Sisältö


International Maj Lind piano competition on yle.fi from May 16.

Jyväskylän ja Oulun semifinalistit valmistautuvat koitokseensa

Kaikki välierissä kilpailevat sellistit pääsevät ottamaan tuntumaan kilpailukaupunkiinsa hyvissä ajoin. Tämän illan kilpailijat Blaise Déjardin, Janina Ruh, Elisabeth Chung ja Silver Ainomäe saapuivat Kuopioon maanantaina, samoin kuin Nicolas Alstaedt, Massimiliano Martinelli, Mathias Hortling ja Jung-ran Lee Jyväskylään. Oulussa kilpailevat Béatrice Reibel, Andreas Brantelid, Stefano Cerratto ja Samuli Peltonen saapuvat kilpailukaupunkiinsa tänään tiistaina illansuussa.

Maakuntakierroksella kilpailijat eivät Helsingissä käydyistä alkueristä poiketen yövy perhemajoituksessa. ”Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa meillä ei ollut käytettävissämme samanlaista organisoitua ja luotettavaa majoitusketjua kuin Helsingissä. Muutaman yön majoitus vieraassa perheessä tuskin olisi ollut kilpailijoidenkaan kannalta ihanteellista. Niinpä luontevinta ja tasapuolisinta oli järjestää heille hotellimajoitus”, kertoo tuomariston puheenjohtaja Arto Noras.

Recent comments