Pekingin olympiakisat 2008, Miekkailu

Miesten säiläkulta jäi Kiinaan

päivitetty 12.08.2008 klo 16.03

Kiinan Zhong Man pisteli itsensä mestariksi Pekingissä Olympiasäilän kultamitali jäi Kiinaan
Kuva: YLE

Kiinan Zhong Man voitti säilämiekkailun loppuottelussa Ranskan Nicolas Lopez'n kahdessa erässä pistein 15-9.

Ensimmäisen kolmeminuuttisen jälkeen kiinalainen oli vielä häviöllä pistein 6-8, mutta käänsi ottelun toisessa erässä itselleen.

Zhong Man on vasta historian toinen kiinalainen olympiakultaa voittanut miekkailija.

- Olen todella, todella liikuttunut. Unelmani toteutui, sanoi Zhong

- Omistan kultamitalini valmentajalleni Christian Bauerille, joka on antanut minulle uskoa ja opettanut minulle tekniikkaa ja apua.

Zhong Main tie olympiakultaan helpottui huomattavasti, kun sekä Ateenan kultamitalisti Aldo Montano että viisinkertainen maailmanmestari Stanislav Pozdniakov lähtivät laulukuoroon varsin aikaisessa vaiheessa.

Pronssiottelussa Romanian Mihai Covaliu voitti Ranskan Julien Pillet'n pistein 15-11.

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita