Syksyn 2010 uutuus: Riston luontokoulu

Karhu katsoo silmiin. Kuva: Risto Salovaara/YLE"Se katsoi suoraan kohti. Ei epäilystäkään, etteikö se tiennyt minun olevan kuvauskojussa. Minusta se näytti kovin lempeältä, oikea nallekarhu."

Näin kuvaa yhtä mieleenpainuvinta luontokokemustaan toimittaja Risto Salovaara, joka on tehnyt pitkän uran Ylellä koulujen luonto-ohjelmien parissa.

Vuosien mittaan kuvattua videomateriaalia on kertynyt hyllyyn lukuisia kasetteja. Tämän syksyn aikana Risto käy arkistojaan läpi ja poimii kaseteilta parhaimmat palat jakoon opettajien hyödynnettäväksi ja kaikkien luonnossa liikkujien iloksi. Aikaisemmin itsekin biologian opettajana toiminut Risto koostaa videot niin, että niistä näkee lajit oppimista edistävällä tavalla - eri kuvakulmista ja omissa elinympäristöissään. Muutaman minuutin mittaisilla videoilla ei ole mitään puhetta tai musiikkia, vain luonto itse näkyy ja kuuluu.


Yksityiskohtia suomalaisesta luonnosta

Riston luontokoulussa päästään kokemaan luonto innokkaan luontokuvaajan silmin, kiinnostavia yksityiskohtia unohtamatta. Moni tunnistaa kirjosiepon, mutta kuinka monella on ollut mahdollisuus kurkistaa sen pesään ja nähdä siellä poikaset suu ammollaan? Samoin moni tietää, että muurahaiset "lypsävät" kirvoja, mutta harva on tainnut nähdä sitä ihan läheltä. Risto toivookin, että videot voisivat paitsi elävöittää koulujen biologian opetusta, myös innostaa ihmisiä lähtemään luontoretkelle ajan kanssa - silmät ja korvat auki.