Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Déjà vu – olen kokenut tämän ennenkin
 
Kategoriat:

Outo olo iskee yllättäen. Ihan kuin olisin ollut täällä ennenkin, tavannut tuon ihmisen aiemmin tai tämä tilanne on minulle tuttu. Tunne on epämääräinen, kuin unta. Koet déjà vu -ilmiön.

Déjà vu on ollut mystikkojen todiste siitä, että ihminen elää monta elämää. Outo tuttuuden tunne johtuisi siis edellisessä elämässä saadusta muistosta. Psykologian tohtori Jukka Häkkinen Helsingin yliopiston psykologian laitokselta myöntää, että olisi hauskaa, jos déjà vu olisi jotain näin jännittävää. Syynä lienee kuitenkin pieni virhe aivojen tietojenkäsittelyjärjestelmässä.

Aivot käsittelevät tapahtumia monena tietovirtana. Kun rinnakkaiset virrat saapuvat aivoihin, ne käsitellään erillisinä, mutta samaan aikaan ja tietyssä järjestyksessä. Korkeammilla aivokuorilla eri tiedot yhdistyvät tietoiseksi havaintokokemukseksi.

- Jos tietovirtojen samanaikaisuus kärsii, johonkin osaan kokemusta syntyy viive, Jukka Häkkinen selittää. Jo olemattoman pieni aikavirhe saa aivot käsittelemään kokemuksen tavallaan kahteen kertaan – osan nyt ja osan myöhemmin. Déjà vun unenomaisuuden selittää se, että aivot saavat molemmilla kerroilla vain osan tilanteesta tulleista tiedoista.

Déjà vu on innoittanut useita tutkimuksia. Aivojen epäsynkroniaselitystä pidetään yleisesti oikeaksi todistettuna. Tutkimuksista on selvinnyt myös, että noin kahdella kolmasosalla ihmisistä on joskus ollut déjà vu -kokemus. Kokemukset harvenevat ja usein loppuvat iän myötä.

Tiina Klemettilä / PRIIMA