Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Studiokeskustelu muistoista ja muistelemisesta
 
Kategoriat:

Muistelu on menneiden tapahtumien mieleen palauttamista. Muistelua voi harjoittaa ihan yksityisesti arkielämässä tai ohjatussa ryhmässä. Vanhenemista tutkinut emeritusprofessori Simo Koskinen on vetänyt vuosien ajan muisteluryhmiä.

Muistelu sopii kaikille: nuoret voi muistella, vanhat voi muistella. Jokainen ihminen on tarina, ja jokainen haluaa kertoa sen muille. Vanhoilla on enemmän muisteltavaa, koska heillä on takanaan vuosikymmeniä jatkunut elämänkulku. Ikääntyneiden ihmisten kohdalla muistelulla voidaan vahvistaa heidän voimavarojaan ja itsetuntoaan, auttaa jäsentämään elämää jne.

Hyvä vanheneminen

- Kaikki eivät halua muistella, ja kyllä muistelussa on tiettyjä vaarojakin. Yleensä muistelussa nousevat esille usein myönteiset elämäntapahtumat. Ja ne, joihin on liittynyt enemmän merkityksiä. On myös pitkiä jaksoja elämässä, joista ei muisteta mitään, kertoo Simo Koskinen. - Perustana on se, että lähdetään hyvistä ja myönteisistä kokemuksista, mutta ei voida jättää huomiotta vaikeita tilanteita. Niitä pitää voida käsitellä. Esimerkiksi sotaveteraanien muisteluryhmissä he ovat kertoneet sotatapahtumista ensi kertaa. He ovat voineet jakaa yhteisesti, ja ovat tavallaan vapautuneet siitä taakasta. Se edistää hyvää vanhenemista. Mutta menneisyyteen ei saisi lukkiutua liikaa. Voidaan liikaa muistella huonoja asioita tai liikaa ihannoida menneisyyttä nykyisyyden kustannuksella. Sinne jäädään, sieltä ei päästä pois.

Valokuvat

copyright YLE/videokuvaa

Taidetta, tiedettä ja vanhoja esineitä voidaan käyttää muistelussa hyväksi. Valokuvat ovat yksi tärkeimmistä apuvälineistä muistelussa. - Ja niitähän on kaikilla. Niitä voi olla päiväkodista, koulusta, sukujuhlista, eri elämänvaiheista. Ja ne ovat äärimmäisen tärkeitä. Esimerkiksi vanhoilla ihmisillä niitä on piirongin päällä, ja kotipalveluhenkilöstö voisi enemmän käyttää niitä hyväksi, sanoo Koskinen.

Lapin yliopistossa Simo Koskinen on yhdistänyt muisteluun tutkimuksen. Muisteluaineisto on tutkimusaineistoa ja ikäihmiset tekevät sen pohjalta omaa tutkimusta. Kotkassa on yhdistetty muistelu- ryhmän toimintaan teatteri. Ryhmän muistojen pohjalta on kirjoitettu näytelmä "Elämää Kotkassa sodan varjossa".

Tulevaisuuden jäsentäminen

Muistelu myös auttaa jäsentämään tulevaisuutta. Tulevaisuuden muistelussa muisteluryhmä voi miettiä sitä, että mitä heille ehkä tapahtuu 5 vuoden, 10 vuoden, 20 vuoden kuluessa tulevaisuudessa. Siellä ratkaisee hyvin paljon ne aikaisemmat elämänvaiheet ja merkitykset.

Mikä on ollut vaikuttavin muistelukokemus, jota Simo Koskinen on ollut todistamassa? - Omassa muistelu- ja tutkimusryhmässäni se on ollut Lapin sodan hävitys ja kolme kertaa evakkoon lähtö. Lappilaisilla ikäihmisillä on aika rajuja kokemuksia sieltä.