yle.fi


  • Tekstikoko + | -

opettaja.tv

Sisältö


Persoona peliin



Keskustelun otsikot

Tunteiden ammatillinen hallitseminen (4. ohjelma)

Tunteiden ammatillinen hallitseminen (4. ohjelma)

Ohjelmassa testattiin tunteiden ilmaisun ammatillisuuden ja epäammattimaisuuden rajaa Forum-teatteri –menetelmällä. Miten opettaja pystyy käytännön opetustyössä hallitsemaan ammatillisesti tunteitaan? Mitä tunteiden ammatillinen hallitseminen itse asiassa tarkoittaa? Pitääkö opettajan olla aina iloinen? Saako opettaja itkeä? Vai tulisiko opettajan olla tunneilmaisultaan ”neutraali”?

Kommentit

open pitää olla oma itsensä

Luulenpa, että kokemus tuo varmuutta tässäkin asiassa. Minusta tunteiden ammatillinen hallitseminen tarkoittaa sitä, että omien reaktioiden pitää pysyä tietyissä rajoissa tapahtuipa mitä tahansa. Kotona voi sitten laittaa peliin koko tunneskaalansa, mutta töissä pitää pitää pientä limittiä. Mielestäni open ei tarvitse olla aina iloinen, hän saa jopa itkeä, kunhan kertoo syyn käyttäytymiselleen. Openkin on vain ihminen. Jos opettaja on kovin neutraali, hän ei mielestäni anna oppilailleen kaikkea sitä, minkä hän voisi antaa. Opetammehan oppilaille elämää, johon kuuluvat kohokohdat ja aallonpohjat kummatkin. Jos tunteet kielletään koulussa, niin ... voi voi.

Opettajan ei missään

Opettajan ei missään nimessä kuulu olla neutraali teflontyyppi, vaan tunteet saavat näkyä. Tunteiden ilmaisuunhan meidän on koululaisiakin ohjattava, jotta "ei puhu eikä pussaa" -miehiäkin olisi yhä vähemmän :)
Tunteiden tunnistaminen, ilmaisu, niistä puhuminen ja sitä kautta myös niiden hallitseminen ovat tärkeitä taitoja, joissa opettaja toimii aikuismallina.

Opettaja saa toki itkeä, mutta mielestäni on tärkeää, että opettaja selittää oppilaille itkun syyn, muutoin tilanne aiheuttaa turhaa hämmennystä oppilaissa.

Tunteiden ammatillinen hallitseminen tarkoittaa mielestäni sitä, että opettaja ei saa suhtautua asioihin pelkästään tunnepohjalta, vaan hänen olisi kuitenkin pystyttävä pitämään itsensä koossa ja säilyttämään kyky käsitellä vaikeitakin tilanteita asiapohjalta ja "järkisyihin vedoten". Vähän samalla tavalla kuin papin tulisi pystyä toimittamaan hautaansiunaus ilman suuria tunteenpurkauksia.

samaa mieltä

Mielestäni edellinen kirjoittaja kiteytti hyvin omatkin ajatukseni. Muistan aina, kuinka harjoitteluaikana yksi harjoitteluopettajani sanoi, että "hermostua saa, mutta malttia ei saa koskaan menettää". Tätä olen itsekin miettinyt monta kertaa, kun omien oppilaiden teot tms. alkavat oikeasti ärsyttää ja alkaa kuvaannollisesti savu nousta korvista.

Opettajan ammattiin kuuluu tietynlainen roolin pitäminen päällä töissä, mutta se ei saa peittää kokonaan omaa persoonaa ja ihmisyyttä tunteineen. Kyllä opettajakin saa olla iloinen, surullinen, vihainen ja pettynyt. Mutta ne tunteet pitää osata hallita paremmin kuin ehkä kotona tulee hallittua.

Onhan tämän kurssinkin nimi "persoona peliin", joten koska opettaja tekee työtä persoonallaan, on sen olennainen osa myös tunteet. Se, miten tunteita opettajan työssä sitten hallitaan, on taitolaji. Olisi kiva juttu, jos erilaisissa tilanteissa luokassakin opettajalla olisi kuiskaaja, joka neuvoisi erilaisia keinoja ohittaa tilanne ja sanoa ne oikeat sanat.

Tuli vielä mieleen

Tuli vielä mieleen tunteiden ammatillisesta hallinnasta tilanne, joka saa savun nousemaan korvista ja olet oppilaaseen aidosti suuttunut, jopa vihainen. Tämäkin tunne on luonnollinen ja periaatteessa täysin sallittu, mutta samalla et kuitenkaan voi olla "oikeasti suuttunut" sillä seuraavassa hetkessä sinun pitää pystyä vaikkapa lohduttamaan ihan toista oppilasta tai iloitsemaan yhdessä toisen kanssa sitä suurinta onnistumista. Eli tunteet on nollattava usein samassa hetkessä.

Vähän niinkuin koiranpennun kasvatuksessa; et saa koskaan olla oikeasti suuttunut koirallesi, vaan sinun on näyteltävä vihastuminen - ja saman tien oltavakin tunneskaalan toisessa laidassa: kiitettävä ylitsevuotavan riemukkaasti oikean suuntaisesta toiminnasta :)

Tunteet peliin !

Neuvolassa neuvotaan, että on tärkeää näyttää lapsilleen pienestä pitäen omat tunnetilansa, koska tunteiden vaihtelu on normaalia. Tätä ohjetta noudattaen meillä on kotona huudettu ja meuhkattu, itketty ja naurettu erittäin vapautuneesti.

MUTTA: kun mennään töihin, onpa se koulun luokkahuone tai tehtaan liukuhihna, pitäisi tunteensa pystyä hallitsemaan aikuismaisella tavalla. Tämä ei tarkoita teflonrobottia, mutta ei myöskään kaiken paljastamista. Aikuisen ihmisen on osattava löytää tämä kultainen keskitie.

Tunteet ovat osa ihmista.

Tunteet ovat osa ihmista. Opetustyossa ne ovat tietysti aina mukana. Totaalinen avoimuus ei kuitenkaan ole missaan hyvaksyttya ohjelmankaan mukaan. Riippuu vahan tyypista, missa ja miten raja kulkee. Olen itse huomannut, etta rauhallisuus on valttia. Vihaisenakin pitaisi hillita itsensa. Siinapa haastetta kerrakseen.

Voisi ehka hyodyntaa liikennevaloja ja miten oppilaillekin opetetaan punaisissa pysahtymista, oranssissa odottamista ja vihreassa toimintaa. Tatahan opetetaan oppilaille ihan ongelmanratkaisutaitona. Miksi opettaja ei voisi myos hyodyntaa tata?

Tunteet kovilla

Seuraavan tarinan henkilöinä ovat opettaja, öykkäri ja luokkakaverit.
Öykkäri aloitti opettajan hermojen koettelun heti ensimmäisenä koulupäivänä. (Myöhemmin kuultiin, että hän oli lyönyt vetoa siitä, koska saa opettajan raivostumaan ja itkemään). Kouluvuosi eteni ja opettaja piti pintansa.

Viimeisellä kouluviikolla, viidentoista kilometrin melontareissulla, huonosti nukutun leirikouluyön jälkeen, öykkäri päätti laittaa kaiken peliin. Opettaja kesti kaikenlaista, jopa henkilökohtaisia solvauksia, kunnes öykkäri ylitti opettajan sietokyvyn. Opettaja seisoi kasvotusten öykkärin kanssa (katsoen ylös päin, sillä öykkäri oli pitkänhuiskea 9-luokkalainen) ja huomasi, että kyyneleet valuivat pitkin poskia.
Luokkakaverit yrittivät toppuutella öykkäriä, mutta tämäpä vasta innostui. Tilanne ei meinannut laueta millään, sillä vaikka opettaja lähti kävelemään pois, öykkäri seurasi perässä.

Tapahtumasta ei puhuttu hetkeen mitään. Parin tunnin päästä muut luokkalaiset ottivat asian varovasti puheeksi, ihmetellen öykkärin käytöstä. Nuoret puhuivat keskenään öykkärin tulevaisuudesta (joka ei heidän mukaansa näyttänyt valoisalta, "eihän sillä ole minkäänlaisia käytöstapoja").
Seuraavana koulupäivänä öykkäri tuli rehvakkaasti luokkaan. Opettaja odotti jännittyneenä. Tunti alkoi, mutta kukaan ei tehnyt mitään. Eräs luokan oppilas sanoi öykkärille: "Sä pyydät nyt anteeksi opettajalta tai lähdet täältä pois. Me ei jakseta olla samassa luokassa tuollaisen kanssa".
Anteeksipyyntö esitettiin ja hyväksyttiin - ihan halauksen kera.

Tässä tapauksessa tunteet olivat todella pelissä - ja kovilla. Mutta epämiellyttävästä tilanteesta syntyi ihan loistava ryhmävoiman osoittava esimerkki. Ja voitte uskoa, että viimeiset pari viikkoa koulussa oli huippua!

Minä olen minä ja sinä olet sinä

Mielenkiintoiset ja arkea lähellä olevat asiat puhuttelevat ohjelmissa.
Open työssä persoona on tosiaan pelissä päivittäin. Tärkeäksi koen itsestä huolehtimisen, jotta jaksaa kantaa oppilaiden psyykettä, joilla on esim. tunne-elämän ongelmia. Oppilaiden kanssa ollessaan ope huolehtii parhaiten itsestään olemalla oma itsensä, uskaltamalla raottaa edes hieman omia tunteita ja ajatuksia. Kohtaaminen minä olen minä ja sinä olet sinä on avainsana. Tästä voisi kehittää omanlaisensa version "aamuavauksiin", jotta jokainen tulisi huomatuksi.

Tulipa mieleeni...

Jäin miettimään tässä kohdassa erityisesti sitä, saako opettaja itkeä, vai onko itku jotenkin epäammattimaista. Minusta opettajallakin on oikeus näyttää jossakin määrin niinkin voimakkaita tunteita kuin itkeminen. Ehkä riippuu vähän oppilaiden ikähaarukasta miten epäammattimaisena itkemistä voisi pitää. Itse olen luonteeltani melko tunteikas ihminen, tarkoitan tällä sitä, että elän tilanteissa usein suurella tunteella ja niin ilon kuin surun kyyneleetkin ovat minulle tuttuja. Koulutyössä en kuitenkaan suo itselleni niin selkeitä tunteen ilmaisuja.

Viime vuonna, kun Kauhajoen tapahtumia käsiteltiin koulussa, en kuitenkaan täysin kyennyt pitämään niin sanottua ammatillista viileyttäni. Luokissa oli tarkoitus, että opettajan johdolla käydään tapahtumat läpi ja niistä keskustellaan. Näin teimmekin, mutta en voi kieltää etteikö kyynel vierähtänyt poskelleni. Toisaalta en sitä sitten halunnut peitelläkään, vaan totesin oppilaille, että kyllä tapahtumat minua ainakin koskettivat niin syvästi, ettei ole väärin tuoda surua ilmi. Mitä mieltä te muut muuten olette tilanteista, jossa joudutaan keskustelemaan todella vakavasta asiasta (kuten edelle mainittu tai vaikkapa jonkun koulun oppilaan kuolema tms.) Onko tällöin opettajalla "oikeutta" näyttää ”heikkoutensa” ja itkeä asian vuoksi? Vai pitäisikö opettajan jaksaa olla se vahvin lenkki, ettei omilla tunteenilmaisuillaan saa luokassa enempää hysteriaa yms. aikaan?

Onko tämä tunteiden

Onko tämä tunteiden ammatillinen hallitseminen pelkkä keskustelun aihe vai onko tästä mahdollisesti tehty myös video, jonka löytäisi täältä?
Tietäisikö kukaan muita opettajan tunteisiin liittyviä videoita?

tunteet on in

Työssäni olen huomannut, että tunteet on oltava mukana opetustyössäkin. Tosin opettajan on hillittävä itseään, ettei päästä tunteitaan liian valloilleen. Suruissa ja iloissa oppilaat kyllä ovat mukana ja olen huomannut, että jos en jotain asiaa ole heille ilmoittanut, vaan vasta hetken päästä, niin muutamalta on jo kuulunut kommentti, että arvasin että jotain on sattunut tms. Turha siis salata, oppilaat vaistoavat aitouden. Itkukaan ei ole pahasta, kunhan hommat pysyvät hanskassa. Aikuisenahan me ohjaamme oppilaita aikuisuuteen ja siihen liittyy tunteiden ja aggression käisttelykin. Oppilaissa huomaa, että osalla on tunneskaala normaalisti käytössään mutta osalla on tunnekylmyyttä tai äärilaidoilla tunteiden kanssa elämistä. Kukapa heille normaalia tunnekäsittelyä opettaisi jos ei opettaja koulussa, varsinkaan jos perheessä sellaisia asioita ei hallita.

Videosta

Hei vierailija!

Keskustelun pohjana on YleTeemalla esitetyn ohjelmasarjan Persoona peliin yksi ohjelma, jonka voit katsoa tästä linkistä:
http://opettajatv.yle.fi/tvohjelmat?show=2&id=14794&p_id=TILSU_0682291&f...

Ammatillisuus ja tunteet

Kovin usein törmää ajatukseen, että ammatillisuus on tunteiden hallintaa – varsinkin opettajilla, lääkäreillä ja poliiseilla. Mutta samalla sairaanhoitajaa tai ”päiväkodin tätiä”, joka osaa olla empaattinen ja näyttää tunteensa pidetään lämpimänä ihmisenä. Luoko rooliodotus ja –asetelma käsityksen, että ammatilliseen ja vakavasti otettavaan käytökseen ei kuulu tunteet? Onko ammateissa, joissa toimija on auktoriteetti kuten esim. opettaja, tunteet jotenkin kielletympiä kuin ns. sydämellään työtä tekevillä? Rajanveto em. ryhmien välille on häilyvä. Jokainen opettaja varmaan löytää paraiten sen kuuluisan kultaisen keskitien, jonka puitteissa on tunteita sallittu näyttää ja tuoda ilmi. Toisaalta jokaisen provokaatiotilanteeseen ei kannata reagoida itkulla, mutta toisaalta ei myöskään kannata antaa oppilaille kuvaa, että teflonpintaista opettajaa ei mikään hetkauta ja aina voi testata open pinnaa entistä enemmän ja kovemmilla keinoilla.

Olen huomannut, että kun oikein kimpaannun oppilaiden riehumisesta ja häiriköinnistä, niin tapaan polkaista kengän korolla kovasti lattiaan. Yleensä kannankopaus on myös selvä merkki oppilaille, että nyt riittää ja tilanne pysäytetään siihen käsittelyä varten. Tämä on myös selkeä turvaraja itselleni, että siihen saakka tilanne on vielä hallittavissa sekä oppilaiden käyttäytymisen osalta, että itselläni eli en ole liian ärtynyt/hermostunut/menettänyt malttiani. Ehkä jään oppilaiden mieleen opena, joka polkee jalkaa – toivottavasti ei kuitenkaan liian usein, että ei kärsi inflaatiota.

Tunteet ja tunteet

Olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa siitä, että tunteita saa näyttää, mutta "romahtaa" ei voi. Eli täytyy hallita se oma tunteensa ja olla myös sikäli sen "päällä", että pystyy säätelemään käyttäytymistään.

Olen itse erityisluokanopettajana huomannut, että välillä ei voi pitäytyä ammatillisuuden rajoissa. Tai ainakaan niissä, joita minä pidän ammatillisuuden rajoina. Välillä puhuu ihminen, ei opettaja. Toki opettaja on sitten aikuinen tässä vuorovaikutuksessa ja kantaa vastuun reaktioistaan. Tietynlainen tunteiden näyttäminen toimii oikein käytettynä tehokeinona. Oma oppilaani kerran huusi, että hän lähtee kävelemään, eikä häntä voi estää. Olimme vääntäneet koko päivän eri asioista ja huomasin tiuskaisevani takaisin, että "no mitä sä sitten siinä vielä teet?!". Molemmat menimme hiljaisiksi ja oppilas jäi luokkaan.

Generisk Viagra er en af

Generisk Viagra er en af ​​de mest almindelige anti-impotens medicin, der er blevet anbefalet af flertallet af de impotente mænd. Seksuelle sundhedsproblemer er ganske almindelig hos mænd og har været stigende dag for dag i dagens verden. Erektil dysfunktion er et af de problemer, at de fleste af de mænd beskæftige sig med, Viagra salg.Viagra er et af de mest bekvemme generisk medicin til at slippe af seksuelle problemer. Kamagra er en anden type af en generisk medicin, der kan anvendes til behandling af seksuel dysfunktion hos mænd.

nina-opeko

nina-opeko wrote:

Ohjelmassa testattiin tunteiden ilmaisun ammatillisuuden ja epäammattimaisuuden rajaa Forum-teatteri –menetelmällä. Miten opettaja pystyy käytännön opetustyössä hallitsemaan ammatillisesti tunteitaan? Mitä tunteiden ammatillinen hallitseminen itse asiassa tarkoittaa? Pitääkö opettajan olla aina iloinen? Saako opettaja itkeä? Vai tulisiko opettajan olla tunneilmaisultaan ”neutraali”?

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Alla olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

YLE TeemaOpetushallitus

Opettaja.tv:n uutiskirje