Mitä uudesta tupakkalaista täytyy tietää?

Tupakointikieltomerkki. Kuva: SXC

1.10.2010 voimaan astuneen tupakkalain tavoitteena on lopettaa tupakointi Suomessa kokonaan. Lainlaatijan mielessä ovat olleet erityisesti lapset ja nuoret: tupakoinnin aloittaminen alaikäisenä halutaan tehdä entistä hankalammaksi.

Uudet säännöt vaikuttavat myös koulujen arkeen. Hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä on saanut opettajilta lukuisia kyselyitä lakiin liittyen. Opettaja.tv kysyi Tuomiselta tupakkalain soveltamisesta kouluissa.

Mikä muuttuu?

  1. Tupakointi koulun alueella on nyt sakon uhalla kielletty peruskoulun ja lukion lisäksi myös ammatillisissa oppilaitoksissa. Aiemmin kielto koski vain oppilaitoksia, joissa pääosa oppilaista oli alle 18-vuotiaita.
  2. Tupakkatuotteiden välittäminen alaikäiselle on rikos. Alle 18-vuotiaalle tupakkatuotteita välittävää yksityishenkilöä voi uhata jopa kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Esimerkiksi 18-vuotias lukiolainen syyllistyy rikokseen tarjotessaan tupakkaa 17-vuotiaalle kaverilleen.
  3. Tupakkatuotteiden hallussapito on kielletty alle 18-vuotiailta. Tästä ei kuitenkaan ole säädetty rangaistusta.


Hallussapitokielto ei myöskään anna opettajalle laillisia valtuuksia takavarikoida oppilaan tupakkatuotteita, korostaa Tuominen.

-Kouluissahan on takavarikoitu järjestyssäännöissä kiellettyjä tavaroita ennenkin ja ilmoitettu esimerkiksi kotiin, että vanhemmat saavat ne sitten hakea. Tämä kuitenkin tapahtuu edelleen opettajan omalla riskillä, laki ei tuo siihen muutosta.

Sen sijaan laki antaa entistä selkeämmän viestin siitä, että tupakoinnin vähentäminen on koko yhteiskunnan tavoite. Tuominen uskoo, että muutos kannustaa poliisia auttamaan tarvittaessa kouluja tupakkalain valvonnassa.

-Suosittelen sopimaan etukäteen esimerkiksi lähipoliisin kanssa, että koulu lupaa tehdä parhaansa tupakoinnin kitkemisessä, ja poliisi lupaisi puolestaan tulla apuun tilanteen riistäytyessä täysin käsistä.

Laura Honkimäki


Lisätietoa aiheesta