Pekingin olympialaiset 2008, Suomalaistulokset

Maanantai 18.8.

päivitetty 18.08.2008 klo 16.53

Kuva: YLE

Maanantain komeimmasta suomalaissuorituksesta vastasi uimahyppääjä Joona Puhakka, joka selvisi kolmen metrin ponnahduslaudan välieriin. Pikajuoksija Visa Hongiston vauhti ei riittänyt puolestaan toisia alkueriä pidemmälle 200 metrillä, vaikka suomalainen yltyi pinkomaan kauden parhaansa.

Uimahyppääjä Joona Puhakka aloitti kolmen metrin ponnahduslauta kilpailun Pekingin olympiakisoissa vahvasti. Hän teki alkukilpailussa tasaista työtä ja selvisi vaivattomasti 18 välieriin etenevän hyppääjän joukkoon yhteispisteillä 469,45.

Merja Korpela karsiutui naisten moukarinheiton finaalista. Korpelan karsinnan parhaaksi tulokseksi jäi 66,29, joka oikeutti 15. sijaan. Karsintaraja oli 71,50. Korpelan heittosarja oli nousujohteinen. Avausheitolla hän kiskaisi tuloksen 62,70 ja toisella 65,76. Paras tulos 66,29 syntyi kolmannella ja viimeiseksi jääneellä karsintaheitolla.

Suomalaiskaksikko Kalle Mikkonen-Mika Hokajärvi ei vakuuttanut 1000 metrin kajakkikaksikoiden alkuerissä maanantaina. He jäivät oman eränsä kuudensiksi ajalla 3.23,475 jääden suorasta finaalipaikasta yli neljä sekuntia. Parivaljakko joutuu hakemaan näin loppukilpailupaikkaa välieristä.

Visa Hongisto juoksi 200 metrin alkuerissä ajan 20,62 ja eteni jatkoon. Toisissa alkuerissä Hongisto juoksi kauden parhaansa, mutta jäi kuudenneksi ajalla 20,76 ja karsiutui näin välieristä.

Suomen nuorten Laser-purjehtijoiden olympiaurakka päättyi maanantaina, kun viimeiset kaksi alkusarjalähtöä saatiin päätökseen. Tuula Tenkasen loppusijoitukseksi Laser radialissa jäi 22. sija ja Pierre Colluran miesten Laser-luokassa 29.

Naisten RS:X -purjelaudoissa Tuuli Petäjä jäi tämänpäiväisillä lähtösijoituksilla 16 ja 11 auttamattoman kauas finaalipaikasta. Tiistaina purjehditaan vielä yksi alkusarjalähtö, jossa Petäjällä on mahdollisuus enää kaunistella tämän hetken 16. sijaa. Luokan mitalipurjehdus purjehditaan keskiviikkona.

YLE

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita