1960 Rooma, Italia 25.8. - 11.9.

- 83 osallistujamaata
- 5348 urheilijaa (610 naista, 4738 miestä)
- 18 suomalaisurheilijaa
- 150 lajia
- 17 urheilumuotoa
- muut hakijakaupungit: Lausanne SUI, Detroit USA, Budabest HUN, Bryssel BEL, Mexico MEX, Tokio JPN

Rooma sai vihdoin järjestettäväkseen olympiakisat, jotka se oli saanut jo 54 vuotta aikaisemmin. Italialaiset veivät urheilijat kilpailemaan historiallisiin paikkoihin, kuten painin Forum Romanumin Maxentiuksen basilikaan.

Rooman olympiakisoja edelsi vakava urheilupoliittinen kiista siitä, millä ehdoin Työväen Urheiluliiton urheilijat voisivat kuulua Suomen olympiajoukkueeseen. Presidentti Kekkosen sovintoesityksestä huolimatta yhteisymmärrystä ei syntynyt, ja TUL:n edustajat jäivät ainoan kerran vuoden 1948 jälkeen olympiavalintojen ulkopuolelle.

Rooman kisoja voitiin ensimmäistä kertaa seurata Suomessa televisiosta. Suurta menestystä ei kotikatsomoissa kuitenkaan nähty, sillä kultamitaliketjun pelasti vasta viimeisenä kisapäivänä voimistelija Eugen Ekman. Ekman jakoi hevosen voiton Neuvostoliiton Boris Sahlinin kanssa. Yleisurheilussa ainokaisen pronssimitali toi Eeles Landström seipäässä. Painissa jäätiin ensimmäistä kertaa olympiahistoriassa ilman mitaleita.

Tiesitkö että...

... Nyrkkeilyssä kevyen raskaan sarjan voitti mies nimeltään Cassius Clay, joka myöhemmin tuli tunnetuksi paremmin nimellä Muhammad Ali. Alista tuli urallaan yksi maailman tunnetuimpia urheilijoita ja ammattilaiskehissä raskaan sarjan mestari.

... Abebe Bikila (ETH) voitti maratonin, vaikka juoksi sen paljain jaloin. Hän voitti myös neljä vuotta myöhemmin, mutta tällä kertaa kengät jalassa.

... Wilma Rudolph (USA) voitti kultaa 100, 200 ja 4x100 metrillä. Hän oli 20. perheensä 22 lapsesta ja oli kärsinyt lapsena poliosta, keuhkokuumeesta ja tulirokosta.

.... Aladar Gerevich (HUN) voitti kuudennen perättäisen kultamitalinsa säilän joukkuekisassa. Myös melonnassa Gert Fredriksson (SWE) voitti kuudennen kultamitalinsa.

... Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1928 naiset pääsivät juoksemaan muitakin kuin vain sprinttimatkoja. 800 metrin paluukisan voitti Neuvostoliiton Ludmila Shevtsova.

... Herb Eliott (AUS) voitti 1500 metriä maailmanennätystuloksella. Kukaan ei pystynyt voittamaan häntä 1500 metrillä tai maililla.

... Intian 30 olympialaisen maahockeyottelun voittoputki katkesi, kun Pakistan kukisti sen finaalissa.

... Kisat televisioitiin suorana yli 100 tv-kanavan kautta 18 Euroopan maahan sekä Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Japaniin.

... Rooman kisat olivat viimeiset kisat, johon Etelä-Afrikka sai osallistua 32 vuoteen, koska KOK ei hyväksynyt maan rasistista apartheid-politiikkaa. Etelä-Afrikka sai luvan osallistua olympiakisoihin seuraavan kerran vasta vuonna 1992.

Suomalaiset
1 kulta, 1 hopea, 3 pronssia

Kultaa

Voimistelu, hevonen
Eugen Ekman

Hopeaa

Olympiapistooliammunta
Pentti Linnosvuo

Pronssia

Seiväshyppy
Eeles Landström

Nyrkkeily 57 kg
Jorma Limmonen

Soutu, perämiehettömät kaksikot
Toimi Pitkänen - Veli Lehtelä

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita