YLE

 

YLE A-Ö

EtusivuTaustaaNäyttelijätTekijätGalleriaTapahtunuttaPalaute

Olen kirjoittanut jotakin niin kauan kuin muistan. Lapsena, kun en vielä osannut oikeasti kirjoittaa, kirjoitin itse kuvittamiani ”kirjoja” siansaksaksi. Sittemmin olen opiskellut elokuva- ja tv-käsikirjoittamista YLE:n Draama-akatemiassa ja Helsingin ammattikorkeakoulussa Stadiassa, josta olen valmistunut medianomiksi.

Poikkeustilan maailma, vastaanottokeskus ja eri kulttuurien kohtaamispisteet siellä, oli minulle jokseenkin uusi ja tuntematon. Sukellus siihen on ollut itselleni todella rikas ja silmiä avaava kokemus niin kirjoittajana kuin ihmisenä. Sydämestäni toivon, että se on sitä myös sarjan katsojille.

Ennen Poikkeustila-sarjaa työtäni on nähty televisiossa Salatut elämät -sarjassa. Tällä hetkellä työskentelen freelancerina erilaisten ideoiden ja projektien parissa sekä itsenäisesti että toisten käsikirjoittajien kanssa.

Takaisin listaan
Sofis Design