Pekingin olympiakisat 2008, Käsipallo

Norjan juhlissa suomalaisväriä

julkaistu 23.08.2008 klo 14.03

Katja Nyberg onnistui finaalissa neljä kertaa maalinteossa.
Kuva: EPA

Norjan naisten käsipallojoukkue päihitti Venäjän Pekingin loppuottelussa maalein 34-27 (18-13). Yksi voiton takuunaisista oli suomalaistaustainen Katja Nyberg.

Norjalaisnaiset onnistuivat tiukalla puolustuksellaan ja terävillä hyökkäyksillään kirkastamaan viimevuotiset MM-hopeamitalit Pekingissä kultaisiksi. Välierissä norjalaisille niukasti hävinnyt Korean joukkue sai lohtua Unkarin taivuttua pronssiottelussa.

Olympiafinaalissa Nyberg yritti seitsemän kertaa maalia vapaaheittoviivalta maalaten kolmesti. Kaksinkertainen Euroopan mestari onnistui lisäksi kerran läpiajosta. Viime vuoden MM-turnauksen arvokkammaksi pelaajaksi valittu Nyberg oli neljällä maalillaan joukkueensa kolmanneksi paras maalintekijä.

Ruotsissa syntynyt, Suomessa kasvanut norjalainen edustaa tällä hetkellä tanskalaisseura Ikast-Bordingia. Hän on ensimmäisen ulkomaille käsipalloammattilaiseksi lähteneen Robert Nybergin tytär.


YLE - Reuters

Ajankohtaisia urheiluaiheita