www.yle.fi  
  Paavo ja Raili  
 
Kuva: Harri Hinkka 8 .   N a a m i o h u v i t

Siiri saapuu kotiin ja vaatii Kaukon vapauttamista. Hän kertoo että Kauko on maksanut joka sentin lainasta takaisin. Kaukon lompakosta löytyy lukuisia todisteita, että hän on Kauko Lehikoinen. Joten nuora on irroitettava eikä Kauko ota väärinkäsityksestä nokkiinsa.

Siiri ilmoittaa myyvänsä asunnon. Paavo ei haluaisi luopua vanhasta kodistaan. Raili hermostuu miehen päättämättömyyteen. Ollako vai eikö olla parisuhteessa: se peli ei vetele!

Kuva: Harri Hinkka Hän pyytää Lissua apuun. Naiset kehittelevät juonen, jolla saada Paavo ensin mustasukkaiseksi ja sitten kosimaan. Niinpä salaperäinen komea ja sivistynyt asiakas Rikhard ilmestyy Railin elämään. Aluksi Paavo ei ole moko moinaan, mutta naiset lisäävät kierroksia: Raili tulee yhä myöhemmin kotiin, Paavo näkee miehen suutelevan Railia parvekkeen alla, oveen ilmestyy kukkapuska viestin kera: Rakkaudella Rikhard. Paavon on uskottava, että Raili pettää häntä.

Hän hakee äidistä apua. He ottavat Kaukon mukaan selvittämään asiaa. Railin kotona naiset ovat treenaamassa uutta huijausideaa. Rikhard paljastuu Lissuksi ja loppu on Railin toiveitten mukainen. Paavo kosii ja sitten mennään sormuskauppaan. Voi kun me olemme onnellisia, Raili ilmoittaa ja Paavo nyökkää ujosti.

[Takaisin]

 
Jaksot Palaute
Lähetä kortti
Etusivu