Kevät etenee, kesä lähestyy, lehdet ilmestyvät puihin – ja kesätoimittajat lehtiin. Mitä kesätoimittajat pannaan tekemään? Helpointa, mitä lehdestä löytyy: tv-ohjelmakritiikkejä.

Mikä on se prosessi, jonka osasena tv-arvostelija näkee itsensä? Ihmiset elävät elämäänsä, maailma menee menojaan. Ohjelmantekijä katsoo tätä ja näkee tapahtumissa outoutta, yllättävyyttä, tuttuutta, merkityksiä, koomisuutta, traagisuutta ja vaikka mitä ilmiöitä, ja tekee näiden havaintojen pohjalta ohjelman. Se esitetään yleisölle, joka joko kiinnostuu siitä tai ei.

Mikä rooli arvostelulla tässä on? Huomauttaa, että aihe ei ollut kiinnostava? Eikö siitä päätä yleisö? Huomauttaa, että tekijä ei onnistunut tavoitteissaan? Mistä arvostelija sen tietää? Huomauttaa, että toteutus oli puutteellinen? Mihin verrattuna, johonkin toiseen ohjelmaan nähden? Tuoda esiin, että tv-kriitikko piti tai ei pitänyt näkemästään? Olen pahoillani, mutta ketä kiinnostaa?

Yleisölle on selvää, että ohjelmantekijän esitys on vain hänen käsityksensä asioista. Mihin tarvitsemme jonkun sivullisen henkilön käsitystä asioista? Mistä tulee kesä- tai talvitoimittajan ylimaallinen kyky nähdä ohjelmien sisään kirkkaasti, yhdellä silmäyksellä? Vastaus on nähtävissä lehtien sivuilla: ei mistään. Euroviisutkin on helpompi voittaa kuin kirjoittaa samanaikaisesti luotettava, välttämätön, johdonmukainen ja aiheeseen perehtynyt kritiikki.

Maailma on täynnä varteenotettavampaa tekemistä: sadat miljoonat lapset eivät opi lukemaan, kuivuneet pellot tarvitsevat kastelua, risukot raivaamista, lampaat paimenia; polkupyörät jäävät huoltamatta, jätepaperit keräämättä ja marjat mätänevät metsiin. Ajatelkaapa miten monet asiat saataisi hoidettua paremmin ja vain yhdellä ratkaisulla: ohjatkaa kesätoimittajat oikeisiin töihin!