YLE

 

YLE A-Ö

EtusivuTaustaaNäyttelijätTekijätGalleriaTapahtunuttaPalaute

Sarema on elänyt lähes koko nuoruutensa ja aikuisuutensa sodan ja hävityksen keskellä kotimaassaan Tshetsheniassa. Sarema haaveili opiskelusta yliopistossa, mutta hänen isällään ei ollut varaa kustantaa tytön opintoja. Sareman tavattua Ramzanin he ehtivät juuri perustaa perheen, ennen kuin venäläisjoukot taas vyöryivät Tshetsheniaan. Ramzan vangittiin ja vietiin teloitettavaksi. Sarema uskoi Ramzanin kuolleen jouduttuaan itse venäläisten käsiin. Hänen onnistui kuitenkin paeta sodan jaloista ja päätyi turvapaikanhakijaksi Suomeen. Mutta Saremaa ja tytärtään Madinaa odottaa käännytyspäätös takaisin Venäjälle koska henkilötodistusten puuttuessa heitä ei uskota oikeiksi tshetsheeneiksi.

Näyttelijä roolihahmon takana:

Elvira Nisametdin

Nisametdin on syntynyt Kazanissa, Tatarstanissa, jonka Taide- ja kulttuurikorkeakoulun teatteriosastolta hän on valmistunut näyttelijäksi. Hänellä on ollut useita rooleja sekä venäläisissä että tataarinäytelmissä ja kansainvälisissä klassikoissa. Nyt Suomessa hän kahden lapsen kotiäitinä hoitaa myös tataarien lastentarhaa.

Takaisin listaan
Sofis Design