Koulu kuntoon oppilasvoimin


Helsinkiläisen Roihuvuoren koulun oppilaat ovat kunnostaneet syksyn aikana kouluaan talkoovoimin. Koulun vessat ovat saaneet uuden ilmeen, liikuntavälinevaraston liukuovet on koristeltu iloisin kuvioin ja viimeisenä työnä on somistettu koulun kirjastoa.

Koulun rehtori Leena Pöntynen ehdotti kunnostusprojektin vetämistä Aija Rouhiaiselle, jonka omatkin lapset ovat Roihuvuoren koulussa. Aija on TV:stäkin tuttu suunnittelija ja Ylen Olotilan "risaineri", tuunaaja ja kierrättäjä.

- Teemat ja värit ovat oppilaiden valitsemia. Minä toki tein lopulliset valijnnat, jottei tarvittu huutoäänestystä. Ovien kuviot on piirretty oppilaiden piirrosten pohjalta. Kirjaston kankaat ovat oppilaiden valitsemia, sääntötaulu on oppilaiden tekemä ja ovien tuunaus on oppilaiden suunnittelema, Aija kertoo.

Kolmatta luokkaa ja kuvaamataitoa opettava Ulla Suonio uskoo, että oppilaat kantavat paremmin vastuuta ympäristöstään, kun he ovat saaneet itse olla vaikuttamassa sen ilmeeseen. - Opetussuunnitelmakin kehottaa oppilaiden osallistamiseen ja tässähän on juuri siitä kysymys.

Pienellä budjetilla

Oppilaiden osallistuminen on ollut vapaaehtoista. - Kaikki ovat rajattoman innostuneita "oikeiden" hommien tekemisestä, Aija kertoo. - Opettajatkin ovat järjestäneet aikaa ja tilaisuuden ja auttaneet mm. tekemällä puutöitä ja auttamalla ompelemisessa.

- Minut on osin palkattu tähän ja osan tunteja teen ilmaiseksi. Hyvä lopputulos on tärkeämpi kuin muutaman tunnin palkka ja lapset ovat paras ajan sijoituskohde. Olemme saaneet tähän mukaan yrityksiä, joten rahaa on mennyt vain muutama kymppi siveltimiin ja kuviopaperiin.

Teksti: Raili Löyttyniemi
Kuvat: Väne Väisänen