Kesäkauden opettaja 06–09/2009: Kirsti Häivälä, Nakkilan lukio ja yhteiskoulu


Kesäkauden opettaja on Kirsti Häivälä. Kirsti opettaa historiaa ja yhteiskunnallisia aineita satakuntalaisessa Nakkilan lukiossa ja yhteiskoulussa. Aikanaan Turun Yliopistosta valmistunut Kirsti on myös tutkija ja tuore kasvatustieteen tohtori. Kesäkuussa 2009 tarkastetussa väitöskirjassa tarkastellaan aineenopettajien käsityksiä lukion muutosprosesseista ja sitä, miten he visioivat oman lukionsa ja yleensä lukioiden tulevaisuutta.

Kirstin suosikkilistaus YLEn oppimateriaaleista:

Mitkä olivat lempiaineitasi koulussa?

Niitä oli paljonkin: reaaliaineet (tosin ei luonnontieteelliset), kielet, liikunta ja musiikki (vaikka en ole musikaalinen: en soita ja laulutaitokin on vähän niin ja näin).

Miten päädyit opettajaksi?

Jo muksuna pidin ”leikkikoulua” muille muksuille.

Millaisia muita töitä olet tehnyt?

Opiskeluaikaiset kesätyöt vaihtelivat kovastikin: siivoustyöt, hautausmaan pihatyöt, astiankantajana kahvilassa, sairaalassa osastoavustajana, Tukholmassa olin kolmena kesänä kesätöissä kotiavustajana vammaisten palvelukeskuksessa.

Mikä työssäsi on antoisinta?

Yksikään päivä ei ole samanlainen ja nuoret ovat täynnä elämää ja tulevaisuutta – sellainen tarttuu.

Mikä on hankalinta?

Vaihtelee: joskus kiireen tuntu ennen koeviikkoja, joskus epämukava lukujärjestys.

Kerro jokin mieleen jäänyt sattumus urasi varrelta.

Nuorten energisyys ja siihen liittyvät sattumukset ovat jokapäiväisiä, mutta aina ne jaksavat hämmästyttää.

Mikä muutos parantaisi opettajan arkea?

Luonnollisesti sekä opiskelijoiden että koulun henkilökunnan arkea parantaisivat fyysisesti miellyttävät oppimisympäristöt. Esimerkiksi perinteiset koulujen harmaat käytävät olisi hyvä korvata valoisilla ja avarilla oppimisympäristöillä. Työnkuvan muuntuminen yhteisöllisemmäksi olisi myös hyvä juttu.

Millaiseen täydennyskoulutukseen olet itse osallistunut?

No vaikka mihin. Paljon olen kouluttautunut omakustanteisesti ja omalla ajallani, esimerkkeinä vaikkapa KT-tutkinnon suoritus, tietokoneen ajokortti, verkkopedagogiset opinnot, Eurooppa-opinnot yms. Parhaillaan olen kesätauolla Turun yliopiston verkkokurssina toteuttamasta mediatutkimuksen perusteet –opinnoista.

Kuinka käytät nettiä opetuksessa?

Esimerkiksi viime syksynä pidin monimuotokurssina (lähinnä verkossa) Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni –kurssin lukiossa. Käytän myös Peda.net -oppimisalustaa. Opiskelijoiden kanssa olemme tehneet esimerkiksi verkkolehtiä. Kannattaa tutustua esimerkiksi näihin:

Paljon muitakin esimerkkejä löytyisi!

Mitä teet vapaa-ajalla?

Lyhyesti: liikun, löhöilen ja luen, kudon sukkia televisiota katsellessa ym. Enemmän matkustelisinkin – jos vain kukkaro sallisi.