Etusivu
Ohjelmat
Tekijät
Kuvauspäiväkirja
Palaute
 
  Kauko Röyhkä

Kauko syntyi Valkeakoskella vuonna, jolloin Paul Anka kävi Linnanmäellä ja Väinö Linna julkaisi Täällä pohjantähden alla ensimmäisen osan.

    a) 1958
    b) 1959
    c) 1960


Minkä nimisenä Kauko syntyi?

    a) Tero Välimaa
    b) Jukka-Pekka Välimaa
    c) Jukka-Pekka Saraste


Kauko perusti Oulussa Narttu-yhtyeen ja ensimmäinen albumi Steppaillen syntyi 1980. Kuinka kauan levyn tekemiseen tärvättiin aikaa?

    a) 2,5 päivää
    b) 5 päivää
    c) 10 päivää


Kauko opiskeli Turussa kotimaista kirjallisuutta ja julkaisi 1980 ensimmäisen romaaninsa, jonka nimi oli

    a) Tien laidalla Barbarossa
    b) Tien laidalla Waterloo
    c) Tien laidalla Somme


Kaukolla oli toinen bändi yhdessä Maritta Kuulan ja Pupu Lihaviston kanssa. Bändi oli nimeltään

    a) 500 km pohjoiseen
    b) 500 kiloa lihaa
    c) 500 neliötä pihaa


Pilkunviilaajat kysyvät, mitä Kauko Röyhkä todella sanoi kappaleessa Onnenpäivä?

    a)  Vaatekaupan ikkunassa näin kerran kauniin Silvian
    b)  Rautakaupan ikkunassa näin kerran pajavasaran
    c) Lelukaupan ikkunassa näin kerran pienoisrautatien


1983 Kauko Röyhkä onnistuttiin houkuttelemaan tv-sarjaan Aikapommi, jossa hänet ja 9 muuta henkilöä suljettiin studioon kolmeksi päiväksi. Kuka seuraavista ei ollut mukana?

    a) Riitta Väisänen
    b) Pirkko Liinamaa
    c) Lenita Airisto


1990 Kauko perusti yhdessä Gabi Hakasen kanssa oman levy-yhtiön, joka oli nimeltään

    a) Knihti
    b) Mänkki
    c) Herodes


Kauko on kirjoittanut kirjoja, kuunnelmia, tv- ja elokuvakäsikirjoituksia. 1996 Kauko Röyhkä sai kirjallaan Kaksi aurinkoa jotain, mutta mitä?

    a) Kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkuuden
    b) Helsingin Sanomien debyyttikirjapalkinnon
    c) Kirjallisuuden Koskenkorva-palkinnon


Keväällä 2004 nähtiin TV1:n Kotikatsomossa Joona Tenan ohjaama elokuva, johon Kauko teki käsikirjoituksen. Elokuvalla oli sama nimi kuin Kaukon takavuosien biisillä. Oliko se

    a) Maa on voimaa
    b) Onnellinen laiva
    c) Pikku enkeli