Näin saat oppilaat liikkumaan välitunnilla

7-18 -vuotiaiden olisi suositusten mukaan hyvä liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä. Ainakin ylemmillä luokilla määrä olisi saavutettavissa jo lähes pelkästään sillä, jos oppilaat liikkuisivat välitunneilla. Mutta kuinka heidät saadaan liikkumaan? Espoolaisessa Vanttilan koulussa on löydetty liikuntamuoto, joka jaksaa kiinnostaa niin ala- kuin yläkoulussakin.

-

Liikunnanopettaja Ari Siikasen mukaan oppilaiden välituntiliikuttamisessa on kolme onnistumisen avainta:

Pitkä välitunti kuuluu jokaiseen päivään

Vanttilan koulussa on käytössä joka päivä yksi pidempi välitunti klo 9.45-10.15. Muut välitunnit ovat 15 minuutin mittaisia. Kaikilla välitunneilla oppilailla on mahdollisuus lainata liikuntavälineitä käyttöönsä. Valinnanvaraa löytyy mölkkypelistä sählymailoihin ja hyppynaruihin. Myös koulun pihalta löytyy hyvä valikoima telineitä ja kenttiä pallopeleille. Tosin kun oppilailta kysyy, liikuntavälineet eivät ainakaan tällä viikolla tunnu kiinnostavan - tällä viikolla kun pääsee pelaamaan kaupunkipolttopalloa.

Välituntisarjassa kilpaillaan - teemaviikoilla touhutaan yhdessä

Syksyn aikana Vanttilan koulussa pyöri pitkillä välitunneilla välituntisarja, jossa luokkatasot pelasivat toisiaan vastaan jalkapalloa. Myös opettajat osallistuivat omana tiiminään. Kenenkään ei ollut pakko pelata, mutta kaikkien oli saatava pelata, saman verran. Joka joukkueessa piti lisäksi olla ainakin kaksi tyttöä mukana. Peleissä jaettiin myös palkintoja.

Ari Siikanen mainitsee onnistuneena kokeiluna myös viime talven luisteluviikon, johon koko opettajakunta sekä myös koulun keittiö osallistuivat kiitettävästi. Opettajat joustivat ja päästivät oppilaat tunneilta vähän aikaisemmin ulos, niin että koko puolen tunnin välitunti voitiin käyttää luisteluun. Keittiö tarjosi kuumaa mehua luistelun jälkeen.

Oppilaat saavat olla päättämässä ohjelmatarjonnasta ja rahojen käytöstä

Vanttilan koulussa halutaan panostaa myös oppilaiden osallistamiseen. Isommat oppilaat toimivat leikittäjinä pienemmille ja pitävät esimerkiksi koira- tai salibandykerhoa. Koulun oppilaskunta saa olla mukana päättämässä, millaista liikuntaa pitkällä välitunnilla tarjotaan. Yläkoululaisten toivomuksesta kouluun ollaan seuraavaksi hankkimassa ainakin pingispöytä ja ilmakiekkopeli.

Ohjatun toiminnan järjestäminen kannattaa

Välituntitoiminnan järjestäminen luonnollisesti vaatii sen, että vetovastuussa olevat ovat innolla mukana ja että suunnittelu- ja järjestelyvastuu ei kaadu vain yhden opettajan niskoille. Tulevaisuudessa Ari Siikasen haaveena onkin saada vahvistettua Vanttilan koulun liikuntatiimiä - ei pelkästään uusien ideoiden takia vaan myös siksi, että samaan aikaan voitaisiin pyörittää useampaa ohjattua toimintaa.

Ohjattu toiminta tietysti lisää välituntivalvonnan tarvetta, mutta Ari Siikanen olisi myös valmis luottamaan enemmän oppilaisiin. Vanttilan koulullakin on sääntö, joka kieltää liikuntasalissa kaikenlaisen harjoittelun ilman opettajaa. Se, että valvojat eivät ehdi joka paikkaan, ei saisi olla esteenä oppilaiden liikkumiselle. "Tiettyjä lajeja, kuten tanssia, voisi harjoitella ilman opettajaakin jonkun muun aikuisen tai luotto-oppilaan valvonnassa."

Ari Siikasella on hyviä kokemuksia siitä, miten tappelut vähenevät ja oppilaat käyttäytyvät tunneilla asiallisemmin, kun he saavat osallistua ja kun heille ylipäänsä tarjotaan jotain ohjattua tekemistä välitunneilla. Samalla hän kuitenkin haluaa korostaa liikunnan lajitaitojen merkitystä. Oppiminen luo iloa, kun oppilas huomaa ohjauksesta olevan jotain hyötyäkin.

Katso myös:

Heidi Brucker