Yleensä adjektiivin paikka on substantiivin jäljessä, mutta joidenkin lyhyiden ja yleisten adjektiivien paikka on substantiivin edessä. Adjektiivi on aina samassa suvussa kuin pääsanansa eli substantiivi, johon se viittaa. Adjektiivin feminiinin pääte on -e, joka lisätään adjektiivin maskuliinimuotoon. Jos maskuliinimuoto päättyy l- tai n- kirjaimeen, kahdentuu se feminiinin e-päätteen edellä. Lisäksi joidenkin muiden adjektiivien vartalossa saattaa tapahtua muutoksia feminiinissä. Adjektiivin monikko muodostetaan s-päätteellä, joka liitetään maskuliini- tai feminiinimuotoon ja joka ei vaikuta sanan ääntämiseen.

Seuraavat hyvin yleiset adjektiivit ovat epäsäännöllisiä. Suluissa olevaa, konsonanttiin päättyvää yksikön maskuliinimuotoa käytetään vokaalialkuisten substantiivien edellä; se ääntyy samoin kuin feminiinimuoto. Monikon maskuliinimuoto sidotaan äännettäessä vokaalialkuiseen substantiiviin.

Epämääräinen määrä (kahvia, hilloa, vettä, voisarvia) ilmaistaan partitiivisella artikkelilla, joka muodostetaan de-prepositiosta ja määrätystä artikkelista.