[an error occurred while processing this directive]
Olympiakajo

Henki on tärkein

päivitetty 25.08.2008 klo 11.54

Miten se yksi koiranleukien sanonta menikään: "Kaikki loppuu aikanaan - konsanaan ei milloinkaan!". Olympialaiset pakkaavat Kiinassa pillinsä pussiin ja kesäolympiavermeet kaivetaan jälleen esille Lontoossa 12.9.2012, jos elää saamme. Millaisia ajatuksia herättää se henkilön päässä?

Lontoon olympialogosta voi olla monta mieltä. (Siis eri ihmiset. Tai jopa se samakin, jos on kovin ambivalentti luonne hänelle suotu riesakseen.) Lontoon 2012 olympialogon suunnittelussa pyrittiin tiettävästi erityisesti miellyttämään nuoria. Valitettavasti kohderyhmästä noin 70% ei tietävästi pitänyt logosta. Bonuksena tuli nippu epilepsia- ja migreenikohtauksia, joita logoa esitellyt video tiämmä aiheutti katsojissaan. Yllättävää?

Tuskin, kun se näet on kutakuinkin fakta, että halvalla ei useinkaan saa hyvää. Kyseisen logon kehittäminen maksoi 509 000 euroa. Ja eihän nyt sillä rahalla kukaan hyvää logoa vielä piirrä, vain vähän yli puolella miljoonalla. Ainakin viisi miljoonaa olisi pitänyt piirtäjälle maksaa; ei piirry halvemmalla hyvä! Sanoohan sej järki.

Nykaika edellyttää silti kustannustehokkuutta. Kiinakin käyttää urheilustadioneita urheilun ohella mm. teloitusten järjestämiseen. Näiltä tiimoilta nähtiin tv:ssä hiljattain ansiokas dokumentti, josta valitettavasti näin vain pätkän. Mutta sinänsä on vain reilua, että jos Kiinan stadionit niittävät pr-satoa polleana urheilufoorumina, niin ne myös saavat yhtä avoimesti julkisuutta ja tunnettuutta paikkana, jossa kyseinen valtio vakain tuumin ja harkiten tappaa omia kansalaisiaan - ja sitten tehdään rahaa kauppaamalla teloitettujen ihmisten elimiä elimensiirtotarkoituksiin.

Mistään pikku pennosista ei liene kysymys, sillä esim. Human Rights Watchin sivuilla arvioidaan että Kiina teloittaisi jopa 7 500 ihmistä vuosittain; kiinalaisen oikeusoppineen Liu Renwenin arvioima määrä on vuoittain noin 8 000; ja Dui Hua -säätiön ilmeisesti paikallisviranomaisten tiedoista päättelemä määrä on 6 000 teloitusta vuodessa. Amnestyn arvio (2005) oli vähintään 1770 teloitusta, mutta mahdollisesti paljon enemmän. Virallisesti teloitettujen määrä on valtiosalaisuus.

Qui bono? BBC:n v. 2006 paljastaman tiedon mukaan erään tianjinilaisen sairaalan edustaja väitti kykenevänsä toimittamaan "sairaan isänsä" asiamiehenä esiintyvälle brittitoimittajalle kuolemaantuomitulta peräisin olevan siirtomaksan 50 000 punnan korvauksesta. Kuka siis hyötyneekin, hyötyy rutkasti.

Kuolema on Kiinassa säädetty rangaistus peräti 68 eri rikoksesta ja saatiin tieto - oliko ihan kiinalaiselta korkealta lähteeltä - jonka mukaan valtaosa siirtoelimistä Kiinassa olisi peräisin teloitetuilta vangeilta. Ampuma-aseiden lisäksi vankeja teloitetaan myös ruiskeilla, Kang Zhongwenin suunnittelemissa erityisissä Jinguan-teloitusbusseissa, joista mm. USA Today kertoi v. 2006 (I5.6.). Jinguan tarkoittaa kultaista mestaria (Golden Champion), mikä tuntuu tässä olympiayhteydessä erityisen karmivalta ja osuvalta.

Kaikki "rikollisten" kuolemat eivät kuitenkaan ole "laillisia" - Kiinan lehdistön mukaan ihmisiä on kuollut myös kidutukseen poliisin käsissä. Ja kun Human Rights Watchin mukaan tunnustusten saaminen kiduttamalla on Kiinassa yleistä, voi vain arvailla, miten "laillisia" jaellut kuolemantuomiot edes päällisin puolin lienevät.

Olympialaisten, ihmiskuntaa yhdistävine olympiarenkaineen, olettaisi asettavan ihmisen etusijalle. Jotenkin minua kuitenkin kylmää se, että kun aikoinaan juuri olympialaisissa (v. 1972) toistakymmentä kisaurheilijaa ja -valmentajaa murhattiin kesken kisojen, kisoja ei lopetettu! Mietittiin muka, että ei anneta terroristeille periksi.

Mutta olisikohan sittenkin todellinen syy löytynyt sponsorisopimuksista ja ties mistä televisiointi- ja mainosbisneksestä.

Ja kun menee Suomen olympiakomitean sivuille ja hakee Münchenin kisojen sivun - näitä, maailman urheiluhistorian ehkä karmeimpia tapahtumia, ei edes mainita! (Ks. http://www.noc.fi/olympiahistoria/kisatilastot/1972_munchen/)

Kisoista on kyllä kohtalaisesti tekstiä, tarkat tilastot mitalimääristä, ja - täydellisen ansaitusti - valokuva Lasse Virénistä - mutta siitä, että urheilijat menettivät olympiakollegoitaan, jotka murhattiin samoissa kisoissa, siitä ei ole mainittu halaistua sanaa. Onpa mainio toverihenki olympiaväellä! Citius, altius fortius! Jee! Cool.

Vertailun vuoksi voisi mainita, että Ruotsin olympiakomitean München-sivuilla tämä "urheiluhistorian ehkä mustin päivä" on suorastaan kuin Münchenin kisojen pääkirjoitus, sivu alkaa sillä ja se kattaa ison osan koko ko. kisojen tekstimateriaalista. (Ks. http://www.sok.se/olympiskhistoria/olympiskaspel/olympiskaspel/munchen1972.html)

Taulukoitua metallia naapurilla on vähemmän kuin Suomen sivuilla, eikä ruotsalaisilla ole kuvaa Virénistä, mutta Suomen kolme "painavaa" kultaa sentään on Ruotsin sivujen kakkosaihe.
Kansainvälisen olympikomiteankin München-sivulla asia on tietenkin käsitelty.

Mutta meidän komiteamme ei näköjään siis muista - ei edes toisella, isommalla olympiahistorian sivullaan - että Münchenissä olisi suomalaisurheilijoiden kisatovereita murhailtukaan; mitäpä mokomasta! Tuleehan niitä uusia - sekä kisoja että urheilijoita!

Sori vaan, mutta minä en voi sille mitään, että minusta välillä tuntuu aika huterolta tuo olympiahenki. Olen edelleen sitä mieltä, että aika ajoin olympiasoihtu olisi syytä ympäröidä piikkilangalla tai surunauhalla muistaen niitä, jotka "katsovat" kisoja piikkilangan takaa. Tai mullan alta.

Sillä en todellakaan tarkoita sitä, ettäkö en arvostaisi urheilijoiden ponnistuksia, sekä niitä täydellisesti onnistuneita, kuin niitä ehkä vähän vähemmän nappiin osuneitakin suorituksia, ja etteikö silmäni kostuisi katsellessani suomalaisten komiaa porhallusta. Urheilijoiden "tehtävä" on urheilla, eikä heitä pidä käyttää politiikan välikappaleena suuntaan eikä toiseen. En siis katso, että urheilijoiden tarvitsisi toitottaa ihmisoikeuksista suorituksensa lomassa. Mutta urheiluviskaalien, poliitikkojen ja lehdistön tulisi minusta aina pitää poljetun ja kaltoin kohdellun puolta ja olla innokkaampia katsomaan kansojen takapihalle, pimeimpiin nurkkiinkin, ja vielä lampun kanssa, kuin pinttelemään kokkareille takomaan toinen toistaan selkään, että miten hyvät kisat me taas tehtiinkään.

Että nähdään sitten Lontoossa 2012.

Vai mitä te arvelette?

Kuuluuko urheilun henki olympialaisiin? Vai raatavatko eri maiden urheilijat itsensä näätymisen rajalle vain myydäkseen virvoitusjuomia, hampurilaisia, elektroniikkaa ja raameja mainoksille?

Mielenkiintoinen kysymys on kyllä se.

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita