Huonekasvit tulivat sisälle taloihin 1700-luvun lopussa. Silloin alettiin sipulikasveja kukittaa ikkunalaudalla, ja vähitellen kasvit vakiintuivat osaksi sisustusta.

Runebergin kotimuseossa Porvoossa voi tutustua huonekasvien historiaan. Siellä voi tuoksutella vaikka tuoksupelargoniaa eli oraniaa, joka oli muodikas huonekasvi 1800-luvun loppupuolella. Se oli Fredrika Runebergin lempikasvi. Kun sitä vähän leyhäytti, huoneeseen saatiin hyvä tuoksu. Pelargonia viihtyi sekä rahvaan että säätyläisten ikkunoilla.

Myrtti ja oleanteri ovat vanhimpia huonekasvejamme. Empire-ajalla huonekasvit olivat jo ehdottomia koristuksia säätyläiskodeissa. Silloin käytettiin kukkivia kasveja, mm. pelargoniaa, atsaleaa, kameliaa. Viherkasvien kulta-aika koitti vasta 1870-luvulla. Silloin jokaisen hienon porvariskodin salongissa oli palmu. Se oli kodin tärkein viherkasvi.

Säätyläisten ja rahvaan kasveilla oli 1800-luvulla selvä luokkajako. Herrasperheiden uskottiin hoitavan kasvejaan paremmin ja epäiltiin rahvaan kykyä kasvattaa vaativimpia lajikkeita. Tietysti säätyläiset saattoivat paremmin seurata kukkamuotia. Kun lajit kävivät vanhanaikaisiksi, ne siirtyivät rahvaan ikkunoille. Palsamia, jota sanottiin myös köyhäniloksi, säätyläiset kasvattivat enää vain kyökin puolella.

Myrtti oli oikein suosittu sekä talon- poikaistuvissa että säätyläiskodeissa. Yleensä perheen emäntä kasvatti myrttiä tyttären mukana, ja kun tytär meni naimisiin, hän asteli avioliittoon myrttikruunussa. Myrttiä käytettiin paljon myös koristekasvina.