Pekingin olympiakisat 2008, Pöytätennis

Kiinalle kolme pöytätenniskultaa olisi katastrofi

julkaistu 04.08.2008 klo 08.31

Wang Hao. Wang Hao hakee hyvitystä Ateenan finaalitappiolleen.
Kuva: EPA

Kiina on ylivoimainen mahtimaa pöytätenniksessä. Pekingin olympiakisoissa jaettavista neljästä kultamitalista yhdenkin menettäminen olisi suuri pettymys. Miesten kaksinpelissä kiinalaiset pyrkivät palaamaan valtaan veren maku suussa.

Atlantassa 1996 ja Sydneyssä 2000 kiinalaiset voittivat kaikki neljä kultamitalia kaksin- ja nelipeleistä, mutta Ateenassa neljä vuotta sitten Etelä-Korean Ryu Seung-Min kaatoi suuren suosikin Wang Haon miesten kaksinpelin loppuottelussa.

Pekingissä nelinpelit on korvattu uudella joukkuekilpailulla, jossa jokaiselta maalta pelaa kolme pelaajaa. Taas suurena suosikkina miesten turnaukseen lähtevä Wang Hao, nyt 24, vakuuttaa systeemin sopivan kiinalaisille.

- Uskon, että systeemi sopii meille täydellisesti, maailman ykköspelaajan titteliä kantava Wang toteaa.

- Päävastuksemme Pekingissä ei ole uusi pelisysteemi vaan me itse.

”Kulta Pekingistä vaatii muutakin kuin itseluottamusta”

Wang, Ma Lin ja kolminkertainen maailmanmestari Wang Liqin muodostavat Kiinan miesten kivikovan joukkueen. Valmentaja Liu Guoliang kuitenkin varoittaa vastustajista.

- Saksa ja Etelä-Korea ovat kovia haastajia meille Pekingissä, etenkin miesten kaksinpelissä.

Hallitseva mestari Ryu myöntää, että olympiavoiton uusiminen on äärimmäisen vaikeaa, vaikka onkin luottavainen.

- Kiinalaiset ovat totta kai kovimpia suosikkeja, mutta yritän haastaa heidät. Olen luottavainen kykyihini, mutta olympiakulta Pekingistä vaatii paljon muutakin kuin itseluottamusta, Ryu sanoo.

Vuodesta 1988 lähtien olympiakisojen ohjelmaan kuulunut pöytätennis on ollut Kiinan juhlaa. Vain viisi kultaa on vuosien saatossa mennyt muille maille.

Kiinan naisten kolmikko Zhang Yining, Wang Nan ja Guo Yue on niin kova, ettei sille pitäisi löytyä edes kunnollista haastajaa.

YLE-AFP

Ajankohtaisia urheiluaiheita