Sisältö


International Maj Lind piano competition on yle.fi from May 16.

Kiitoksia kommenteista!

Toivottavasti konsertit Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa ovat menestys! Myös minua harmittaa se, että video- ja/tai audiomateriaalia ei tästä erästä ole saatavilla. Mutta sille ei voi mitään. Tämäkin palvelu kuitenkin kehittyy ja varmasti jo ensi kerralla koko helahoito on netissä kaikkien katsottavana.

Olin ajatellut olla muutaman päivän hiljaa ja vain seurata tapahtumia sekä koko tätä keskustelua sivusta. Olen erittäin iloinen kaikista ideoista ja kommenteista joita YLE:n nettisivuille sekä HS:n nettisivuille on lähetetty. Kiitos! Vastaan omalta osaltani nyt muutamaan niistä.

Ei, minua ei pakotettu pyytämään anteeksi, vaan tein sen täysin omasta tahdostani. Lähinnä sen takia, että tarkoitukseni ei ole viedä parrasvaloja pois kilpailijoiden suunnasta. He ovat nyt etuasemassa sekä kaikki se työ mitä he ovat tehneet päästäkseen tähän pisteeseen. Ja sen takia, että olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että sanavalintani oli liian hyökkäävä. Toisaalta tätä keskustelua ei nyt käytäisi jos olisin ollut kohteliaampi heti kättelyssä.

Vaikka olenkin pettynyt muutamien tippuneiden puolesta en toisaalta voi väittää, että jatkoon pääsi yhtään sinne kuulumatonta soittajaa. Koska onhan kyse vain ja ainoastaan mielipiteistä. Ja koska minähän en niitä päätöksiä tee. Jos yhtenä kriteerinä kuitenkin on ollut ikä, niin olen samaa mieltä erään kommentin kanssa, että silloin sääntöjä pitäisi muuttaa. Myös erillaiset tuomaristovariaatiot ovat olleet mielenkiintoista luettavaa. Miksi ei voisi kokeilla välillä jotain uutta? Varsinkin muiden instrumenttien edustajat tuomaristoissa toisivat uutta lähestymistapaa kilpailuihin. Olen itsekin huomannut soitossani kuinka tällainen instrumenttikeskeisyys on erittäin vahingollista muusikolle. Se on vähän kuin pelaisi shakkia, mutta et osaisi liikuttaa kuin yhtä ainutta nappulaa. Silloin on hieman vaikeata pelata...

Tärkeintä tässä vaiheessa on keskittyä itse kilpailuun ja postittaa tänne kommentteja jotka ovat asiallisia. Se on ainakin minun suunnitelmani.

Terveisiä Floridasta,
Tipi

Comments

Tuomas Ylinen

Kyllä Ylisen Tuomas olisi näyttänyt Brantellekin kaapin paikan, mutta minkäs teet kun professorit pudottavat jo alkuerän jälkeen.

Melkein olis ollut parempi,

että olisivat valinneet vain voittajan ja jakaneet sitten loput hilut 5 muun kesken tasan. Tai arvottaneet 3 ekaa sijaa ja lopuille sitten ne hilut tasan.
Nyt voi joku taneli saada kuvan, että Samuli ja Silver ei olis mahtimiehiä.

Unohdin jo, kenelle se YLEn kannustuspalkinto meni?

..

..juuri tuo Silverin kypsyys on mahtavaa.

finaalin vikoilla sijoilla

pitäisi mun mielestä puhtaudella, virheettömyydella yms. olla kyllä jonkilaista merkitystä. Minua ei henkilökohtaisesti sytytä soitto, joka on epäpuhdasta, epävarmaa tai liian hiljaista. Ruh oli ihan väärä ihminen finaaliin. Hänen aikansa on tulossa.

Silver, Samuli

Jatkan Silver-Samuli -pohdintaa...sytytti tai ei, niin oli Silverin soitto kuitenkin niin paljon valmiimpaa, varmempaa ja tasaisempaa (siis hyvässä mielessä). Mua sytytti se miehekkyys ja luontevuus. Mutta voittaja on oikea. Hyvä niin.

Sytyttää

Sytyttää...hmm. Tän tason soittajien arvioiminen onkin aika maku asia, toista sytyttää toisenlainen tyyli ja toista toinen. Meitä on moneksi.

höh

täälläkin sitä mieltä, että andreas ansaitusti ensimmäisellä sijalla, mutta se loppu järjestys sitten. molemmat suomalaisista olisin sijoittanut ehdottomasti korkeammalle, sen verran hyvin soittivat!
ja mitä noihin erikoispalkintoihin tulee, sen italialaisen dvorak oli lähes puuduttavaa (vaikka sikäli kaikilta erittäin taidokasta soittoa, mutta kun tähän lähes pilkunviilaukseen on mentävä...)
hjyva hjyva! :)

jaa

Ensimmäinen kolmikko oli nappiratkaisu, reibelin ja altstaedtin keskinäisestä sijoituksesta voi kiistellä, makuasia. Loput jäi tasaseksi massaksi, ihan hyvin ois voinu jakaa 4:n palkinnon kolmen soittajan kesken. Toisaalta ymmärrän myös Silverin viimeisen sijan, Hänen soittonsa ei sytyttänyt minua missään vaiheessa.

No joo...jos jury olisi

No joo...jos jury olisi antanut kaksi ekaa sija Peltoselle ja Ainomäelle, niin olisivat olleet ihan syystäkin silmätikkuina.

No jaa...

"Se ettei Peltonen ja Ainomäe vienyt kahta ekaa sijaa kilpailussa voi hyvin johtua siitä että Noraksen tuomaristo tiesi olevansa silmätikkuna Timo-Veikko Valveen rohkeiden kommenttien takia"

Kyllä se minun mielestä johtui ennen kaikkea siitä, että Brantelid ja kumppanit soittivat paremmin.

Kaikki soittivat oikeasti erittäin hyvin, mutta kärki erottui. Reibelin sijoitus oli pieni yllätys, mutta makuasioista jne.

jury oli varovainen

Se ettei Peltonen ja Ainomäe vienyt kahta ekaa sijaa kilpailussa voi hyvin johtua siitä että Noraksen tuomaristo tiesi olevansa silmätikkuna Timo-Veikko Valveen rohkeiden kommenttien takia, ja suuri yleisökin olisi silloin varmasti reagoinut herrojen professoreiden temppuiluun. Täytyy vastaisuudessakin pitää silmät auki!

Oikea voittaja, mutta...

Voitto meni kyllä aivan oikeeseen osoitteeseen, mutta todella yllättävä tämä Reibelin toinen sija, vaikka hieno soittaja onkin, kuitenkin kolmanneksi sijoittunut Alstaedt olisi ehdottomasti ansainnut toisen sijan. (Olisikohan Reibelin toisen sijan puolesta vahvasti puhuneet Juryn naisjäsenet Kliegelin johdolla...)Lisäksi oli erikoista Ruhin sijoittuminen neljänneksi, ennemmin sille sijalle olisi kuvitellut Silver Ainomäen.
Mutta onneksi voitto meni oikeaan osoitteeseen. Sehän se tärkeintä on.

Loistavaa, fantastista!

Branttis voitti, mun suosikki jo monta vuotta!!!!!
En uskonut että nuoruuden innolla voisi ihan vielä voittaa, mutta näin kävi! Oon kuullu sitä monta kertaa ennenkin, aina se piru venyy parhaimpaansa vaativimmissa paikoissa! Ja ei tuossa tuomaripeliä pahemmin ollut, ehkä 2. palkinnon saaja olisi voinut olla alempanakin...? Joka tapauksessa, uskomatonta!

sijoituksista

Ensimmäinen ja toinen palkinto menivät kyllä kivasti kohdilleen, mutta jatko oli melko hämärää. Ainomäen jättäminen viimeiseksi oli todella outo ratkaisu. Ruh ei oikein vakuuttanut muiden finalistien rinnalla missään vaiheessa, vaikka hyvä soittaja onkin.

juuri siksi Reibel toinen

Juuri siksi minusta Reibelin kakkossija oli todellakin ansaittu. Ekan erän kamarimusisointi oli niin upeaa!

tosi yllättävää, mäkin

tosi yllättävää, mäkin pidin silveriä paljon parempana, mut ei toi silti tarkota et hän ois huono. Näin tänään.

_

Päätöksiä ei kuitenkaan tehty pelkän finaalin perusteella. Ihan perusteltuja ratkaisuja tuomaristolta.

Jury

Oli huippu! Hienot ratkaisut!

mielenkiintoista

näin se homma etenee...

Höh!

MItä hemmettiä! Silver oli OIKEASTI sataa kertaa parempi kuin Ruh tai Peltonen...Mä olen tosi pettynyt juryyn!

Ihanaa Reibel! Hän on ollut

Ihanaa Reibel! Hän on ollut mun suosikki alusta lähtien, mutta pelkäsin, ettei hänen kaltaisensa soittaja pääse palkinnoille tällaisessa solistisuutta selkeästi korostavassa kilpailussa. Aivan mahtavaa! Ihanaa!

Peltosesta

Olen täysin samaa mieltä kuin edellinen kommentti otsikolla "samaa mieltä"! Peltosen vibratosta sen verran, että mielestäni siitäkin puuttuu sama vakuuttavuus kuin hänen soitostaan kokonaisuutena.

samaa mieltä

Mielestäni Peltosen soitosta puuttuu vakuutauus, hän ei ole yhtälailla tasapainossa soittonsa kanssa kuin esim. Ainomäe...

Salissa kuultuna

Oma mielipide "paremmuus" järjestyksestä salista kuultuna:

1. Brantelid
2. Alstaedt
3. Ainomae
4. Peltonen
5. Ruh
6. Reibel

Brantelid ja Alstaedt erottuivat selvästi edukseen muista. Niin suvereenia soittoa kummaltakin. Ainomae ja Peltonen keskenään suunnilleen samalla tasolla. Reibel hieman epäonnistui finaalissa ja Ruhin taso ei vielä ollut ihan riittävä, mutta tulee varmasti kehittymään hurjasti.
Jokatapauksessa oleellinen on jo kuultu, tuomariston mielipide on kuitenkin vähemmän tärkeää. Hienoja esityksiä!

Sijoituksista

Peltosen soitto ei kyllä mielestäni yllä kolmen parhaimman tasolle. Soiton laadussa ja yleisessä suorittamisessa liikaa rosoisuutta (ei pelkästään tekninen suoritus vaan myös tulkinnalliset seikat!), ei jotenkin tarpeeksi vakuuttavaa ja luonnollista soittoa. Brantelid ylivoimainen ykkönen, 2.-3. sijat Alstaedtille ja Ainomäelle jommin kummin päin!

suomalaiset

Itse pidän Peltosen lämpimästä äänestä ja puhuttelevasta vibratosta, Ainomäen nämä kvaliteetit jättivät hieman kylmäksi.. Mutta hieno suoritus molemmilta!

Ainomäe

Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Ainomäe edustaa hienoa ja jollain lailla "tervettä" ja konstailematonta muusikkoutta. Minusta hän teki tasaista ja taidokasta työtä läpi kilpailun. Hieno sellisti, jolla itse musiikki on jatkuvasti pääosassa, eivät minkäänlaiset ulkoiset eleet tai liioitellut tempot.

Kyllä Ainomäe menee

Kyllä Ainomäe menee Peltosen edelle.

Brantelid on myös jotenkin

Brantelid on myös jotenkin niin ihanan vapautuneen oloinen, aseistariisuvan rennon tuntuinen kaveri. Ei näytä ainakaan vielä osaaminen nousseen hattuun, eikä toivottavasti nousekaan.

Ihan samaa mieltä!

Brantelid veteli kyllä siihen malliin, että hänellä taisi unohtua että on kilpailussa... Sellon soittoa ei tullut kuunneltua, vaan musiikkia, ja se on oikea tunne jälkeenpäin! Ei sillä tosiaan hermoja ole, eihän se ole vielä jännittänyt eläessään koskaan!!!

Teksti oli vain hetken

Teksti oli vain hetken tuossa, nyt se oli jo kadonnut! Mikä lie peelo, menköön takaisin Suomi24:ään! :D

ton tyhmän

tekstin sais kyll poistaa - vai onko jo poistettukin?
Sama jätkä(?) on suoltanu tollasta paskaa suomi24
sivustolle, tunnistettiin se heti! vai tunnistaako täällä
kukaan lukeneensa tollasia "nuoremmanpuoleinen
feikki" j n e suomi24 :ssä?

Ällistyttävä Brantelid!

Oon aivan mykistynyt Brantelidin ilmiömäisestä kyvystä käsitellä tätä vaativaa soitinta!!! Tuntui, että tällä pojalla ei tule missään raja vastaan, ei edes tulkinnan syvyydessä ja persoonallisuudessa! Tällaista huippuluokan soittajaa, suoranaista ihmelasta ei ole Suomen sellokilpailuissa ennen nähtykään!

kuka ton

tänne haki suomi24-sivustolta?

samaa mieltä kuin jo pari muuta

1. Brante, 2. Altst, 3. Pelto

En oo ton paremmin suunnilleen kuullu Sinfonia Concertantea vielä koskaan livenä, eikä se jätkä ole kuin 19,5 vuotias... Mitähän siitä vielä tulee, Yo-Yon manttelinperijä sitten joskus?

toinen veikkaus

Brantelid, Altstedt, Peltonen,

Oikeestaan muuten ihan sama kunhan toi Brantelid vie voiton..

tulokset tulee

netissä videokuvana

Omat suosikkini

1. Brantelid
2. Altstaedt
3. Peltonen

"tuleeko tulosten

"tuleeko tulosten julkistaminenkin netistä videokuvana???"

Kyllä tuo striimi näyttää vielä ainakin pyörivän - ja kuvassa on vain teksti "waiting for the results". että ei kai auta muuta kuin vain odottaa, kun Andreas tulee pokkaamaan ensi palkinnon! :-D

veikkaus

1.Brantelid
2.Alstehdt
3.Ainomäe

Andreas mykistää

Voisinpa sanoa, että viimeinen esiintyjä näytti meille taivaan merkit.

siitä vaan

Jos ei näin hyvä musiikin tulkinta kelpaa niin ranteet auki vaan.

Bachia ei soiteta niin kuin Brahmsia

Pablo Casals on VARMASTI pysynyt parhaiten tempossa kuin kukaan näistä nuorista tyypeistä jotka saattavat jäädä nuottiin 10 sekunniksi. Juuri siksi aikaa että ehdin vetää ranteet auki klassisen musiikin alennustilan takia.

tuleeko

tulosten julkistaminenkin netistä videokuvana???

Casals

Sen ukon Bach on ihan hirvreää. Tempossa EI pysytty ja falskiakin oli vielä, kun piti yrittää jotain hemmetin erikoisia intonaatiopelleilyjä.

tämä Paulon SELLO!! KIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIItos!!!!!!!!!!!!

"Vain sydämellään näkee hyvin, tärkeimpiä asioita ei näe silmillä", sanoo Pikku Prinssi, niin minäkin.....,
ja sen me juuri kuulimme!
Kiitos!

<3 arm.

Dinosaurusten Bach

Jos Pablo Casalsin soitto - varsinkin Bach-tulkinnat - kuulostaa huonolta, suosittelen korvalääkärillä käymistä. Sillä miehellä oli niin paljon munaa ettei tarvinnut jokaista perkeleen säveltä mehustaa kilokaupalla siirappia. Tempossa pysytään, nyanssit ovat vähäeleisiä, ja sitä kautta Bach (Dinosaurus muuten itsekin?) avautuu oikein.

Bach imelää??

Saanen esittää vastalauseen tuolle hetki sitten lähetetylle kommentille, Branteliedin Bach oli kaikkea muuta ku imelää, nautin kyllä täysin siemauksin. Hän osasi luoda puhuttelevia ja yksinkertaisia fraaseja, todella upeaa.

Bach

Onneksi Casals on ollutta ja mennyttä. Onneksi kukaan ei edes yritä jäljitellä noiden vanhojen dinosaurusten Bachia. Kyllä oli Brantelidin suoritukset ja esitykset maailmanluokkaa.

Kaunista, kaunista Bachia

Kaunista, kaunista Bachia Brantelidilta! Puhutteli!

Recent comments