Jean Sibeliuksen päivä 8.12.


Jean Sibelius (1865-1957) on Suomen kansallissäveltäjä. Hän on säveltänyt sinfonioita, sinfonisia runoja ja viulukonserton. Sibelius on myös kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin säveltäjämme. Suomessa Sibeliuksen töistä parhaiten tunnettu lienee Finlandia-hymni.

Sibelius syntyi Hämeenlinnassa musiikkia harrastavaan ruotsinkieliseen perheeseen. Alunperin hänen aikomuksensa oli ryhtyä lukemaan lakia, mutta musiikki vei mennessään ja niinpä hän alkoi opiskella Helsingin musiikkiopistossa (nykyisessä Sibelius-akatemiassa) säveltäjä Martin Wegeliuksen johdolla. Opiskelu jatkui mm. Wienissä, jossa Sibelius tutustui moniin aikansa tunnettuihin säveltäjiin.

Vuonna 1891 kantaesityksensä saanut Kullervo-sinfonia oli Sibeliuksen uran läpimurto. Sibeliuksen sävellystyön tuottoisimmat vuodet ajoittuvat 1900-1930 -luvuille.

1904 Sibelius muutti Tuusulanjärvelle uuteen kotiin, joka nimettiin Sibeliuksen vaimon mukaan Ainolaksi. Näin Sibeliuksesta tuli osa Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä. Siihen kuuluivat myös mm. Eero Järnefelt, Pekka Halonen ja Juhani Aho perheineen.

Sibeliuksen syntymäpäivä 8. joulukuuta on nimetty myös suomalaisen musiikin päiväksi.