Miksi kaupallisella hittiradiolla ei ole tulevaisuutta

Hittiradio on oivallinen väline uuden musiikin löytämiseen silloin, kun uutta musiikkia tai tietoa musiikista ei etsitä tietoisesti.

Ilmainen musiikin streamaus vei takaisin radion ääreen

Perinteisen tiedotusmallin harjoittamisessa on kyse perinteistä kiinnipitämisestä ja ammattikuntien hitaasta muuttumisesta

Nuthin' but a "G" Thang

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että G:t, etenkin humanistisilla aloilla lykkääntyvät ideaalin- ja todellisen maailman kohtaamattamuudesta.

Musiikkia kuin vettä hanasta

Kaikista vuoden 2008 suurista innovaatioista huolimatta, halusin vain todeta, että olen edelleen sitä mieltä, että levyteollisuuden tulevaisuus on eri asia kuin musiikin tulevaisuus.

Sotaa äänenvoimakkuudesta

Musiikkia kuunnellaan niin monenlaisella eri laitteella ja monenlaisessa ympäristössä, että kappaleet on äänenvoimakkuudeltaan pakko masteroida ”neutraaleiksi”.

Muuttaako verkko musiikin?

Voitaisiinko esimerkiksi Metallican uusimman albumin monumentaalisen pitkien raitojen ajatella toimivan yhtenä esimerkkinä siitä, että kappaleita ei tehdä enää ainakaan hittiradioon.

Metallican Death Magnetic huutaa kuplamuovia kaverikseen

On todella sääli, että bändin ja levy-yhtiön toimesta pyritään tällä tavalla pitämään mediaa kyykyssä kiristämällä haastatteluilla.

Syyskuun viisi parasta biisiä

En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä aina hävettää tykätä Coldplaystä. Ehkäpä tämä on sen vanhan viisauden tuotetta: Coldplay on miehille, jotka itkevät ja runkkaavat aamuisin.

Live-keikat verkossa eivät lyöneet leiville

Haluavatko ihmiset tulevaisuudessa vastaavanlaisista palveluista maksaa, verkosta kun löytyy ilmaista tarjontaa ihan riittämiin.