuja. Leino toimi myös teatteriarvostelijana ja pakinoitsijana sekä suomensi kirjallisuutta. Hän otti kirjoituksillaan kantaa kirpeästikin yhteiskunnallisiin asioihin. Huolimatta suosiosta ja arvostuksesta Leino sai myös vastustajia.


”Kaiken omistamani mukanani kannan”

Leino meni kolme kertaa naimisiin. Ensimmäisen vaimonsa kanssa hän sai tyttären Eya Helkan. Tavallinen arkielämä ei häneltä kuitenkaan tuntunut sujuvan. Hän päätyi elämään elämää, jota varjosti rahapula ja väliaikaisuus. Hän asui matkustajakodeissa, vuokrahuoneissa ja ystäviensä luona eikä halunnut omistaa tavaraa. Hän teki töitä ja juhli liikaa, kulutti itseään loppuun. Leinon fyysinen ja henkinen terveys horjui. Hän joutui viettämään pitkiä aikoja parantoloissa ja hoitokodeissa.

Eino Leino kuoli köyhänä miehenä ystäviensä talossa vaatimattomissa oloissa 10.1.1926 Jokelassa. Valtio kustansi suuret hautajaiset, joihin osallistui mm. presidentti Relander.


Tutustu YLEn Elävän arkiston aarteisiin

Eino Leinon jäljillä




Lähteet:
Helttunen, A. – Saure, A. 2003. Elämä on suuri runo. Eino Leino, runoilija ja vaikuttaja. Porvoo: WS Bookwell Oy.
Eino Leino. Laulun lapsi. (toim. Mäkelä, H.) 1992. Keuruu: Otava.