Pekingin olympialaiset 2008, Suomalaistulokset

Lauantai 23.8.

päivitetty 24.08.2008 klo 10.56

Kuva: YLE

Lauantaina heitettiin pitkään odotettu miesten keihäsfinaali. Mukana oli kolme suomalaista: Tero Järvenpää, Tero Pitkämäki ja Teemu Wirkkala.

Keihäsfinaalista odotettiin paljon, mutta aivan kaikkea ei saatu. Tero Pitkämäki sijoittui parhaana olympiapronssille, Tero Järvenpää ja Teemu Wirkkala sijoille neljä ja viisi.

Tulos on suomalaisittain erittäin kova, mutta Järvenpääkin olisi hieman paremmalla onnella voinut sijoittua mitaleille. Keihäskisan voiton vei Norjan Andreas Thorkildsen, yllätyshopean nappasi Latvian Ainars Kovals.

Pitkämäen pronssimitali oli Suomelle ensimmäinen keihään olympiamitali 12 vuoteen.

Melonnassa Suomen Pekingin olympiakisojen viimeinen mitalitoive karahti naisten kajakkikaksikoissa. Anne Rikala ja Jenni Mikkonen jäivät loppukilpailussa seitsemänneksi.

Olympiamelonnat päättäneen kajakkikaksikoiden 500 metrin kisan voittoon meloi Unkarin kaksikko Katalin Kovacs ja Natasa Janic. Puola (Beata Mikolajczyk/Aneta Konieczna) otti olympiahopeaa, pronssiset mitalit matkasivat Ranskaan (Marie Delattre/Anne-Laure Viard).

YLE

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita