Nuorten tarinoissa aikuiset ovat arvaamattomia


- Kymmenen vuotta sitten summasin sarjan peruskysymykseen: ”Löydänkö ystävän, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen?” Nyt koululaiset tuntuvat kääntävän katseensa entistä tiukemmin myös aikuisiin.

Toimittaja Tuula Rajavaara työstää parhaillaan Avointa tarinaa. Se on kirjoituskampanja, johon saavat osallistua alle 16-vuotiaat koululaiset. Aiheena on suvaitsevaisuus – ihmisten monenlaisuus ja erilaisuus.

Syksyn 2010 aikana kertyneestä 400 kirjoituksesta on valittu viisi tarinaa, joiden pohjalta tehdyt lyhytelokuvat nähdään Yle Teemalla marraskuun aikana. Kirjoittajan ikä ja sukupuoli kerrotaan, mutta nimiä ei paljasteta.

Tarinoiden loput on jätetty avoimeksi. Kunkin ohjelman jälkeen alle 16-vuotiailla katsojilla on kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa tarina loppuun. Kirjoituksista valitaan kolme vaihtoehtoista loppuratkaisua, jotka dramatisoidaan samoille näyttelijöille ja kuvataan kevään 2012 aikana.

Kiusaamisesta kirjoitetaan edelleen eniten


Avoin tarina on toteutettu 10 vuotta sitten samalla konseptilla. Siksi onkin mielenkiintoista kuulla, miten tarinoiden aiheet ja tyyli ovat muuttuneet.

- Moni asia on säilynyt samana. Suosittuja aiheita ovat edelleen yksinäisyys, muutto uudelle paikkakunnalle ja uuteen kouluun, samoin kiusaaminen ja rasismi, kertoo Tuula Rajavaara.

Kännykät, mp3-soittimet ja tietokoneet eivät yllättäen ole saaneet juuri mitään roolia tarinoissa. Vaikka lapset seikkailevat vapaa-aikanaan virtuaalimaailmoissa, tarinoissa ihmissuhteita ratkotaan reaalimaailmassa. Päivänpolttavat, paljon keskustellut aiheet toistuvat myös nuorten tarinoissa.

- Kiusaamisen syyt ovat ehkä vähän muuttuneet. Nyt tarinoissa kiusataan esim. kaunotaiteita harrastavia poikia tai lapsellisesti pukeutuvia luokkakavereita – uusia diagnooseja on ilmestynyt kiusaamisen sanakirjaan: epilepsia, ADHD tai asperger.

Aikuisten rooli muuttunut


Tuulan lisäksi tarinoita lukivat ja valitsivat toimittaja Harto Hänninen ja kirjailija Sirpa Kähkönen. Kaikki kolme kiinnittivät huomiota aikuisten roolin muuttumiseen.

- Mutu-pohjalta näyttäisi, että nyt oli enemmän tarinoita, joissa aikuisiin ei voi luottaa: he ovat arvaamattomia, mielivaltaisia ja opettajat jopa kiusaavat. Äidinrakkauskin on usein kyseenalaista, Harto pohdiskelee.

Sirpa Kähkönen on samaa mieltä. - Äitikään ei enää ole perheen peruskallio. Tässä voisi ehkä nähdä jopa uuden sukupolven vanhempien esiintulon. Naisten alkoholin ja huumeiden käyttö ei ole enää tabu.

- Tarinoissa näkyy myös perheiden murros, perheiden monenlaisuus: nuoret näkevät rakkauden tärkeämpänä kuin sen, keitä perheeseen kuuluu. Ystävillä on iso rooli: ystävät muodostavat lasten ja nuorten tärkeimmän turvaverkon, Sirpa Kähkönen arvioi.

Onnellinen loppu?


Kymmenen vuoden takaisissa tarinoissa aikuiset olivat näkymättömämpiä, eikä heillä tuntunut olevan keinoja lasten auttamiseksi. Lapset ja nuoret yrittivät selviytyä yksin tai keskenään omassa maailmassaan, joka näytti surulliselta, jopa julmalta. Silloin tarinoiden valinnassa kuultiin myös asiantuntijoiden, esimerkiksi lastenpsykiatrin ääntä. Näin on tarkoitus tehdä tälläkin kertaa.

- Toteutetuiksi valittavat tarinoiden loput ovat vain kolme esimerkkiä tavoista, joilla tarina voisi päättyä. Kymmenen vuotta sitten koululaisilla oli selvästi onnellisen lopun kaipuu. Katsotaan kuinka käy nyt…

Avoin tarina – kirjoituskampanja antaa koululaisille mahdollisuuden itse kertoa omasta arkielämästään, sen ongelmista ja pulmatilanteista.

- Tarinat voivat toimia keskustelun virittäjinä niin luokassa kuin kotonakin, kun puhutaan lasten ja nuorten elämän tärkeistä asioista, etsitään apua ongelmiin tai aktivoidaan oikean ja väärän pohdiskeluun.

Nuorille puheenvuoro ja mahdollisuus kokea fiktion voima


Toimittaja Tuula Rajavaaran mukaan Avoimella tarinalla on myös mediakasvatuksellinen tavoite.

- Se ohjaa koululaisia tutkimaan tarinan dramaturgiaa ja kokeilemaan fiktion voimaa. Tarinoille ei ole vain yhtä ratkaisua, kuten ei usein ole tosi elämässäkään.

Dramatisoinnissa on haluttu kunnioittaa kirjoittajan luomaa tunnelmaa, tyyliä ja yksityiskohtia – repliikkejä myöten. Jossakin tarinassa käytetään kertojan ääntä, toisessa muista poikkeavaa visuaalista kerrontatyyliä. Näyttelijöiden improvisoinnille on annettu tilaa sellaisissa kohtauksissa, joissa ei ole ollut täsmällistä dialogia.

Tv:n ammattilaisten lisäksi tuotannossa on mukana aikuisia ammattinäyttelijöitä ja runsaasti koululaisia, joista suuri osa on ensi kertaa kameran edessä. Nuoret päähenkilöt on valittu koekuvausten kautta eri kouluista.

Teksti: Raili Löyttyniemi
Kuvat: Markus Holste ja Otso Reunanen