Pekingin olympialaiset 2008, Suomalaistulokset

Tiistai 19.8.

julkaistu 19.08.2008 klo 17.47

Kuva: YLE

Tiistain suomalaisfinalisteja olivat kiekonheittäjä Frantz Kruger sekä Kyra Kyrklund ja hänen Max-hevosensa. Kruger jäi loppukilpailussa sijalle 11 karsiutuen jatkokierroksilta, ja ratsastusparivaljakko sijoittui kahdeksanneksi. Lupaavasti maanantaina esiintynyt uimahyppääjä Joona Puhakka karsiutui niukasti finaalista kolmen metrin ponnahduslaudassa.

Mikaela Ingbergin parhaaksi tulokseksi naisten keihäskarsinnassa jäi 58,82. Karsintaraja oli 61,50 ja alin finaalipaikkaan riittänyt tulos 60,13, joten suomalaisen kohtaloksi koitui finaalista karsiutuminen.

Uimahyppääjä Joona Puhakka ei onnistunut tiistain kolmen metrin ponnahduslaudan välieräkilpailussa aivan yhtä hyvin kuin maanantain alkukilpailussa. Puhakka oli kilpailun 13., joten hän putosi illan finaalista ensimmäisenä hyppääjänä.

Pierre Angelo Collura jäi Laser-luokan olympiaregatassa sijalle 30 sijapistein 198. Olympiavoittoon purjehti Iso-Britannian Paul Goodison pistein 63. Laser-luokassa saatiin vietyä läpi yhdeksän kymmenestä suunnitellusta lähdöstä. Suomalaisen sijoitukset purjehdituissa lähdöissä olivat 25-10-18-(41)-23-25-20-33-44DNE.

Tuuli Petäjä päätti urakkansa viimeisenä suomalaisena naisten purjelaudoissa. Päivän ainoassa lähdössä Petäjä purjehti 14:nneksi ja lopullisissa tuloksissa suomalainen pysyi sijalla 16. Eroa kymmenen kärkeen jäi lopulta 20 pistettä.

Meloja Anne Rikala aloitti olympiaurakkansa tiistain kajakkiyksiköiden 500 metrin alkuerissä ollen seitsemäs ajalla 1,54.294. Vaatimattomasta sijoituksesta huolimatta viime vuoden MM-hopeamitalista jatkaa torstaina kilpailtavissa välierissä.

Miesten kajakkikaksikoiden 500 metrin alkuerissä Mika Hokajärvi ja Kalle Mikkonen olivat eränsä seitsemänsiä ajalla 1,33.785. Tamperelaiskaksikko jäi vajaa kolme sekuntia suorasta finaalipaikasta ja he jatkavat näin ollen välierissä torstaina.

Anne Rikala jatkoi tiistain työpäiväänsä yhdessä Jenni Mikkosen kanssa naisten kajakkikaksikoiden 500 metrin alkuerissä. Pari jäi suorasta finaalipaikasta kuusi kymmenystä jääden eränsä neljänneksi ajalla 1,45.735. He jatkavat kuitenkin torstain välierissä.

Kyra Kyrklundin ja hänen hevosensa Maxin olympiaurakka sai päätöksensä, kun he sijoittuivat kahdeksanneksi kouluratsastuksen finaalissa. Kyrklund vei läpi vapaaohjelman prosenteilla 74,250 ja oli tiistain kuudenneksi paras. Parivaljakko oli kokonaistuloksissa lopulta kahdeksas keskiarvolla 71,985.

Kiekonheittäjä Frantz Kruger sijoittui kiekonheiton loppukilpailussa 11:nneksi tuloksella 61,98. Krugerin ensimmäinen heitto kantoi 61,98 metriä, toinen 61,80 ja kolmas 60,71. Vaasalainen olisi tarvinnut 1,45 metrin parannuksen tulokseensa yltääkseen kolmelle päätöskierrokselle.

YLE

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita