Niin egyptiläiset kuin kreikkalaiset mittelivät muinoin painonnostossa, mutta vasta 1800-luvulla lajista kehittyi vakiintunut urheilumuoto.

Painonnosto oli ohjelmassa jo Ateenassa 1896, jolloin kilpailtiin yhden ja kahden käden nostossa. Pysyvästi se on ollut mukana vuodesta 1920, jolloin otettiin käyttöön painoluokat.

Miesten sarjajako pysyi ennallaan 70 vuotta, mutta 90-luvulla sitä muutettiin kahdesti. Sydneyssä 2000 miesten sarjoja on aiemman kymmenen sijasta kahdeksan. Naisten painonnosto oli ensimmäistä kertaa mukana Sydneyssä.

Alkuaikoina kilpailtiin erilaisten nostomuotojen yhdistelmissä. Yhdellä kädellä nostettiin viimeisen kerran 1924. Vuosina 1928-72 yhteistulos muodostui tempauksesta, työnnöstä ja punnerruksesta. Punnerrus jäi pois Münchenin kisojen jälkeen.

Itävalta, Saksa ja Ranska hallitsivat ensimmäisten nykyaikaisten olympialaisten painonnostoa. Myöhemmin ensin Egypti ja myöhemmin Yhdysvallat ottivat vallan lajissa. Itä-Euroopan mailla on ollut sittemmin merkittävä panos painonnostossa, mutta 1990-luvulla hallitsivat Kiina, Turkki, Kreikka ja Iran. Naisten sarjassa Kiina on muiden Aasian maiden ohella hallinnut koko lajin olympiahistoriaa.

Pekka Niemelle yllätyspronssia 1984

Suomi oli lähellä olympiakultaa jo Antwerpenissä 1920, jolloin Rudolf Ekström nosti suurimmat raudat 82,5 kilon sarjassa, mutta tuli hylätyksi virheellisen tekniikan vuoksi.

Suomen ensimmäisen pistesijan saavutti Eino Mäkinen Melbournessa 1956 (raskaansarjan viides). Ensimmäisen mitalin, saman tien kultaa, voitti Kaarlo Kangasniemi Mexicossa 1968.

Pekka Niemi voitti Los Angelesissa 1984 ehkä koko Suomen olympiahistorian yllättävimmän olympiamitalin. 100 kilon sarjan aamuryhmän voittotulos riittikin pronssimitaliin, kun riittävästi kuuman ryhmän miehiä jäi ilman yhteistulosta. Niemeltä jäi palkintojenjakokin sivu suun, kun tieto mitalista tuli liian myöhään.

Suomen viimeisin painonnoston olympiaedustaja, ja samalla ainoa naiskilpailija, on ollut Karoliina Lundahl Sydneyn kisoissa 2000.

Kilpailusääntöjä

Painonnostossa on kaksi lajia: tempaus ja työntö. Tempauksessa painot nostetaan yhdellä liikkeellä suorille käsille pään yläpuolelle. Työnnössä painot nostetaan ensin olkapäille, ja sen jälkeen suorille käsille pään päälle.

Nostajilla on vain kolme yritystä kummassakin nostomuodossa. Korotukset tehdään vähintään 2,5 kilon välein. Yhteistuloksen ollessa tasan kevyempi nostaja voittaa.

Miesten tanko painaa 20 kg, naisten 15 kg. Eri painoiset levyt ovat erilaisia.

Painonnostossa kisapaikat jaetaan maarankingin perusteella. Paikoittajääneiden maiden urheilijoita valitaan henkilökohtaisen rankinglistan perusteella sekä muutamien kutsupaikkojen turvin.

Beijing University of Aeronautics & Astronautics Gymnasium

Beijing University of Aeronautics & Astronautics Gymnasium isännöi painonnostoa Pekingissä. Remontoituun halliin mahtuu 6000 katsojaa.

Urheilijakiintiö
Miehet 170
Naiset 90

Sarjat
Miehet + 105 kg, 105 kg, 94 kg, 85 kg, 77 kg, 69 kg, 62 kg, 56 kg
Naiset + 75 kg, 75 kg, 69 kg, 63 kg, 58 kg, 53 kg, 48 kg

Olympiaradion lajiesittely, painonnosto

Lähde:
Suomen Urheilukirjaston tietopalvelu
Hämäläinen Karo: Ateenasta Ateenaan – Nykyaikaisten olympialaisten kesäkisat
http://noc.fi (Suomen olympiakomitea)
http://www.olympic.org/ (Kansainvälinen olympiakomitea)
http://en.beijing2008.cn/ (Kisojen virallinen sivusto)

Ajankohtaisia urheiluaiheita