Sisältö


International Maj Lind piano competition on yle.fi from May 16.

Kiitoksia kommenteista!

Toivottavasti konsertit Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa ovat menestys! Myös minua harmittaa se, että video- ja/tai audiomateriaalia ei tästä erästä ole saatavilla. Mutta sille ei voi mitään. Tämäkin palvelu kuitenkin kehittyy ja varmasti jo ensi kerralla koko helahoito on netissä kaikkien katsottavana.

Olin ajatellut olla muutaman päivän hiljaa ja vain seurata tapahtumia sekä koko tätä keskustelua sivusta. Olen erittäin iloinen kaikista ideoista ja kommenteista joita YLE:n nettisivuille sekä HS:n nettisivuille on lähetetty. Kiitos! Vastaan omalta osaltani nyt muutamaan niistä.

Ei, minua ei pakotettu pyytämään anteeksi, vaan tein sen täysin omasta tahdostani. Lähinnä sen takia, että tarkoitukseni ei ole viedä parrasvaloja pois kilpailijoiden suunnasta. He ovat nyt etuasemassa sekä kaikki se työ mitä he ovat tehneet päästäkseen tähän pisteeseen. Ja sen takia, että olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että sanavalintani oli liian hyökkäävä. Toisaalta tätä keskustelua ei nyt käytäisi jos olisin ollut kohteliaampi heti kättelyssä.

Vaikka olenkin pettynyt muutamien tippuneiden puolesta en toisaalta voi väittää, että jatkoon pääsi yhtään sinne kuulumatonta soittajaa. Koska onhan kyse vain ja ainoastaan mielipiteistä. Ja koska minähän en niitä päätöksiä tee. Jos yhtenä kriteerinä kuitenkin on ollut ikä, niin olen samaa mieltä erään kommentin kanssa, että silloin sääntöjä pitäisi muuttaa. Myös erillaiset tuomaristovariaatiot ovat olleet mielenkiintoista luettavaa. Miksi ei voisi kokeilla välillä jotain uutta? Varsinkin muiden instrumenttien edustajat tuomaristoissa toisivat uutta lähestymistapaa kilpailuihin. Olen itsekin huomannut soitossani kuinka tällainen instrumenttikeskeisyys on erittäin vahingollista muusikolle. Se on vähän kuin pelaisi shakkia, mutta et osaisi liikuttaa kuin yhtä ainutta nappulaa. Silloin on hieman vaikeata pelata...

Tärkeintä tässä vaiheessa on keskittyä itse kilpailuun ja postittaa tänne kommentteja jotka ovat asiallisia. Se on ainakin minun suunnitelmani.

Terveisiä Floridasta,
Tipi

Comments

paras sello&soundi

Kellä on mielestänne paras sellosoundi?

Rousin tuomarointikyvystä

En oikein usko että Rousi täälläkään kykenisi reiluun tuomarityöskentelyyn, sehän on nähty jo Akatemian tutkinnoissa. Rousi suosii omia ja Noraksen oppilaita aika häpeilemättä, he aina ajavat mieluisiin tehtäviin valittaessa muiden oppilaiden ohi. Niinpä puolet Akatemian sellisteistä sanoo että sello-osastolla on "hemmetin hyvä meininki" ja puolet on sitä mieltä että ilmapiiri on täysin tulehtunut. Mediassa on tähän asti näkynyt enemmän edellisiä kun jälkimmäiset eivät uskalla esiintyä omilla nimillään.

Olen sellisti akatemialta ja kirjoittaisin mielelläni omalla nimelläni, mutta se olisi uran kannalta itsemurha sillä pienessä maassa Rousi Noras akselilla on lähes täydellinen hegemonia.

Finaaliin on kuitenkin päässyt loistavia soittajia.

Keskustelu on käynyt

Keskustelu on käynyt erittäin vilkkaana, mikä on hieno asia.

Vaikka Paulon sivustolla saakin kirjoittaa nimettömänä, muistathan kunnioittaa toisten mielipiteitä, äläkä ryhdy herjaamaan toisia ihmisiä.

Perusteltuja mielipiteitä on kaikilla lupa esittää, mutta kirjoittajien on myös hyvä muistaa, että YLEllä on julkaisijana myös oikeus poistaa asiattomia kommentteja.

Mikäli jokin kommenteissa kirjoitettu viesti on sinusta asiaton, klikkaa alareunan Anna palautetta -linkkiä ja lähetä viestiä tästä meille.

Toivomme, että voisimme jatkossakin tarjota eri tapahtumien yhteydessä mahdollisimman avoimen foorumin keskusteluille. Tähän tarvitsemme myös teidän keskustelijoiden apua!

Terveisin
Pirkka/YLE

Naurettavaa jaella

Naurettavaa jaella absoluuttisia totuuksia makuasiasta. Oppilaan ja opettajan suhde on aina kaksipuolinen ja se mikä toimii toisella ei aina toimi toisella.

eh

Hämmästyttävän vähä-älyinen keskustelu

hmmm...

Huohhoijaa. Mielenkiintoista keskustelua, todellakin. Palatakseni tähän Martti Rousiin vielä, niin ihmiset hyvät, ottakaa ensin selvää asioista ja sitte vasta kirjoittakaa tänne, raivostuttaa semmoset jotka vaa heittelee typeriä omia arvauksia, esim. Rousin oppilaista, joita on hyvin paljon jo *maailmalla*, tekee omaa solistiuraa ilman kilpailuja, kuten Joel Laakso ja Marius Järvi, sekä edellämainitut. Että.

oho

onko tosiaan Ruottinen top viidessä?

top viidestä..

tarkoitatko sen todella tuohon järjestykseen?!?! vai ovatko nimet sekaisin..

ohhoh

eikai täällä kukaan ole arvostellut opettajan soittoa vaan opettamista..opettajana ja pedagogina rautasalo on todellakin aivan USKOMATON ja LEGENDAARINEN!!! ja sitä ei voi kukaan kiistää..

top 5

Top 5: Rousi, Hanhinen, Ruottinen, Noras, Ylonen

rautasalo on yliarvostettu. ja jos täällä arvostellaan rousin soittoa niin kuunnelkaapa konden vanhoja nauhoja.ankea pahvisoundi.

top 3

keitä muita tähän listalle sitten mahtuu mielestänne Martti Rousin lisäksi?!?! (ihan vain mielenkiinnosta kysyn) :)

well said!!

aivan oikein, ei opettajia pitäisi arvostella niin paljoa oppilaitten perusteella, sillä oppilaastahan se loppujen lopuksi on kiinni että meneekö oppi perille vai ei..

Martti Rousi

Hortling, Seeli Toivio, Perttu Kivilaakso, Markus Hohti, Taneli, Turunen, Mikko Ivars, Roi Ruottinen... etc. siinä vähän valaisua Rousin luokan "nimettömyydestä" !

Martti Rousi on top 3 pedagogi suomalaisessa selloelämässä.

Kateus

Ihmisen suuruus on mitattavissa mm. hänen vihollisiensa määrän mukaan;)

Niinpä

Noras joutui itse törkeän tuomaripelin kohteeksi Tshaikovski-kisassa -66 jäätyään kakkoseksi. Luulisi että hän olisi jo senkin takia erittäin tietoinen siitä mikä vaara piilee siinä että tuomariston omia oppilaita soittaa kisassa. Niinpä ihmettelen että tuomaristo käytti avointa äänestystä; anonyymiä äänestystä käyttäen olisi ehkä säästytty paineilta äänestää kollegan oppilasta.

Mutta hyvät soittajat ovat finaalissa, ei valittamista.

Tuomaroinnista

On järkyttävää huomata, miten arka aihe musiikkikilpailujen tuomarointi on. Itse kansainvälisiä musiikkikilpailuja pidemmän aikaa seuranneena, voin valitettavasti todeta, että tuomaripelillä on ollut hyvin usein vaikutus kilpailun lopputulokseen. Voin luotella useita tapauksia kansainvälisistä musiikkikilpailusta, jossa tuomaripelillä ja omien oppilaiden etujen ajamisella on ollut yllättäviä vaikutuksia kilpailujen lopputuloksiin.
Mielestäni koko kilpailuinstituutio on länsimaisessa taidemusiikissa täysin järjetön, mutta jos kilpailuja ylipäätään järjestään, tuomaroinnista pitäisi tehdä selkeät pelisäännöt, joita noudatetaan kaikissa tärkeimmissä kansainvälisissä kilpailuissa.
Itseasiassa, suuri yleisö ja useimmat kilpailijat eivät edes tiedä miten heidän suorituksiaan arvostellaan!

Kilpailuista

Lihamylly saapuu kohta taas kaupunkiin finaalien myötä ja vain sen voittaja merkitsee. Muista merkityksistä on ehkä jopa loukkaavaa haihatella. Valitettavasti myöskin tästä YLEn organisoimasta -sinänsä hyvää kritiikkiä viljelleestä- oheis-sälästä hyötyarvon korjaa ainoastaan musiikkikilpailuinstituutio. Kilpailujen seurantavolyymi kasvaa näiden blogien ja jälkikoiralaumojen avulla (...toivottavasti ei tämän kirjoituksen myötä). Mitä seuraavaksi: chat?, yleisöäänestys?,
Ei. Musiikki on suurempi asia.

-J

Väsymys vaivaa:

tarkoitin siis neljä kuudesta. Minä taivun nukkumaan.

Finaaleissa nähdään!

No, onneksi

edes neljä kolmesta, vaikka Hortlingin poisjäämistä en millään tahtoisi niellä.

Timo-Veikolle kannustusta

Kaikkina aikoinahan nuoret hirvaat ovat kalistelleet sarviaan. Suotakoon se Timo-Veikollekin ja oppikoot, mitä keskustelusta on opittavaa. Aivan turhaa on myös taittaa peistä siinä, onko Timo-Veikko parempi tai huonompi sellisti kuin joku toinen. Se on vaan niin, että meistä yleisöstä joku kuuntelee mieluummin jotain toista soittajaa ja joku - kuten minä - aina erittäin mielelläni juuri Timo-Veikon soittoa.

Fani

Ei ole sello paskempi soitin!

**
En halua arvostella Tipin sananvalintaa. Näen sen väärinkäsityksenä, joka kuitenkin herätti ihan asiallistakin keskustelua – ja Tipin vallan mainiona miehenä hommaan, johon on tarttunut.
Olin kuitenkin alkukarsintojen valintoihin (ja esityksiin!) niin tyytyväinen, etten malta olla kertomatta tunnelmistani.
**

Klassisesta musiikista yleensä ja vielä vähemmän sellon soitannasta mitään tietämättömänä tuntuu vieraalta ajatus, että tuomariston ratkaisut Sibiksessä olisivat olleet missään mielessä arveluttavia kaverille kanssa -vetoja.

Näkemykseni perustuu omaan tietämättömyyteeni: en soita mitään instrumenttia, laulan nuotin vierestä ja harvoin, konserttikäyntieni välissä on vuosia, CD-radio-vempaimeni asuu pahvilaatikossa jne. Minä osaan vain kuunnella musiikkia. Ja sen kuuntelemisenkin aloittaminen käynnnistyy äärettömän harvoin.

Olen kuullut selloa kerran aiemmin, pian 10 vuotta sitten, ja silkkaa onnenkauppaa se oli Rostropovitsia.

Istuin Akatemiassa kolme alkukarsintapäivää aistit ja mieli avoinna, luottaen siihen, että taiteessa ja elämässä hyvän tunnistaa ja kohottavia elämyksiä ja haltioitumista voi kokea ilman pohjatietoja tai kosketuspintaa aiheeseen.

Sunnuntaina juryn vetäydyttyä miettimään ratkaisujaan viimeistelin minäkin ignorantimus sensohedonissimus oman ranking-listani.

Nimesin kuusi itseäni voimakkaimmin koskettanutta kilpailijaa. Heidän jatkoon pääsystään olin varma. Niin varma, että olisin epäillyt tuomareiden pätevyyttä (jep, ilman pienintäkään kompetenssia, vain palleani resonointiin luottaen), jos he olisivat olleet kanssani eri mieltä. Lisäksi kirjasin vielä kaksi, joiden uskoin mahdollisesti pääsevän jatkoon. Loput pistin arvaten.

K a i k k i kuusi tähteäni rankattiin jatkoon ja kahdesta mahdollisestakin molemmat. – Kerrassaan pätevä, puolueeton tuomaristo!

Loppukilpailusta toivon löytäväni vähintään viisi näistä kuudesta – joista myös muita asiaan perehtymättömiä rohkaisen reippaasti nauttimaan. Taidehan kuuluu kaikille.

Onnea matkaan koko A-joukkueelle: Ainomäe, Altstaedt, Brantelid, Cerrato, Hortling, Peltonen.

Tavis vaikkei tuulipuvussa – tadaa!

Recent comments